Aino Ackté

Useita Sibeliuksen varhaisista lauluista esitti suomalainen bassobaritoni Abraham Ojanperä. 1890-luvun alkuvuosien jälkeen lauluja esittivät pääasiassa laulajattaret, lähinnä suomalaiset sopraanot. Näistä Sibeliuksen tärkeimpiä innoittajia olivat Aino Ackté, joka kotimaassaan esiintyi useimmiten Oskar Merikannon kanssa, ja Ida Ekman, joka yleensä esiintyi miehensä Karl Ekmanin kanssa: heille Sibelius sävelsi ja myös omisti valtaosan lauluistaan.

Ida ja Karl Ekman

Näiden laulajattarien taiteilijaluonteet ja äänityyppit vaikuttivat huomattavasti Sibeliuksen laulutuotantoon. Aino Ackté sai esitettäväkseen Sibeliuksen tuotannon dramaattisia resitoivia lauluja; Sibelius omisti hänelle muun muassa teokset Höstkväll ja Luonnotar. Ida Ekman taasen oli lyyrinen sopraano ja lukuisista hänelle omistetuista lauluista kantaesitti muun muassa laulun Var det en dröm? (op. 37 nro 4) sekä kukkaissarjan op. 88. Näiden kahden sopraanon lisäksi Sibeliuksen lauluja kantaesittivät myös Alexandra Ahnger, Maikki Järnefelt ja Adée Leander-Flodin, Anna Hagelstam, Maikki Järnefelt ja Alma Kuula.

1910-luvulla Aino Ackté ei useinkaan enää esittänyt uusia Sibeliuksen lauluja. Sen sijaan Ida Ekmanin merkitys Sibeliuksen tulkitsijana lisääntyi entisestään. Oltuaan kuulemassa Aino Acktén harjoituksia vuonna 1918 Sibelius kirjoitti päiväkirjaansa: "Ne - meidän laulajattaremme - 'tekevät liian paljon' jokaisesta säkeestä. Se absoluuttinen musiikki, jota minä kirjoitan, on niin yksinomaan musiikillista ja ankarasti ottaen 'riippumatonta' sanoista, ettei niiden resitointi ole paikallaan. Ida Ekman [on] ymmärtänyt tämän, siitä hänen ylivertaisuutensa." Sibelius kirjoittikin kaikki kolme viimeistä laulukokoelmaansa Ida Ekmania varten, joka oli tuolloin päättämässä uraansa ja joka vielä jäähyväiskonserteissaankin kantaesitti Sibeliuksen lauluja. Kun myös Aino Ackté päätti uransa 1919, niin ei voitane hämmästellä sitä, ettei Sibelius enää juuri säveltänyt uusia lauluja.