Ainolan lastenhuone muutettiin
kirjastoksi 1935, kun viimeinenkin tytär oli avioitunut ja muuttanut
pois kotoa. Täydellisen remontin ja kalustuksen uusimisen suunnitteli
nuorimman tyttären Heidin aviomies, arkkitehti Aulis Blomstedt
(katso myös
Asuinrakennuksen kunnostus ja lisärakentaminen 1911-1935)
Ruokasalista sisään tultaessa vasemmalla on Sibeliuksen sikarinpolttonurkkaus,
jossa hän vanhoilla päivillään kuunteli radiosta ja levyiltä sävellyksiään.
Oikealla taas on Sibeliuksen
nojatuoli, joka tuotiin Kammiokadulta 1940-luvulla. Sen vieressä
seisova levysoitinkaappi on Pohjoismaiden Sähkö Oy:n lahja, ja
radio-levysoittimen säveltäjä sai Philipsiltä 50-luvun
alussa.
Säveltäjä vieroksui aluksi radiota
äänentoiston kehnouden vuoksi, mutta muutti 1930-luvun kuluessa
mieltään. "Radio ja äänilevyt levittävät musiikin tuntemusta ennen
aavistamattomassa mitassa, toimien siten yleisen tason kohottajina",
säveltäjä sanoi sihteerilleen 1940-luvulla.
Jean Sibelius vastaanottaa
Philipsin radio-levysoitinyhdistelmän 1951 Ainolassa.
Taaempana huoneessa on kristallilasilla varustettu tupakkapöytä
ja N. Boman Oy:n tekemät nojatuolit. Kirjaston muut nojatuolit
sekä pikkupöydät ovat Kammiokadun asunnosta.
Vasemmalla olevan uunin päällä
on kuvanveistäjä G. Nyholmin kipsiveistos Sibeliuksen nuorimmasta
tyttärestä Heidistä.
Muuten vasemman seinän peittää
valtava hyllykkö, johon Sibeliukset saivat vihdoin koottua suurimman
osan kirjoistaan.
> Ainolan
kirjat
> Ainolan kirjaston
taidetta