Jean Sibelius kertoi säveltävänsä mieluimmin
luonnon rauhassa tai suurkaupungissa. Hänen asumisiaan leimasi
samanlainen kahtiajako.
Nuoruusajan
Hämeenlinnassa oli talvikoti, mutta kesät hän vietti
maaseudulla. Opiskeluaika kului Helsingissä, Berliinissä
ja Wienissä, mutta kesät Turun saaristossa ja Loviisan
maisemissa.
Avioliiton
kahdentoista vuoden putken Helsingissä katkaisi kolme vuotta
Keravalla. Muutto Ainolaan 1904 ei merkinnyt kaupunki-elämän
unohtamista, siitä pitivät mm. erääntyvät
vekselit huolen aina 1920-luvulle asti.
Perheellä oli toisen maailmansodan aikana myös kaupunkiasunto
Helsingissä Ainolan lisäksi.
Tämän osio auttaa löytämään Sibeliuksen
entisille asuinpaikoille.
Listassa
ovat kaikki Sibeliuksen vakituiset asunnot sekä maininnat
tärkeimmistä kesänviettopaikoista. Kesäasunnoista
sekä tärkeimmistä matka-asunnoista ja hotelleista
kerrotaan myös Matkat-osiossa.
Asuntolistan numerointi viittaa karttojen numerointiin.