Helmi Vainikainen (1885-1979)
Helmi Vainikainen keräämässä
aineksia Ainolan ruokapöytään.
Helmi Vainikainen palkattiin Ainolaan lastenhoitajaksi marraskuussa
1907, koska ensimmäiset palvelijavalinnat eivät osoittautuneet
onnistuneiksi. Vainikainen oli aikaisemmin työskennellyt Halosenniemessä
keittäjänä, ja pian hänestä tehtiin myös Ainolan keittiön itseoikeutettu
valtias. Vainikainen työskenteli Ainolassa 1960-luvulle asti.
Ainolassa syötiin yleensä tavallista
kotiruokaa, mutta juhla-aterioille Vainikainen sai tehdä bravuurinumeronaan
lintupaistia, jota Sibelius piti lempiruokanaan ostereiden jälkeen.
Nokan piti olla pystyssä ja pään runollisesti aseteltuna paistivadille.
Ruokajuomana oli punaviiniä, merkkeinä esimerkiksi Chateau Paveil
de Luze ja Pontet-Canet.
Vainikaista pidettiin arvossa,
ja hänelle annettiin palkankorotuksia sitä mukaa, kun Sibeliuksen
taloudellinen tilanne koheni. Keittäjälle järjestettiin Ainolassa
komeat 60-vuotispäivät 9. heinäkuuta 1945. Sisäkkö Aino Karin
mukaan Sibelius piti keittäjälleen hienon puheen: "tämä ei ole
kauppiaskoti eikä virkamieskoti, vaan taiteilijakoti ja Helmi
on häntä aina niin hyvin ymmärtänyt".
Lue Helmi
Vainikaisen muistoja Ainolasta.