Valse lyrique, Autrefois, Valse chevalaresque

Op. 96a Valse lyrique. Sovitus pianoversiosta (1919), valmistui 1920; kantaesitys Lontoossa helmikuussa 1921, joht. Jean Sibelius.

Op. 96b Autrefois (Scène pastorale) orkesterille ja kahdelle sopraanolle ad lib. Valmistui 1919; ensiesitys Helsingissä 1.12.1919 (Sabine Dahlström ja Clary Alfthan, Helsingin kaupunginorkesteri, johtajana Jean Sibelius). Pianosovitus 1920.

Op. 96c Valse chevaleresque. Sovitus pianoversiosta (1921). Valmistui 1921; kantaesitys 19.2.1923 (Helsingin kaupunginorkesteri, johtajana Jean Sibelius).

Valse lyrique on orkesteriversio pianokappaleesta Syringa. Sibelius johti sitä esimerkiksi Britanniassa ja Norjassa 1921. Aikalaiset arvelivat, että säveltäjä yritti toistaa Valse tristen menestyksen samankaltaisella lyhyellä valssilla orkesterille. Esimerkiksi Birminghamissa petyttiin, kun Sibelius johti tutun hittikappaleen sijasta ylimääräisenä Valse lyriquen. Norjassa Verdens Gangin arvostelija totesi kuitenkin viisaasti, että "musiikki on taidetta kaikille, ei vain sille happamalle klikille, joka kulkee laput silmillään". Kriitikolla ei ollut mitään pientä valssia vastaan konsertin kevennyksenä.

Robert Layton on nähnyt pikkuteoksen merkkinä Sibeliuksen elinikäisestä rakkaudesta Johann Straussin valsseja kohtaan.

Autrefois-teoksen alkuperäinen versio Scène pastorale sävellettiin Gösta Stenmanin taidepalatsin avajaisiin. Säveltäjä oli kuitenkin kadonnut ennen juhlallisuuksia, ja hänet löydettiin ravintolasta melkoisen juopuneena. Gösta Stenman hankki väsähtäneelle säveltäjälle puolikkaan pullon samppanjaa. Tästä virkistäytyneenä Sibelius johti illalla kahteenkin otteeseen musiikkia.

Syksyllä 1920 Sibelius muokkasi teoksen ja se sai lopullisen nimen Autrefois. Uusitun version esitys oli 19. helmikuuta 1923 samassa konsertissa kuudennen sinfonian kanssa. Autrefois on varsin omaperäinen pieni teos, jossa kaksi sopraanoa laulaa vokaliiseja, mutta heidät voi tarvittaessa korvata klarineteilla. Esimerkiksi Robert Layton pitää tätä teosta vangitsevimpana opuksen kappaleista.

Valse chevalereque on Valse lyriquen tavoin orkesterisovitus pianokappaleesta. Sibelius joutui käyttämään sen muokkaukseen paljon aikaa loka-marraskuussa 1921, mutta Chappel-kustantamo kieltäytyi julkaisemasta sitä. Sibeliuksen mielestä valssi oli kuitenkin "hyvä omassa lajissaan" ja hän lähetti teoksen muokattuna Hansenille, joka maksoi puolet Sibeliuksen pyytämästä summasta.
Säveltäjä oli jo ehtinyt uskotella puolisolleen tehneensä rahasammon, ja pettymys oli melkoinen. Aino Sibelius inhosi koko kappaletta ja piti sitä säveltäjän "juomapuolen" tunnuslauluna.

Kun Sibelius kantaesitti kappaleen samassa konsertissa kuudennen sinfonian kantaesityksen kanssa helmikuussa 1923, kriitikot äimistyivät. Esimerkiksi Leo Funtekin mielestä valssi ei ollut oikein kansallissäveltäjän arvon mukainen.

Myöhemmin Valse chevaleresque on kaikessa hurmaavassa elostelijamaisuudessaan nähty varsin suorana yrityksenä toistaa Valse tristen suosiota. Esimerkiksi seuraavana vuonna Kööpenhaminassa Politiken-lehden arvostelija piti sitä "puhtaana salonkina verrattuna Valse tristen nerokkaaseen salonkiin".