Op.
82 Sinfonia nro 5 Es-duuri
1.
versio 1915: 1. Tempo moderato assai, 2. Allegro commodo, 3. Andante
mosso, 4. Allegro commodo - Largamente molto; ensiesitys Helsingissä
8.12.1915 (Helsingin kaupunginorkesteri, johtajana Jean Sibelius).
2.
versio 1916: 1. Tempo molto moderato, 2. Andante mosso, 3. Allegro
molto - Largamente assai; ensiesitys Turussa 8.12.1916 (Turun
Soitannollisen Seuran orkesteri, johtajana Jean Sibelius).
Lopullinen
versio 1919: 1. Tempo molto moderato - Allegro moderato (ma poco
a poco stretto), 2. Andante mosso, quasi allegretto, 3. Allegro
molto; ensiesitys Helsingissä 24.11.1919 (Helsingin kaupunginorkesteri,
johtajana Jean Sibelius).
Sibeliuksen suosituimman sinfonian
arvonimestä kamppailevat toinen ja viides sinfonia. Molemmat päätyvät
uljaasti ja soivat upeasti. Mutta erotkin ovat suuret: kun toisessa
sinfoniassa on vielä Tshaikovskin vaikutusta, on viides sinfonia
täysin Sibeliusta – sitä ei voi verrata mihinkään aikaisempaan
musiikkiin, vaikka otteen tietty klassisuus ja hengen suuruus
voi tuoda mieleen Beethovenin.
Teoksen suvereeni mestaruus ei
kanna jälkiä siitä, että jokainen tärkeä ratkaisu oli Sibeliuksen
vuosikausien ponnistelujen tulos: sävellysvaiheessa löydetty,
usein hylätty, muokattu ja valittu uusitussa muodossa.
Sibelius eli ensimmäisen maailmansodan
aikana säveltäjänä ”elämää kahdella tasolla”. Yhteydet maailmalle
olivat sodan vuoksi vähäisiä, ja hän joutui työstämään tavattomasti
pikkuteoksia suomalaisille kustantajille rahan vuoksi. Samalla
hän suunnitteli aivan uudenlaista sinfoniaa säveltäen peräti kolme
versiota ennen kuin oli tulokseen tyytyväinen.
Sibelius oli pohtinut viidettä sinfoniaa ainakin keväästä 1912
asti muiden töiden ohella. Kesällä 1914 hän kirjoitti saaneensa
”ihanan teeman” juuri ensimmäisen maailmansodan sytyttyä. Syksyllä
1914 hän kirjoitti profetian ystävälleen Axel Carpelanille: ”Syvä
alho jälleen. Mutta erotan jo vuoren, jolle varmasti tulen nousemaan
(…) Jumala avaa hetkeksi ovensa, ja hänen orkesterinsa soittaa
viidettä sinfoniaa.”
Kun Sibeliuksen päiväkirjamerkinnät
neljännen sinfonian aikaan osoittavat päättäväisyyttä, on viidennen
sinfonian sävellyksen alkuvaihe suoranaista hurmiota. ”Syysaurinko
paistaa. Luonto jäähyväisväreissä. Sydämeni laulaa surumielisesti
– varjot pitenevät. V. sinfoniani Adagio? Että minulla, köyhällä
miekkosella, voikin olla näin rikkaita hetkiä!!” hän kirjoitti
10. lokakuuta 1915. Ja marraskuussa tunnelma voimistui: ”Saanut
ihanan teeman. Adagion sinfoniaan – maata, matoja ja misääriä,
fortissimo ja sordiinoja, paljon sordiinoja. Ja sävelet jumalallisia!!”
Luonnoksia kertyi syksyn ja talven aikana huomattavia määriä.
Mutta mikä luonnos kuului mihinkin osaan tai teokseen? "Illalla
sinfonian parissa. Tämä tärkeä puuha, joka kiehtoo minua salaperäisesti.
