Palvelijat
Aino Kari, sisäkkö
"Heidi oli juuri syntynyt ja Ruth
tuli luokseni pyytämään, jos voisin lähteä auttamaan vähäksi aikaa
taloudenpidossa. Olin juuri päässyt kansanopistosta ja toimin
kauppa-apulaisena enkä oikein arvannut lähteä, mutta lupasin sitten
kuitenkin tulla tilapäiseksi avuksi. Tämä tapahtui vuonna 1911
ja ennen kuin pois Ainolasta lähdin ehti tulla jo vuosi 1968.
Siinä oli minun tilapäinen apuni.
Kansanopistossa olin saanut erityisen innostuksen laulamiseen
ja nuorena tytönheilakkana minä laulaa kailottelin pitkin päivää
töissäni. Professori [Kari kutsui Sibeliusta professoriksi vuoden
1916 nimityksestä lähtien] tuli kerran luokseni ja pyysi, että
jospa en sittenkään laulaisi. No se päivä meni, mutta kohta en
taaskaan muistanut, vaan lauleskelin pitkin huoneita. Niinpä kuului
erään kerran toisesta huoneesta tiukka kepinkoputus seinään… ja
silloin minä ymmärsin, että se on taas sitä. Ja sitten minä muistin.
Laulelin ulkosalla ja saunassa ja milloin missäkin."
Lue myös Ainolan asukkaat:
Aino Kari
Helmi Vainikainen, keittäjä
"Ensin kahvi oli siinä yhdeksän aikoihin, sitten oli kahdentoista
aikoina aamiainen ja sitten oli kahvi siinä kahden-kolmen välillä
ja sitten oli päivällinen, oikeen reilu päivällinen siinä viiden-kuuden
aikoihin. Ja professori useinkin valvoi yöt ja meni aamulla nukkumaan
silloin kun me noustiin. Kun lapset piti omaa sävellystään ja
loi (...) Niin hän ei saanut työrauhaa päivällä niin hän työskenteli
yöllä ja sanoi, että ajatuksilla on paljo suurempi lento yöaikana.
(...) No silloin kun hän joskus sanoi, että hän nyt valvoo, että
laittaa jotain esille sinne. Ja kyllä hän ruokasäiliöstä haki
itseki ja sitten hän keitti, hänel oli sellainen, kahvimasiina
sanottiin, se oli jostakin ulkomailta tuotu ja hän keitti sillä
hyvin vahvaa kahvia."
Lue myös Ainolan
asukkaat: Helmi Vainikainen