Humoreskit viululle ja orkesterille

Op. 87 Kaksi humoreskia viululle ja orkesterille

Nro 1 Humoreski nro 1 d-molli. 1. versio 1917; ensiesitys Helsingissä 24.11.1919 (Paul Cherkassky, Helsingin kaupunginorkesteri, johtajana Jean Sibelius). Lopullinen versio 1940; ensiesitys Helsingissä 15.12.1940 (Arvo Hannikainen, Helsingin kaupunginorkesteri, johtajana Toivo Haapanen).

Nro 2 Humoreski nro 2 D-duuri. Valmistui 1917; ensiesitys Helsingissä 24.11.1919 (Paul Cherkassky, Helsingin kaupunginorkesteri, johtajana Jean Sibelius).

Op. 89 Neljä humoreskia viululle ja orkesterille

Nro 1 Humoreski nro 3 g-molli. Valmistui 1917; ensiesitys Helsingissä 24.11.1919 (Paul Cherkassky, Helsingin kaupunginorkesteri, johtajana Jean Sibelius).

Nro 2 Humoreski nro 4 g-molli. Valmistui 1917; ensiesitys Helsingissä 24.11.1919 (Paul Cherkassky, Helsingin kaupunginorkesteri, johtajana Jean Sibelius).

Nro 3 Humoreski nro 5 Es-duuri. Valmistui 1917; ensiesitys Helsingissä 24.11.1919 (Paul Cherkassky, Helsingin kaupunginorkesteri, johtajana Jean Sibelius).

Nro 4 Humoreski nro 6 g-molli. Valmistui 1917; ensiesitys Helsingissä 24.11.1919 (Paul Cherkassky, Helsingin kaupunginorkesteri, johtajana Jean Sibelius).

Jean Sibelius sävelsi suurella mielihyvällä kuusi humoreskia viululle ja orkesterille vuosina 1916-1917. Kantaesityksensä ne saivat vasta samassa konsertissa viidennen sinfonian lopullisen version ensiesityksen kanssa 24. marraskuuta 1919. Humoreskien solistina oli Paul Cherkassky, jonka sointi uhkasi arvostelijoiden mukaan hukkua orkesterin alle. Kajanuksen orkesteri olikin saanut kasvatettua päälukuaan juuri tätä ennen merkittävästi.

Kappaleet olivat Sibeliuksen mukaan "suurta formaattia". Hän tarkoitti Humoreskit nimenomaan sarjaksi, vaikka ne saivatkin erehdyksen vuoksi eri opusnumerot. Säveltäjä itse piti teoksia viulistisina ja kiitollisina esittää. Mielipiteeseen on helppo yhtyä.

Kaikkien humoreskien esittämiseen menee noin 20 minuuttia, eikä kuulijalla ole aihetta pitkästyä. Ensimmäinen humoreski on masurkkamainen ja tanssillinen. Erik Tawaststjerna on nähnyt siinä myös enteitä kuudennen sinfonian doorisista tunnelmista. Toinen humoreski sisältää ikiliikkujamaisen taustakuvion ja solistin taiturikuvioita melkeinpä Paganinin tapaan. Kolmas humoreski muistuttaa gavottia ja neljäs on humoreskien lyyrinen suvantokohta. Viides humoreski keikaroi ja ilkamoi kevyesti, ja viulisti saa jälleen käyttää koko virtuoosin arsenaaliaan. Kuudes humoreski tuo humoreskien sarjan varsin sisäistyneeseen päätteeseen.

Humoreskit ovat erinomainen vaihtoehto hyvin usein soitetulle viulukonsertolle. Solistin osuutta konsertissa voi tällöin täydentää Serenadeilla tai Cantiquella ja Devotionilla.