Kuin Isä Jumala olisi heittänyt alas mosaiikin palasia taivaan
permannosta ja pyytänyt minua selvittämään, millainen kuvio on
ollut”, hän kirjoitti päiväkirjaansa huhtikuussa 1915.
Sibelius suunnitteli sinfonian lisäksi viulukonserttoa, josta
oli puhetta myös Breitkopf & Härtelin kanssa, mutta tästä
suunnitelmasta alkoikin kehittyä kuudes sinfonia. Teemoja siirtyi
luonnoksesta toiseen. Osa kuudennen sinfonian ensimmäisistä luonnoksista
päätyi lopulta viidenteen sinfoniaan - ja kuudennen sinfonian
finaalin toinen teema löytyy ensimmäiseksi viidennen sinfonian
luonnoksista!
21. huhtikuuta Sibelius näki 16
joutsenta ja kirjoitti välittömästi päiväkirjaansa upean teemanpätkän,
joka päätyi viidennen sinfonian finaaliin. "Yksi elämäni suurista
kokemuksista! Herrajumala sitä kauneutta”, hän kirjoitti päiväkirjaansa.
Erik Tawaststjerna on syvällisesti
analysoinut, miten Sibelius kehitti luonnoskirjansa aiheita viidenteen
sinfoniaansa. Tawaststjerna jakaa itsekritiikin läpäisemät aiheet
”askelimpulssista” ja ”keinuimpulssista” syntyneiksi.
Nämä molemmat impulssit asettuvat
paljaina kuulijan havaittaviksi viidennen sinfonian ensimmäisessä
versiossa, joka esitettiin säveltäjän 50-vuotispäivänä Helsingissä
8.12.1915. Menestys oli myrskyisä. Sibelius oli jo kansallissankari,
ja vastaanotto oli huikea: päivänsankari sai vastaanottaa tuntien
ajan juhlalähetystöjä ennen konserttia, yleisö ulvoi riemusta
konsertin aikana ja juhlallisuudet jatkuivat useiden päivien ja
monien konserttien ajan.
Ensimmäisen version vastaanottoa
voi peilata Helsingin Sanomien Otto Kotilaisen arviosta. Sinfonia
oli vielä neliosainen, ja Kotilainen huomasi aivan oikein, että
toinen osa liittyi melkein välittömästi ensimmäiseen. Ensimmäinen
loppuu alkuperäisversiossa omituisesti kesken, kuin johdantona
toiselle osalle. Kolmas, hidas osa puolestaan oli Kotilaisen mielestä
"omituisimpia andante-osia mitä milloinkaan on kirjoitettu". "Yksinkertaisuus,
sywyys, kauneus", Kotilainen kuvaili. Pian Sibelius huomasi, että
hidas osa oli tässä muodossa vielä liiankin yksinkertainen.
Finaali oli Kotilaisen mielestä kuin luonnonvoimien riehuntaa.
Lopun kaanonissa Kotilainen kuuli "mitä hurjimpia epäsointuja"
teeman risteillessä soittimelta toiselle. "Suoranaista loihtimista
säwelillä", kriitikko ihasteli. Hän julisti viidennen sinfonian
mestariteokseksi.
Arviosta huomaa, miten selvästi
alkuperäisversio eroaa lopullisesta. Alkuperäisversio on selvästi
pidempi, ja ensimmäisen osan lopun scherzotaite on vielä oma osansa.
Alkuperäisversion finaalissa on jännittävän riitasointuisia, neljänteen
sinfoniaan viittaavia piirteitä, joita Sibelius myöhemmin silotteli.
Kuuluisat loppuiskutkin oli vielä sidottu patarummuilla toisiinsa.
Ensimmäinen versio herätti kansainvälistä huomiota, kun Lahden
kaupunginorkesteri levytti sen Osmo Vänskän johdolla 1990-luvulla
1995.
