Sibelius
aloitti ansiotyöt syksyllä 1891 Loviisassa. Hän
antoi opetusta viulunsoitossa ja musiikinteoriassa Kullervon
säveltämisensä lomassa. Opetustulot olivat hyvin
vähäiset.
Sibeliuksen lehti-ilmoitus
Vuotta
myöhemmin Sibeliuksella oli kaksi tointa. Hän opetti
lukukaudella 1892-93 musiikinteoriaa ja viulunsoittoa sekä
Wegeliuksen musiikkiopistossa, että Kajanuksen orkesterikoulussa.
Sibeliuksen
vuosiansiot Musiikkiopistossa 1892-93 olivat 772,50 mk eli 2 596,65
euroa. Ne riittivät juuri ja juuri perheen asunnon vuokraan.
Sibeliukselle
maksettiin huonoa palkkaa. Parhaimmillaan yli 30:llä viikkotunnilla,
ja vielä kahdessa eri laitoksessa, hän sai kerättyä
kokoon vain perheen elinkustannukset.
Mainittakoon tässä yhteydessä, että Wegelius
itse nautti Musiikkiopistossaan 500 mk:n, 1 630 euron, kuukausipalkkaa
ja sitä kartuttivat vielä erilaiset lisät. Robert
Kajanus taas nosti muiden tulojensa ohella orkesterikoulustaan
600 mk, yli 2 000 nykyeuroa joka kuukausi.
Sibeliuksen
kuukausiansiot Orkesteriyhdistyksen orkesterikoulussa 1893-94
olivat parhaimmillaan 200 mk eli 690 nykyeuroa. Kesäkuukausilta
ei palkkaa herunut.
Ei
siis ihme, että Sibeliuksen aktiivikarriääri opettajana
jäi muutamaan vuoteen. Säveltämällä ja
antamalla konsertteja pääsi paremmille tuloille. Sibeliuksen
nimi säilyi opettajalistoilla aina vuoteen 1902, mutta lukuun
ottamatta paria lyhyttä viransijaisuutta yliopistolla hän
elätti perheensä vapaana säveltäjänä.