Velaton mies 1927-39

Sibelius oli vuoden 1927 alussa 61-vuotias velaton ja terve mies. Käsien vapina oli ainoa este kahdeksannen sinfonian sävellystyössä. Sibeliuksen taiteilijaystävät alkoivat poistua elämästä yksi toisensa jälkeen. Aino Sibelius kirjoitti Sibeliuksen Linda-siskolle:

"Hänestä on tullut varsinainen erakko. Ajattele, Janne, joka ennen oli niin seurallinen. Mutta hänellä ei ole samanhenkisiä ystäviä, ei ketään, kuka voisi olla mukana hänen taiteellisessa elämässään. Hän on siis edellä aikaansa ja lentää jättisiivin omaa tietään avaruudessa."

Oli lähellä, ettei Sibelius todella saanut enkelinsiipiä keväällä 1931 Berliinissä, jonne hän oli matkustanut säveltämään kahdeksatta sinfoniaansa. Työ edistyi normaalisti ensimmäisen kuukauden aikana, ja valeriaana piti Sibeliuksen hermot ja rauhattomuuden kurissa.

Prof. Zuelzerin lääkemääräyksiä,
laskuja ja apteekkikuitteja

Kesäkuun vaihteessa säveltäjä sairastui ja lääkärit diagnosoivat taudin "vaikeaksi keuhkopussintulehdukseksi". Professori Zuelzer ruiskutti koemielessä testaamatonta Eutoran-nimistä lääkettä Sibeliukseen, joka joutui lähelle kuoleman portteja. Boldemannien ystäväperhe pelasti säveltäjän kotihoitoon. Kun lääkitys lopetettiin, potilas parani. Helpottunut Sibelius palasi Suomeen viimeiseltä ulkomaanmatkaltaan.

Joulukuussa 1935 Sibelius esiintyi 70-vuotispäivillään viimeisen kerran julkisuudessa. Tämän jälkeen käsien kiusallinen vapina ja luontainen viihtyminen Ainolassa pitivät hänet kotosalla. Viimeistään näihin aikoihin Aino Sibelius totesi alkoholiongelman jääneen menneisyyteen, vaikka säveltäjä toki skoolasikin mielellään juhlavieraiden kanssa.

"Viimeisenä 20 vuotena muuttui elämä siinä eräässä suhteessa ja varsinkin noin 15 vuotta ennen loppua oli kaikki seestynyt", Aino Sibelius kertoi myöhemmin puolisonsa elämäntavoista.

Varjot pitenevät 1940-57

Sodan aikana Sibeliuksen terveys oli kovilla. Elintarvikkeiden säännöstely heikensi hänen kuntoaan, ja erilaiset pääosin vilustumisesta johtuvat sairastelut toistuivat. Sibelius sai ylimääräisiä maito- ja kermalupia terveydellisistä syistä lääkärin määräyksestä. "Janne on ollut pelottavan laiha", Aino kirjoitti lokakuussa 1944.

Sodan päätyttyä säveltäjän kunto koheni, mutta käden vapina teki nuottien kirjoittamisen lähes mahdottomaksi. Vuonna 1945 Sibelius kävi silmälääkärillä professori Mauno Vannaksen luona. Silmälaseja ei enää kannattanut uusia, sillä kaihi oli edennyt jo pitkälle molemmissa silmissä. Asia haluttiin ilmeisesti pitää salassa. Sibelius kirjoitti tammikuussa 1946 erittäin vapisevalla käsialalla entiselle oppilaalle Bengt v. Törnelle. Sibelius kiitti saamastaan kirjasta, jota ei tosin ole lukenut, koska:

Minun pitää säästää silmiäni. Meidän kesken: molemmissa silmissäni on kaihi. Minun on äärimmäisen vaikeaa kirjoittaa koska minun käteni on nykyään aivan mahdoton.

Työkykyä kaihi ja vapina eivät sittenkään vieneet. Sibelius sävelsi 1946 vapaamuurareille Veljesvirren ja Ylistyshymnin ja teki 1948 useita sovituksia lähinnä vapaamuurarimusiikistaan.

Sihteerin mukaan ensimmäiset ikääntymisen merkit saattoi havaita vasta 1948, jolloin säveltäjä täytti 83 vuotta. Myös perhelääkäri Vilho Laine-Ylijoen mukaan hän oli ihmeteltävän hyväkuntoinen vanhus.

"Jos nyt suurin piirtein ajatellaan, niin hän oli terve. Sairastihan hän, mutta niinhän me kaikki, jos me olemme 90 ikäisiä, niin kyllä kai meillä yhtä ja toista rappeutumista on ja hänelläkin oli tietysti ne omat luonnolliset iän aiheuttamat vaivat. Mutta kyllä hän ihmeen terve oli. Minä harvoin jouduin hoitamaan häntä vuoteessa, mutta olihan niitä sellaisiakin tapauksia. Rouva sen sijaan oli heiveröisempi, hänhän oli kuin haavan lehti viime vuosikymmenet, mutta sitkeä."

Viimeisinä vuosina Sibelius luopui talvikävelyistä vilustumisvaaran vuoksi, ja viimeisenä kesänä 1957 hän kävi pihamaalla harvakseltaan. Säveltäjä viihtyi omissa ajatuksissaan, mutta osoitti ajoittain yllättävääkin virkeyttä. Vanha säveltäjä saneli mm. uudet sovitukset Kullervon valituksesta ja Kom nu hit död -laulusta vain pari kuukautta ennen kuolemaansa.

Sibelius ihasteli myös Ainolan yli matalalta lentäneitä kurkia aivan viimeisinä päivinään. Linnut lensivät niin läheltä, että säveltäjä saattoi jopa nähdä ne ensimmäistä kertaa vuosiin.

Jean Sibelius sai aivoverenvuodon aamiaispöydässä 20. syyskuuta 1957 ja hän nukkui pois illansuussa, 91 vuoden ikäisenä.