Sibelius valmisteli sinfoniaa painokuntoon
tammikuussa 1916, mutta ei ollut muotoon tyytyväinen. Nyt alkoi
uudelleenmuokkaus, jossa sinfonian kaksi ensimmäistä osaa liitettiin
nerokkaalla sillalla yhteen – vieläpä niin, että osien yhteydet
paljastuvat, ja avaus muodostaa nyt elimellisen kokonaisuuden.
Hidas osa on ilmeisesti – vain
osin säilyneiden stemmojen perusteella – kuin välimuoto vuosien
1915 ja 1919 versioista. Sama koskee finaalia, jossa osa materiaalista
oli väliaikaisesti hylätty ja korvattu aiheilla, jotka puolestaan
eivät yltäneet vuoden 1919 versioon. Toisen version esitys joulukuussa
1916 ei houkutellut arvostelijoita yksityiskohtaisiin vertailuihin.
Sibelius oli vasta kolmanteen versioonsa
tyytyväinen. Nyt alkuosa oli lähes ennallaan, hidas osa on monipuolistunut
teemaansa rikkaasti ja moniselitteisesti muuntelevaksi osaksi
ja finaalissa on toisaalta eliminoitu joitakin hieman erillisiltä
tuntuvia taitteita ja toisaalta palautettu upea largamente-kohta
vuoden 1915 versiosta.
22. huhtikuuta hän kirjoitti: Sinfonia
V – mirabile, että [en] sanoisi horrible dictu [ihmeellistä –
kauhistuttavaa sanoa]. Valmis lopullisessa muodossaan. Kamppaillut
Jumalan kanssa.” Kuusi päivää myöhemmin hän oli jo pyyhkimässä
pois osat II ja III, mutta vielä yksi muokkaus finaaliin ja kokonaisuus
oli vihdoin valmis. ”Nyt se on hyvä”, Sibelius totesi.
Lopullisessa versiossa sinfonia alkaa käyrätorvien signaalilla
patarumpujen tremolon avatessa oven maailmankaikkeuteen. Tämän
signaalin neljä ensimmäistä säveltä ovat joidenkin tutkijoiden
mielestä se alkusolu, johon kaikki tärkeät aiheet voidaan palauttaa.
Nuottiesimerkki 26
Vuoden 1915 versiossa nämä kaksi tahtia puuttuvat, ja teos alkoi
nykyisen version kolmannesta tahdista, tosin nykyistä riisutummin
orkestroituna.
Nuottiesimerkki 27
Ilmari Krohn kutsui puupuhaltimien soittamaa jatkoa ”liverrysaiheeksi”.
Oboe kehittää tämän liverryksen ”teemaksi”.
Nuottiesimerkki 28
Pian koko sinfoninen taivas on täynnä liverrystä. Jouset yhtyvät
kevään kohinaan, ja puupuhaltimet esittävät keinahtelevan, laajoilla
intervallihypyillä leikittelevän ”sivuteeman”. Siihen johtava
kromaattinen aihe on myös hyvin tärkeä jatkossa.
Nuottiesimerkki 29
Jos neljännessä sinfoniassa fis-e –heiluri heijasteli kohtalon
järkähtämättömyyttä, on tämä alati kehittyvä keinunta ehdottomasti
elämää synnyttävää.
Tuumiskelevien torvisignaalien
jälkeen huomataan siirrytyn alun kertaukseen, mutta sävellaji
on muuttunut ja musiikki kehittyy jatkuvasti. Pian fagotti luo
tummaa uhkaa, neljännen sinfonian läpikuultava pimeys muistuttaa
itsestään. Mutta tämä ei ole pimeyteen päättyvää musiikkia. Jouset
johdattavat musiikin vähitellen pimeydestä valoon ja voittoisaan
torvisignaaliin.
