Skogsrået (Metsänhaltijatar)

Op. 15 Skogsrået, sävelruno (balladi) Viktor Rydbergin samannimisen runon pohjalta. Valmistui 1894-95; kantaesitys Helsingissä 17.4.1895 (Helsingin orkesteriyhdistyksen orkesteri, johtajana Jean Sibelius). Melodraamasovitus (lausuja, piano, kaksi käyrätorvea ja jouset), kantaesitys Helsingin Seurahuoneella 9.3.1895, loppujakson sovitus pianolle (Ur "Skogsrået") 1895.

Skogsråetin eli Metsänhaltijattaren alkuitu saattaa olla jo kesän 1894 oopperasuunnitelmassa. Sibelius kaavaili Veneen luominen -oopperan ohella näyttämöteosta myös uskottomasta ylioppilaasta. Tutkija Veijo Murtomäen esittämän teorian mukaan Sibeliuksen 10. elokuuta kirjeessä mainitsema "marssin tapainen musiikkikappale" olisi Metsänhaltijattaren avausjakso, metsään meno toinen jakso, uskottomuus ja sensuaalisen rakkauden kuvaukset kolmas jakso ja surumarssi teoksen päätös.

Loppuvuodesta 1894 suunnitelma kuitenkin täsmentyi, ja Sibelius päätti tehdä teoksen Viktor Rydbergin Skogsrået-tekstiin pohjautuen. Maaliskuussa 1895 valmistui Metsänhaltijattaren "ensimmäinen skizzi", eli melodraama lausujalle, jousille, kahdelle käyrätorvelle ja pianolle. Se esitettiin arpajaisissa Seurahuoneella maaliskuun 9. päivänä.

Viktor Rydbergin teksti kertoi Björn-sankarin seikkailuista metsässä, jossa ilkeät kääpiöt punovat juonia ja pyöreäpovinen metsänhaltijatar houkuttelee Björnin lemmenleikkiin. Lumous ei häivy: Björn ei voi enää rakastaa vaimoaan, eikä työkään maistu. Hän kuolee yksin kaipuuseensa.

Metsänhaltijattaren orkesteriversio esitettiin 17. huhtikuuta. Nyt eroottissävyisen teoksen wagneriaaniset piirteet paljastuivat selvemmin. Merikannon mukaan Metsänhaltijatar sisälsi omituisia ja lumoavia värejä, mutta sen ymmärtämiseksi oli välttämätöntä tuntea runon sisältö. "Tarkkaawaisena seurasikin yleisö tekstipaperista säwellyksen sisälläpitoa", hän kertoi.

Sibeliuksen musiikki oli kriitikon mukaan muuttunut "liiankin kiihkeistä ja sekawista hapuilemisista" entistä selvemmäksi.

Metsänhaltijatar pysyi Sibeliuksen konserttiohjelmissa vuosia. Se oli mukana esimerkiksi 1899, kun ensimmäinen sinfonia sai kantaesityksensä. Käypä orkesterirunoelma vaipui kuitenkin vähitellen unohduksiin vuoden 1936 yksittäistä esitystä lukuun ottamatta, sillä Sibelius ei viimeistellyt käsikirjoitusta koskaan painokuntoon. 1990-luvun lopulla teos nousi uudelleen kansainväliseen valokeilaan Lahden kaupunginorkesterin esitysten ja levytyksen ansiosta.

Mielipiteet teoksesta ovat vaihdelleet. Erik Tawaststjerna ei pitänyt sävellystä "keskeisenä" Sibeliuksen tuotannossa. "Säveltäjään ei onnistunut sulauttaa eriluontoisia aineksia yhtenäiseksi kokonaisuudeksi", Tawaststjerna kirjoitti. Säveltäjä Kalevi Aho on myötäillyt Tawaststjernaa: "Mielenkiintoinen teos, jota olisi pitänyt hioa lisää".

Sibelius-tutkija Veijo Murtomäki on ollut Metsänhaltijattaren puolustajia. "Kaikkein upeimpia hetkiä teoksessa tässä mielessä on majesteettisen alun jälkeen käynnistyvä modaalis-diatoninen sointikenttä, jota kestää minuuttikaupalla ja joka tuo mieleen vaikkapa Goreckin III sinfonian!" Murtomäki on kirjoittanut.

Majesteettinen alku on Björniä kuvaava komea teema C-duurissa. Sen jälkeen koetaan tuo pitkä, lähes minimalistinen sointikenttäjakso, joka päättyy sankarillisen teeman paluuseen. Teoksen kolmannessa taitteessa koetaan Metsänhaltijattaren ja Björnin kohtaaminen. Sellojen pitkä linja tuo musiikkiin hyvin eroottista sävyä. Viimeisessä taitteessa tuo sävy muuttuu kuitenkin surumieliseksi. Se kuvaa sankarin toivotonta kaipausta.

Metsänhaltijatarta kuunnellessa voi ihailla nuoren Sibeliuksen orkestroinnin aistillisuutta ja sointivärien hehkua.