Op. 105 Sinfonia nro 7 C-duuri
Yksiosainen.
Valmistui 1924; ensiesitys (nimellä Fantasia sinfonica) Tukholmassa
24.3.1924 (Konsertföreningen, johtajana Jean Sibelius).
Sibelius eli 1923-1924 seitsemännen
sinfonian valmistumisvuotena vaikeaa aikaa. Hän oli onnistunut
erinomaisesti kapellimestarina kiertueella Tukholmassa, Roomassa
ja Göteborgissa, mutta viimeisen konsertin alla tuli nautittua
alkoholia. Konsertin alettua Sibelius luuli hetken olevansa harjoituksissa
ja löi teoksen poikki. Konsertti sujui tämän jälkeen hyvin, mutta
yleisössä istunut Aino Sibelius oli kauhuissaan. ”Minun korvissani
kaikki soi yhtenä kaaoksena, olin kuin kuolemanhädässä”, hän muisteli
myöhemmin.
Sibelius oli tottunut käyttämään
alkoholia helpottaakseen ramppikuumettaan ja käsien vanhemmiten
pahenevaa vapinaa. Kotona Ainolassakaan seitsemännen sinfonian
kirjoitus ei tahtonut sujua ilman kättä vakauttavia lasillisia.
Koska Suomessa oli kieltolaki, Sibelius joutui turvautumaan myös
pirturesepteihin.
Mutta seitsemäs sinfonia oli muhinut
hänen päässään jo lähes vuosikymmenen, siitä lähtien, kun viidennen
sinfonian luonnoskirjaan ilmestyi adagio-tyyppinen aihe, joka
laajeni ja lopulta itsenäistyi seitsemännen sinfonian alkujuureksi.
1918 hän oli kirjoittanut: ”VII sinfonia. Elämänriemua ja elinvoimaa,
välillä appassionatoa. Kolme osaa – viimeisenä ’helleeniläinen
rondo’”.
Nyt suunnitelma oli muuttunut yksiosaiseksi
teokseksi, ja Sibelius oli valmis uhraamaan jopa terveytensä.
Mikään ei saanut estää lähes vuosikymmenen pohdinnan tuloksena
syntynyttä mestariteosta siirtymästä säveltäjän aivoista myös
paperille.
Aino Sibelius oli lopulta pisteessä, jossa hän keskustelun sijasta
joutui kirjoittamaan tiukan kirjelapun. ”Annatko todella arvon
sille työlle jonka teet keinotekoisella inspirationilla?” puoliso
moitti. ”Joskin saat ehkä jonkun sävellyksen valmiiksi, ei se
ole sen arvoista kuin mitä voisit saada.” Aino kieltäytyi
myös enää katselemasta Sibeliuksen johtamista, koska säveltäjä
naukkaili ennen konsertteja.
”Joskin johtaessasi tuntuu kaikki
menevän silloin loisteliaammin, ei asia ole niin. Tarkempi kuulija
kyllä eron huomaa ja silloin tuntuu se rikokselta omia kalliita
sävellyksiäsi kohtaan. En voisi tulla kanssasi Ruotsiin, sillä
en voisi kärsiä enää mitään senkaltaista.”
Ja kuitenkaan seitsemännessä sinfoniassa
ei ole mitään keinotekoista ”inspirationia”. Sen kompleksisuus,
tiiviys ja ehdoton mestaruus kertovat, että Sibelius päinvastoin
oli punninnut jokaisen yksityiskohdan tarkasti. Alkoholia oli
selvästikin tarvittu vain vakauttamaan kirjoituskättä, kun sävellys
oli jo valmiina säveltäjän mielikuvituksessa.
Työ oli valmis maaliskuussa 1924,
ja Sibelius johti kantaesityksen Tukholmassa – ilman Ainoa, joka
ei enää seurannut häntä konsertteihin. Harjoitusvaiheen kerrotaan
olleen hankalan, mutta itse konsertti meni hyvin. ”Suuri menestys.
Uusi teokseni on kyllä eräs parhaita. Sointi ja ’väri’ vahvat”,
hän saattoi kirjoittaa vaimolleen.
Teosta kutsuttiin vielä tässä vaiheessa
Fantasia sinfonicaksi, mutta rohkeasti Sibelius nimesi yksiosaisen
teoksen lopulta sinfoniaksi nro 7. Arviot olivat myönteiset, mutta
Sibelius odotti vieläkin enemmän: ”miten vähän nämä kaikki aavistavatkaan,
mitä olen antanut uudessa teoksessani”, hän kirjoitti.
