Belsazarin pidot (näyttämömusiikki ja orkesterisarja)

[Op. 51] Belsazars gästabud (Belsazarin pidot). Musiikkia Hjalmar Procopén samannimiseen näytelmään; kymmenen numeroa. Valmistui 1906; kantaesitys Helsingissä Ruotsalaisessa teatterissa 7.11.1906 (johtajana Jean Sibelius). Numerosta 2b sovitus laululle ja pianolle (Solitude) 1939. (Sovitus sarjaksi: ks. orkesteriteokset op. 51.)

Op. 51 Belsazars gästabud (Belsazarin pidot), sarja. Musiikista Hjalmar Procopén samannimiseen näytelmään. 1. Orientalisk marsch (Itämainen kulkue), 2. Solitude (Yksinäisyys), 3. Nocturne, 4. Khadras dans (Khadran tanssi). Valmistui 1907; ensiesitys Helsingissä 25.9.1907 (Helsingin filharmonisen seuran orkesteri, johtajana Jean Sibelius). Pianosovitus 1907.

Jean Sibeliuksen näyttämömusiikin laatu ei ollut sidottu näytelmätekstiin. Hjalmar Procopén Belsazarin pidot sai aiheen Vanhan testamentin Danielin kirjan 5:nnestä luvusta ja hyödynsi jokseenkin samanlaisia aiheita kuin Oscar Wilden Salome. Sibelius ei antanut tämän häiritä, eikä omaperäisyyden puute häirinnyt yleisöäkään. Näytelmää esitettiin marras-tammikuun aikana 21 kertaa Ruotsalaisessa teatterissa.

Näyttämömusiikki sisälsi kymmenen musiikkinumeroa. Ensimmäinen vastaa orkesterisarjan Itämaista kulkuetta. Näytelmässä kulkueen ihmisten tulee kumartaa epäjumalankuvaa. Juutalainen profeetta Ben Oni ei kuvaa kumarra, ja häntä epäillään salamurhahankkeesta. Kuninkaan suosikkiorjatar Khadra ihastuu juutalaiseen. Samaan aikaan todellinen salamurhan suunnittelija, kaunis Leschanah tapaa kuninkaan.

Toinen numero kuvaa Leschanahia kuninkaan palatsissa. Upea huilusoolo sisältyy myös orkesterisarjan toiseen osaan Nocturne. Samassa kohtauksessa kuullaan Juutalaistytön laulu. Tämä ihana melodia päätyi instrumentaaliversiona orkesterisarjan osaksi Solitude. Sibelius teki siitä myös erillisen laulun 1907 ja antoi uuden sovituksen Marian Andersonille 1939.

Leschanah pääsee kuninkaan suosikiksi ja vaatii Khadran teloittamista. Kolmas musiikkinumero Allegretto on juhlien pantomiimikohtauksen taustamusiikkia. Neljäs ja viides numero esittävät kuolemaantuomitun Khadran elämän ja kuoleman tanssin. Orkesterisarjassa nämä yhdistetään niin, että Kuolemantanssi kuullaan Elämäntanssi-osuuksien keskellä.

Kuolemantanssin aikana Khadra antaa käärmeen pistää itseään, mutta juo ennen kuolemaansa Mooseksen maljasta. Hyvin lyhyt kuudes numero perustuu Elämän tanssiin. Sen aikana Khadra kuolee.
Outo kirjoitus ilmestyy seinälle, ja profeetta Daniel kutsutaan selittämään sitä. Hän ennustaa Belsazarin kuolevan vielä samana yönä. Seitsemäs numero kuvaa Leschanahia miettimässä kuninkaanmurhaa. Musiikki saa dramaattista voimaa itämaisten tanssikuvioiden jälkeen, ja voikin ihmetellä, miksi säveltäjä ei kelpuuttanut tätä numeroa orkesterisarjaansa.

Kahdeksas numero on vaimeaa musiikkia dialogin taustalla. Belsazar keskustelee neuvonantajansa kanssa. Yhdeksännessä numerossa kuullaan lyhyt muistuma elämän tanssista, ja kymmenes numero on muistuma kuoleman tanssista. Sen aikana Leschanah surmaa kuninkaan ja Elesier surmaa Leschanahin.

Sibelius kelpuutti siis vain Itämaisen kulkueen, Solituden, Nocturnen ja Khadran tanssin orkesterisarjaansa muutosten jälkeen. Orkesterisarjan ensiesitys oli samassa konsertissa kolmannen sinfonian kantaesityksen kanssa. Sarja sai hyvän vastaanoton myös kriitikoilta.

Erik Tawaststjernan ja Erkki Salmenhaaran mukaan Sibelius "tuhlaili" hyviä ideoita Belsazarin pitoihin. Sibeliuksen näyttämömusiikkia yksityiskohtaisesti tutkinut Eija Kurki on oikeutetusti kyseenalaistanut tällaista suhtautumista. Belsazarin pidot esittelee lähes ainoan kerran orientalismista inspiroituneen Sibeliuksen. Tuo inspiraatio sai aikaan musiikin kiehtovat sointivärit ja kiemurtelevien melodioiden ainutkertaisen charmin.