Asuntojen
osoitteet Helsingissä, numerointi viittaa kartassa olevaan
numeroon.
4.
Kalevankatu 45
5.
Puistokatu 9
6. Itäinen Kaivopuisto 21
7. Kasarminkatu 22
8. Liisankatu 21
4.
Syksy 1892 kevät 1893 Kalevankatu (Wladimirinkatu)
45
Kaupunginosa IV Kortteli 75 Tontti 30 Omistaja J. F. Rikström
HKA
Maistraatin arkisto
Nuoren
parin ensiasunto löytyi Wladimirinkadulta. Sibelius vuokrasi
John Rikströmiltä neljä huonetta, eteisen ja keittiön
käsittävän huoneiston kadun puolelta, talon ensimmäisessä
kerroksessa. Sopimuksen piiriin kuuluivat myös tilat puukellarissa
ja vinttikomero, sekä talon pesutuvan ja kylpyhuoneen käyttöoikeudet.
Vuokraa piti maksaa päälle 270 nykyeuroa kuukaudessa
ja sen ansaitseminen teki Sibeliukselle tiukkaa (Katso raha-asiat).
Tähän asuntoon syntyi perheen esikoinen Eva 19. päivä
maaliskuuta 1893. Vuokra-aika päättyi sopivasti toukokuun
lopussa, juuri ennen kiinteistön pakkohuutokauppaa. Vuokranantaja
oli tehnyt keväällä konkurssin. Kesän Sibeliukset
viettivät Ruovedellä ja Kuopiossa. Tässä asunnossa
Sibelius sai valmiiksi Sadun ensimmäisen version sekä
suositun Venematka-kuorolaulun.
5.
Syksy 1893 kevät 1894 Puistokatu 9
Kaupunginosa VII Kortteli 135 Tontti 5 Omistaja kauppalaivankapteeni
Frans A. Åström
HKA
Maistraatin arkisto
Syksyllä
Sibeliuksen kolmihenkinen perhe muutti Puistokadulle. Seuraavaa
talvikautta leimasi Symposion-kausi ja pitkät ravintolaillat.
Sibelius antoi ensimmäiset konserttinsa Helsingin ulkopuolella.
Turun matka helmikuussa kannatti, mutta velkaantuminen oli jo
alkanut. Siteet Loviisaan katkesivat, kun suvun omistama talo
myytiin huhtikuussa. Puistokadun asunnossa Sibelius sävelsi
esimerkiksi Karelia-musiikkinsa, josta muokkautui suosittu
Karelia-sarja. Toista lastansa odottava Aino muutti Eva-tyttärensä
kanssa kesäkuussa vanhempiensa luokse Isonkyrön Orismalaan.
Sibeliuksen kesä kului ulkomailla (Katso Matkat).
6.
Syksy 1894 kevät 1895 Itäinen Kaivopuisto
Kaupunginosa IX Kortteli 21
Sibelius
palasi ulkomailta syyskuun lopulla ja aloitti asunnon etsimisen.
Perhe asui väliaikaisesti Willensaunassa Mikaelin- eli nykyisen
Mikonkadun päässä, kunnes uusi koti löytyi
Kaivopuistosta. Asunnon huoneiden sijaintia Sibelius esitteli
kirjeessään äidilleen.
Alku
oli ankea. Tilanahtaus hermostutti Sibeliusta tunnetuin seurauksin.
Kaiken lisäksi pikku Eva sairastui lavantautiin. Onneksi
Aino Sibeliuksen vanhemmat asuivat jo Helsingissä. Elisabeth-äiti
tuli hoitamaan potilasta, sillä Ainon raskaus oli lopuillaan.
Tässä asunnossa 23.11 syntynyt Ruth-tytär koki
Evasiskonsa kanssa elämänsä ensimmäisen
draaman helmikuun alussa. Raju tulipalo naapurissa sai Sibeliusten
parvekkeen kytemään. Aino Sibelius oli tuolloin lauantai-ostoksillaan
ja säveltäjäkin poissa kotoa. Tulipalosta selvittiin
säikähdyksellä.
Tässä asunnossa Sibelius sai valmiiksi Metsänhaltijattaren
ja työsti Veneen luominen -oopperaluonnoksista Lemminkäissarjansa
ensimmäistä versiota.
Asunnosta
luovuttiin tavan mukaan kesäksi. Kesän Sibeliukset viettivät
Waaniassa Vesijärven rannalla (Katso
Matkat)
7.
Syksy 1895 kevät 1898 Kasarminkatu 22
Kaupunginosa VII Kortteli 104 Tontti 14 Omistaja Maisteri Alexander
Streng
HKA
Maistraatin arkisto
Sibeliukset
palasivat kaupunkiin syyskuun toisella viikolla ja löysivät
mieleisensä huoneiston Kasarminkadulta. Tästä asunnosta
tulikin perheen pitkäaikaisin koti Helsingissä. Vasta
Sibeliuksen äidin kuolema vuoden 1897 lopussa johti perheen
muuttoon tilavampaan asuntoon, sillä Sibeliuksen Linda-siskon
mielenterveys horjui hänen menetettyään huoltajansa.
Linda muutti veljensä hoiviin syksyllä 1898.
Kenraali
Järnefelt kuoli huhtikuussa 1896 ja seuranneessa perinnönjaossa
muistettiin koulutuksesta osattomaksi jäänyttä
Ainoa. Hän pääsi ensimmäiselle ulkomaanmatkalleen
Berliiniin (Katso Matkat) Puolisoiden palattua perhe matkusti
uudelleen Waaniaan. Seuraavana kesänä Sibelius matkusti
Italiaan (Katso Matkat) ja Aino muutti lapsineen äitinsä
ja veljensä luokse Lohjalle. Tästä vierailusta
tulikin perheelle vuotuinen tapa. Kesävierailuja Lohjalle
jatkettiin vielä Ainolan valmistuttuakin.
Kasarmikadun
asunnossa Sibelius sai valmiiksi parikymmentä teosta, esimerkiksi
Lemminkäissarjan, Neito tornissa -oopperan,
Koskenlaskijan morsiamet ja Kuningas Kristian II -näyttämömusiikin.
8.
Syksy 1898 kevät 1899 Liisankatu (Elisabetinkatu)
21
Kaupunginosa I Kortteli 22 Tontti 9 Omistaja Laurell
Syksyllä
1898 Sibeliukset muuttivat tilavaan asuntoon. Uusi koti löytyi
Elisabetin- ja Snellmaninkadun kulmatalosta. Vuokra oli korkea,
nykyrahassa vajaat 6 500 euroa talvikaudelta, mutta huoneistoon
muutti myös Sibeliuksen Christian-veli, joka osallistui Linda-siskonsa
kanssa kustannuksiin.
Kirsti, perheen kolmas tytär, syntyi 14.11. Lastenhoito,
yhteisasuminen ja kallis vuokra hermostuttivat Sibeliusta siinä
määrin, että ajatus perheen muutosta maalle alkoi
itää. Liisankadun asunnossa hän sai kuitenkin valmiiksi
esimerkiksi Sydämeni laulun.