Samalla tempo on kiihtynyt Allegro
moderatoksi. Täydellisen saumattomasti ollaan siirrytty joko ”kehittelyn
jatkoon” tai ”scherzon päätaitteeseen” – tästä tutkijat ovat jo
vuosikymmeniä kiistelleet. Mahdollisesti sinfonisen muodon mestari
ja uudistaja on tarkoituksellisesti tehnyt moniselitteisen, ainakin
kahdella tavalla avautuvan muotoratkaisun.
Allegro moderato -vaiheessa ”scherzon päätaite” rallattelee iloisesti
puupuhaltimilla. Kuullaan muistumat niin alun liverrykseen kuin
koko sinfonian avaavaan torvisignaaliin. Trumpetin reipas melodia
voisi olla kuin scherzon trioa. Samalla se viittaa niin sinfonian
alun signaaliin kuin finaalin ”joutsenteeman” keinumiseen.
Vähitellen teemojen yhteydet paljastuvat – ne yhtyvät, suorastaan
parittelevat alati kiihtyvässä tempossa. Torvet vievät osan ripeässä
tempossa äkilliseen päätökseen. Näin teos ei voi loppua, vaikka
Sibelius sitä hetken harkitsikin!
Toinen osa (Andante mosso, quasi allegretto) vertautuu kolmannen
osan hitaaseen osaan sikäli, että molemmissa pääteemana on kaunis
melodia. Tällä kertaa se ilmenee ensin jousten pizzicaton ja huilujen
vuoropuheluna.
Nuottiesimerkki 30
Tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä, mistä teema
alkaa ja mihin se loppuu. Teema-aineksen jatkuva muuntelu voi
tuoda mieleen, miten vanhat suomalaiset runonlaulajat varioivat
melodioitaan.
Teema esiintyy jousten kahdeksasosina
kahtena muunnelmana, sitten kahtena intohimoisempana versiona.
Muunnelmien rajat eivät ole itsestään selviä, ja väliepisodeissa
on ainesta, joka rikastaa seuraavia muunnelmia ja viittaa jo finaaliin.
Musiikki kiihtyy, mutta idylli ei katoa. Finaalin joutsenteema
häivähtää jo hetkellisesti taustalla.
Yksi muunnelmista muistuttaa hetken
jopa neljännen sinfonian kauhuista. Temaattista ainesta käsitellään
kaihoisasti oboella ja suorastaan romanttisesti jousilla. Puupuhaltimet
saavat kunnian päättää osan ilman sentimentaalisuutta.
Siirtymä finaaliin on välitön.
Kolmas osa (Allegro molto) alkaa jousten kohinalla. Hyvällä mielikuvituksella
voi vielä kuulla kalevalaisen muistuman ja viitteen kolmannen
sinfonian alkuun.
Nuottiesimerkki 31
Puupuhaltimet muistuttavat sinfonian alun signaalista. ”Joutsenteema”
esiintyy käyrätorvissa ensin yksin, sitten yhtä aikaa puupuhaltimien
laulun kanssa. Nämä ovat ainekset, joihin kaksi ensimmäistä osaa
tuntuvat tähdänneen:
Nuottiesimerkki 32
Joutsenteeman häipyessä huilut palauttavat finaalin alun teema-aineksen
kiertoon. Joutsenteema palaa, ja sen yllä kulkeva laulu toistetaan
puupuhaltimilla ja lopulta myös jousilla tempon hidastuessa. Vaikutelma
on tavattoman kaunis melodian laskeutuessa ja tempon hidastuessa.
Uusi nousu alkaa vienolla joutsenteemalla,
joka vahvistuu ja nousee korkeuksiin. Kun urkupiste vihdoin pitkän
odottelun jälkeen laskeutuu Es-sävelelle, on maailmankaikkeus
kohdallaan. Kuusi juhlallista loppuräjähdystä – ehkäpä tunnetuin
1900-luvun sinfonian lopetus!
Nuottiesimerkki 33
Viides sinfonia on valtava sinfoninen kaari, jossa tutkija Veijo
Murtomäen analyysin mukaan ”yksi ainoa perusidea hedelmöittää
ja lävistää aukottomasti koko sinfonian; V sinfonian osat on kiedottu
yhteen ajatuksen katkeamattomalla kehityksellä”.