Seitsemäs sinfonia on Sibeliuksen sinfoniaketjun huipentuma. Materiaalin
keskittäminen on johtanut ainutlaatuiseen yksiosaiseen rakenteeseen.
Muodon lisäksi Sibeliuksen väriajattelu on vahvaa: nyt kuudennen
sinfonian jousivoittoisuuden lisäksi tärkeä osuus on pasuunateemalla,
ja jousten valonäyt saivat spektraalimusiikin tekijät 1980-luvulla
Ircamissa Pariisissa pitämään Sibeliuksen seitsemättä kulttiteoksena.
Sinfonia alkaa patarumpujen kumahduksella g-sävelessä. Jouset
soittavat a:sta ylöspäin C-duurin (tai a-mollin) säveliä, kontrabassot
laahaavat jännittävästi perässä. Nousu huipentuu as-mollin kolmisointuun.
Nuottiesimerkki 42
On kuin laava pyrkisi ylöspäin, kohti maan kuorta. Puupuhaltimet
soittavat mietiskelevän aiheen, joka päättää sinfonian ”johdannon”.
Se ei ole niin erillinen kuin aluksi luultiin: vuosikymmenien
tuumiskelun jälkeen tutkijat löytävät siitä vihdoin ”sävellyksen
monet keskeiset ideat”, kuten Veijo Murtomäki on todennut.
Nuottiesimerkki 43
Jousten ja puupuhaltimien aiheet kehittyvät. Adagio-vaihe täydentyy
kahdella upealla aiheella: ensin jousien leveä hymni:
Nuottiesimerkki 44
Tämä hymnimäinen jakso kehittyy ja tunnelma tiivistyy, kunnes
ylevä nousu valmistaa tärkeän pasuunateeman ensimmäistä kertaa.
Nuottiesimerkki 45
Ollaanko nyt antiikin Olympos-vuorella? "Koko VII sinfonialla
on hyvin paljon yhteistä antiikin, erikoisesti Kreikan kanssa.
Esim. pasuunat ovat käsitellyt antiikin soittimien tapaan", Sibelius
mainitsi 1940-luvulla vävylleen, kapellimestari Jussi Jalakselle.
Kaikki liittyy kaikkeen: pasuunateeman jälkeen kuullaan kuin ohimennen
teema, josta myöhemmin kehkeytyy ”jäähyväisteema”. Säveltäjä kehittelee
nyt näitä aineksia: jousiteemaa, alun asteikkoaihetta, viittausta
pasuunateemaan. Samalla vauhti kiihtyy. Kuulija huomaa olevansa
scherzotaitteessa, jossa jousten leikilliset staccatokuviot ja
syvemmät intohimon ilmaukset vuorottelevat. Ollaan jälleen siinä
maailmassa, jonka Sibelius avasi meille kolmannen sinfonian finaalin
alussa.
Asteikkoaihetta kehitellään kromaattisemmaksi.
Syvä ja uhkaava pyörre alkaa vallata tilaa. Sen päälle kuullaan
pasuunateema kuin Jumalan äänenä: onko se vapahtaja vai jyrisevä
Zeus? Scherzoleikittely ei äänestä lannistu, aineksia muunnellaan
ja kerrataan, kunnes ”helleeniseksi rondoksi” usein kutsuttu jakso
virvoittaa raikkaudellaan. Se saapuu aluksi kuin aavistellen,
johdantomaisesti.
Nuottiesimerkki 46
Scherzojakson materiaali palautuu tummemmin värein, ja sama varjostus
leimaa rondoteeman paluuta. Pian jouset sahaavat kuin henkensä
hädässä, olemme jälleen scherzomateriaalin syövereissä. Muotoajattelu
on sinfonian historiassa uutta, mutta silti sinfoniassa on tuntuvilla
”eteenpäinmenevä pakko” ja ehdoton loogisuus, jota Sibelius piti
niin tärkeänä.
Asteikkoaihe nostaa meidät jälleen kohti ylevää pasuunateemaa.
Mutta pasuunateeman alla jousten nouseva kuvio jatkaakin yhä korkeammalle,
ihmisyyden korkeimmalle mahdolliselle huipulleko?
