Joutsikki
(Svahnevit) (Näyttämömusiikki ja orkesterisarja)
[Op.
54] Svanevit (Joutsikki). Musiikkia August Strindbergin
samannimiseen näytelmään; torvisignaali ja 13 numeroa.
Valmistui 1908; kantaesitys Helsingissä Ruotsalaisessa teatterissa
8.4.1908 (johtajana Jean Sibelius). (Sovitus: ks. orkesteriteokset
op. 54.)
Op.
54 Svanevit (Joutsikki), sarja. Musiikista August Strindbergin
samannimiseen näytelmään. 1. Påfågeln
(Riikinkukko), 2. Harpan (Harpunsoittaja), 3. Tärnorna med
rosor (Ruusuneito), 4. Hör rödhaken slå (Punarintasatakieli
laulaa), Prinsen allena (Prinssi yksin), 6. Svanevit och prinsen
(Joutsikki ja prinssi, 7. Lovsång (Ylistyslaulu). Valmistui
1909.
Joutsikki
on monessa mielessä jatkoa Pelléas ja Mélisande
-näyttämömusiikille. Kuuluisa ruotsalainen näyttelijätär
Harriet Bosse oli esiintynyt Mélisandena Ruotsalaisessa
teatterissa Helsingissä 1906, ja hän ihastui Sibeliuksen
musiikkiin. Bosse ehdotti August Strindbergille, että Sibelius
voisi tehdä musiikin myös tämän Joutsikkiin.
Kirjailija suostui, minkä täytyi olla Sibeliukselle
jännittävä kokemus. Säveltäjä oli
ollut nuorena miehenä täysin Strindbergin lumoissa,
mutta myöhemmin kirjailijan töissä oli myös
piirteitä, jotka olivat Sibeliukselle vieraampia.
Joutsikki
oli Strindbergin vastaus Maeterlinckin symbolismiin. Se on sadunomainen
tarina 15-vuotiaasta prinsessasta satulinnassa herttua-isän
ja pahan äitipuolen kanssa. Joutsikki-prinsessa on luvattu
naapurimaan kuninkaan puolisoksi, mutta hän rakastuukin sanantuojana
olevaan prinssiin.
Sibelius
teki näytelmään torvisignaalin ja 13 numeroa kolmetoistahenkiselle
teatteriorkesterille. Signaalin jälkeen kuullaan pantomiimikohtauksen
musiikkia, jossa Joutsikki ja prinssi tapaavat.
Kolmannen
musiikkinumeron hyvin lyhyt kesto kuvaa Joutsikin hyvän Joutsenäidin
lentoa. Neljännessä kohtauksessa kuvataan Joutsenäidin
tunnelmia hänen löytäessään tyttären
likaisena ja kampaamattomana. Yhden soinnun mittaisessa viidennessä
numerossa paikalle lehahtaa prinssin joutsenäiti. Keskeisen
kuudennen kohtauksen pizzicatokuviot kuvaavat taikaharpun soittoa.
Sen voimasta Joutsikki saa puhtaat vaatteet ja kammatut
hiukset. Seitsemäs numero kuva Joutsikkia haaveilemassa prinssistään.
Kahdeksannen numeron tumma melodia kuvaa prinssin murhetta: rakastavaiset
ovat riidelleet. Yhdeksäs kohtaus kuvaa häävalssia,
jota suuttunut prinssi haluaa tanssia toisen tytön, Magdalenan
kanssa. Morsiamen hunnun alta paljastuu kuitenkin Joutsikki. Hääpari
viedään nukkumaan, mutta miekka asetetaan heidän
väliinsä. Kymmenes numero taustoittaa rakastavaisia
vuoteessa.
Yhdestoista
kohtaus on erityisen kiinnostava, koska sen materiaali siirtyi
viidennen sinfonian hitaaseen osaan vuonna 1915. Alkuperäisessä
yhteydessään musiikki taustoittaa prinssin ja Joutsikin
jälleennäkemistä rangaistuksen jälkeen. Numerossa
12 Joutsikki puhaltaa jälleen taikatorveen saadakseen herttua-isänsä
apuun, kun paha kuningas on pakottanut prinssin pakenemaan laivallaan.
Isä ratkaiseekin asiat, mutta prinssi tuodaan hukkuneena
Joutsikin luo numeron 13 tahdissa. Neljännessätoista
kohtauksessa (kun torvisignaali lasketaan numeroksi yksi) Joutsikki
herättää prinssin henkiin, ja musiikki luo kohtaukseen
uskonnollista sävyä. Hieman kantaesityksen jälkeen
Sibelius kirjoitti näytelmämusiikkiin loppuun myös
urkustemman uskonnollista tunnelmaa korostamaan.
Ensi-ilta oli Helsingissä Ruotsalaisessa teatterissa 8. huhtikuuta.
Sibelius johti teatteriorkesterin kolmeatoista soittajaa. Helsingin
Sanomien nimimerkki V kirjoitti, että näytelmämusiikki
on parempi kuin Kuningas Kristian II:n, Pelléaan
ja Mélisanden tai Belsazarin pitojen musiikki.
"Tuskin mikään muu hienoudessa ja runollisessa
kauneudessa vetää vertoja Svanehvitille [Joutsikille]",
kirjoittaja ylisti. Näytelmä oli huomattava menestys
korotetuista lipun hinnoista huolimatta. Se palasikin nopeasti
ohjelmistoon jo vuoden 1908 lopussa.
Vuonna
1908 Sibelius muokkasi musiikista myös orkesterisarjan. Hän
tiivisti ja yhdisti musiikkinumeroita niin, että sarjaan
tuli seitsemän osaa, vaikka sarja sisälsikin suurimman
osan näyttämömusiikin materiaalista. Sibelius suunnitteli
sarjan hieman suuremmalle orkesterille: nyt käytössä
oli esimerkiksi käyrätorvikvartetti, harppu ja kastanjetit.
Sibelius
esitti sarjaa tai osia siitä silloin tällöin konserteissaan.
Viehättävä sarja ei sisällä suuria dramaattisia
vastakohtia. Se on tummanhohteista Pelléas-musiikkia
sadunomaisempi ja herttaisempi teos.