Viides sinfonia oli helpotus yleisölle vaikeatajuiseksi koetun
neljännen sinfonian jälkeen. Samalla se oli pettymys osalle vaikutusvaltaisia
kriitikoita ja tutkijoita, jotka olisivat suoneet Sibeliuksen
jatkavan neljännen sinfonian aloittamaa tonaalisuuden täystuhoa.
Sibelius pysähtyi, koska tämän
rajan toisella puolella olisi vain ”hulluus tai kaaos”. Arnold
Schönberg jatkoi eteenpäin, mutta väisti pian kaaosta kehittelemällä
tiukkoja sääntöjä noudattavan 12-säveltekniikan.
Tämä ei ollut Sibeliuksen tapa välttää kaaosta. Kun Arnold Schönberg
uudisti sävelkieltä ja antautui muodon suhteen usein vanhoihin
muotteihin, käytti Sibelius nyt perinteisempiä harmonioita uudistaakseen
sinfonista muotoa.
Sibeliuksen tie oli juuri tässä
vaiheessa pintatasoltaan suurelle yleisölle miellyttävämpää ja
helpommin avautuvaa. Sibeliusta odottivat kuitenkin jo uudet haasteet.
Luonnoskirjaan oli keräytynyt ensimmäisen maailmansodan aikana
aineistoa myös kuudenteen ja seitsemänteen sinfoniaan. Ne molemmat
tulisivat tarjoamaan musiikinystäville suuria yllätyksiä.
Viidennestä sinfoniasta sanottua
”Huolimatta näennäisestä helppotajuisuudestaan ja rikkaasta melodisesta
diatonisuudestaan se ei ole millään muodoin myönnytys hämmentyneelle
yleisölle, vielä vähemmän taka-askel sinfonisen metodin kannalta.”
Gerald Abraham
”Se merkitsee paluuta, tuloa kotiin.”
Simon Parmet
”Viides sinfonia soi mielessäni, kun katselin astronauttien ensimmäistä
kuukävelyä televisiosta, ja myöhemmin sain tietää, että BBC oli
käyttänyt juuri näitä säveliä kuuhun laskeutumisen taustamusiikkina.
Ja tästä mielikuvitukseni matkat etenevät yhä kauemmas ajassa
ja paikassa: planeettojen syntyyn ja tuhoon, kaukaisten linnunratojen
kimalteeseen.”
Erik Tawaststjerna 1978
”Sibeliuksen viidennen sinfonian voidaan sanoa jatkavan kolmannen
linjaa. Mutta viidennessä sinfoniassa kaikki on suurisuuntaisempaa:
teemat, muodon käsittely, orkesterin sointiasteikko, jatkuva temaattinen
prosessi.”
Erkki Salmenhaara 1984
”Huomattava askel eteenpäin suunnistettaessa kohti sinfonisen
ykseyden ideaalia (…) V sinfoniallaan Sibelius nostaa sinfonialajin
aivan uudelle sykliselle tasolle.”
Veijo Murtomäki 1990
"Aloin ymmärtää viidennen sinfonian paremmin sen jälkeen, kun
olin johtanut sen alkuperäisen version. Mua itkettää sen kappaleen
lopussa, siinä on jotain puhdistavaa. Ei mua kosmiset syvyydet
siinä kappaleessa kosketa, vaan se, että koen pienenä ihmisenä
lohtua ja johdatusta."
Osmo Vänskä 1998
"Viides sinfonia on tavallaan konservatiivisempi, mutta vain harmonioiltaan,
jotka ovat neljännen sinfonian modernin kompleksisuuden jälkeen
yksinkertaisempia. Viides on entistä enemmän Wagnerin jälkeläinen
myöskin. Nyt tärkeää on pitkä hengitys."
Jukka-Pekka Saraste 2002