Nyt ilmenee sinfonian ”jäähyväisteema”, joka oli ensimmäistä kertaa
kuultu heti ensimmäisen pasuunateeman jälkeen. Näin lähelle huippua
ei kuolevaisen ole hyvä jäädä. Jousiin ilmestyy haikeutta ja pyhyyden
tuntua. Jousten tremoloa vasten Sibelius viittaa vielä viimeisen
kerran pasuunateemaan ja puupuhallinteemaan. Onko edessä kuolema,
sillä Valse triste -muistuma häivähtää kontrabassoissa?
Vielä kerran tuo jousissa tuo tärkeä kiertoimpulssi d-c-h-c. Aivan
viimeisellä hetkellä johtosävel h todella nousee kauan kaipaamaansa
c-säveleeseen.
Nuottiesimerkki 47
Kuinka kapellimestari Sir Simon Rattle sanoikaan: ”Sibelius is
so concentrated and exact (…) With Sibelius You feel that if one
drop touches Your skin it would burn right through the bone.”(Sibelius
on niin keskittynyttä ja täsmällistä. Sibeliuksen suhteen tuntuu
siltä, että jos yksi tippa koskettaa ihoasi, se polttaa tiensä
luuhun asti).
Tässä sinfoniassa jokainen nuotti
elää – mitään ei voisi lisätä, mitään ei voisi poistaa. Sibeliuksen
viimeisten vuosikymmenten tragiikka oli siinä, että yksiosaisen
seitsemännen sinfonian jälkeen hän ei voinut lisätä enää mitään
myöskään sinfonioidensa sarjaan.
Ilmeisesti kaikki oleellinen oli jo sanottu. Vuosikymmeniä hän
luonnosteli ja sai ehkä valmiiksikin kahdeksannen sinfonian, joka
päätyi säveltäjän itsekritiikin vuoksi Ainolan takkaan 1940-luvulla.
Edessä oli Ainolan hiljaisuus, mutta vain sinfonioiden sävellyksen
suhteen. Orkesterirunoelmiensa (Tapiola) ja näyttämömusiikkinsa
huipentumat (Myrsky) hän oli vielä valmis säveltämään.
Seitsemännestä sinfoniasta sanottua
”Kuudennen sinfonian jälkeen Sibelius sai valmiiksi sankarillisen
epäonnistumisensa.”
Ralph Wood 1947
”Lyhyydestään huolimatta se on hänen luomistyönsä kohokohta ja
keskittää musiikkinsa muiden sinfonioiden parhaitten ominaisuuksien
ydinolemuksen.”
Simon Parmet
”Seitsemäs sinfonia on kaikesta epäoleellisesta puhdistettua kauneutta.”
Olin Downes
”VII sinfonia (…) on jotain uutta, vallankumouksellista sinfonian
historiassa (…) VII sinfonian ja Tapiolan myötä duurimollitonaalinen
aikakausi päättyi vääjäämättä, mutta miten suurenmoisella tavalla!”
Veijo Murtomäki 1990
"Seiska on kutosen pari. Mutta se ei ole elämänkerrallinen. Oma
itse jää taakse, ja yleisinhimilliset asiat nousevat esiin. Säveltäjä
kääntää katseen itsestään kohti jumaluutta. Seiska on sakraalimusiikkia.
Tämäkin kappale on hyvin vaikea soittaa."
Osmo Vänskä 1998
”Seitsemäs sinfonia ei ole vain yksi 1900-luvun, vaan todellakin
yksi koko sinfonisen sävellyksen suurista hetkistä.”
Edward Laufer 2001
"Nelosessa tuli jo tämä avaruuden päälaelleen kääntäminen. Seiskassa
se on jo määräävä taito: melodia ilman painovoimaa, mutta kuitenkin
eri massaisten planeettojen voimakentässä. Juuri erilaisten sointimassojen
vellominen painottomassa tilassa on minusta siinä hienointa. (Säveltäjä
Eero) Hämeenniemen kanssa joskus pohdittiin, missä vaiheessa kuulija
alkaa seurata sitä seiskan loppupuolella olevaa nousevaa jousilinjaa
vaskien soittaman teeman alla: yhtäkkiä vain huomaa, että se on
noussut taustalta aivan hysteeriseksi! Pian fagotti soi korkealla
ja huilu matalalla - siinäkin on tämä painovoiman kumoaminen."
Jukka-Pekka Saraste 2002