Alkusoitto E-duuri
Valmistui 1891; kantaesitys Helsingissä 23.4.1891 (Helsingin
orkesteriyhdistyksen orkesteri, johtajana Robert Kajanus).
Scène
de ballet (Balettikohtaus)
Valmistui 1891; kantaesitys Helsingissä 23.4.1891 (Helsingin
orkesteriyhdistyksen orkesteri, johtajana Robert Kajanus).
Alkusoitto
E-duuri ja Balettikohtaus olivat Sibeliuksen suunnitelmia
ensimmäisen sinfonian kahdeksi ensimmäiseksi osaksi
Wienin-opiskeluvuonna keväällä 1891. "Uvertyyri
on päässäni", Sibelius kirjoitti kihlatulleen
Ainolle 10. helmikuuta. "Toinen teema olet sinä: se
on kaihomielinen, naisellinen, mutta intohimoinen."
Sibeliuksen
opettaja Goldmark ei erityisemmin pitänyt alkusoitosta, mutta
kehaisi eräiden kohtien suomalaista sävyä. Goldmark
myös kehotti Sibeliusta tekemään merkitsevämpiä
teemoja.
Sibelius
ei lannistunut. Hän lähetti teokset Kajanukselle esitettäväksi.
Samalla hän kaavaili sinfoniansa kolmanneksi osaksi resitatiivia,
joka on "oikeastaan nousua kohti viimeistä osaa, muunnelmia
suomalaisittain viritetystä teemasta hyvin vapaasti käsiteltynä".
Sinfoniasuunnitelma ei kuitenkaan edennyt. Alkusoitto ja Balettikohtaus
jäivät erillisiksi numeroiksi.
Kajanus
johti huhtikuussa populaarikonserteissa molemmat valmistuneet
osat. Päivälehdessä kuvattiin alkusoiton herättämiä
tunnelmia.
"Se
on kuin wallattomasti paperille pantu hermottoman mielialan purkaus,
kuin woimakkaiden ja mieltä waltaawien, waan wielä epäselwien
ajatusten wälitön ilmaus. Ja kun se soitetaan niin tuntuu
usein siltä, että koko orkesterin äkkiä on
wallannut joku hurjuuden haltia, joka pakottaa joka miehen hiomaan
soitintaan mitä ikinä jouhet kestäwät, tietämättä
tarkoin itsekään mitä hän soittaa."
Uuteen
Suomettareen kirjoitti Ilmari Krohn, jonka mielestä alkusoiton
sisällys tuntui "paikoittain vähän sotkuiselta".
Nya Pressenin Karl Flodin oli riemuissaan. "Mikä elävyys
teemoissa, mikä itsenäisyys muodonnassa!" hän
ihasteli. Hufvudstadsbladetin Bis puolestaan puhui "epätavallisesta
lahjakkuudesta, joka kunnolla kehittyäkseen kaipaisi tietyn
annoksen vissiä itsehillintää".
24.
marraskuuta 1891 Sibelius esiintyi ensimmäisen kerran kapellimestarina.
Hän johti alkusoiton ja Balettikohtauksen populaarikonsertissa.
"Johtaminen oli ihanaa. En ollut lainkaan hermostunut. Tunsin
itseni vain päätä pidemmäksi", Sibelius
kirjoitti Paulille. "Kun sävellykset eivät vain
olisi sellaista paskaa", hän lisäsi itsekriittisenä.
Nykykuulijalle
alkusoitto E-duurissa on luontaisen orkesterisäveltäjän
kiinnostava varhainen kokeilu. Sen riehakas liike-energia kannattelee
teosta läpi noin kymmenen minuutin mitan. On kuitenkin totta,
että Sibelius ei ollut vielä saavuttanut sellaista väkevyyttä
ja omaperäisyyttä, joka tulisi hämmästyttämään
suomalaisia Kullervon kantaesityksessä huhtikuussa
1892.
Balettikohtaukseen
Sibelius kertoi saaneensa inspiraation eräänä yönä
wieniläisessä "huoratalossa, jossa huorat tanssivat".
Nuori säveltäjä oli tuntenut itsensä alakuloiseksi
ja filosofiseksi ajatellessaan turhuuksien turhuutta ja lihan
kuolevaisuutta.
Balettikohtaus
ei jaksanut kiinnostaa Sibeliusta enää helmikuussa 1892,
jolloin se esitettiin jälleen populäärikonsertissa.
"Se on aika kiinnostava tutkielma, mutta ei taideteos",
hän kirjoitti Ainolle. Sibelius päätti unohtaa
koko teoksen, koska uskoi pystyvänsä Kullervossa
paljon parempaan.
Sibeliaanit
eivät kuitenkaan ole unohtaneet Balettikohtausta.
Se on Sibeliuksen kiinnostava hyvästijättö syntisen
Wienin sykkeelle. Hän käyttää kastanjetteja
ja kirjoittaa jo nyt taidokkaasti englannintorvelle. Erik Tawaststjerna
on jopa verrannut Sibeliuksen nuoruudenyritelmää Ravelin
paljon myöhäisempään La Valseen. Kieltämättä
molemmissa teoksissa Wienin valssirytmit on puettu kuumeiseen,
jopa demoniseen orkesteriasuun.