Oviaukon pielessä oleva
reliefi on kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen (1894-1966) 70-vuotislahja
Sibeliukselle. Suurin osa seinää on rekiryijyn peitossa. Siihen
kudottu luku 1841 viittaa Sibeliuksen äidin syntymävuoteen, mutta
säveltäjän lapsuudenystävän Walter von Konowin kirjeen perusteella
ryijy olisi valmistunut 1904.
Seinä tampuurin ovesta oikeaan
on katettu tauluilla. Vasemmalla ylhäällä on Tyko Sallisen (1879-1955)
öljyvärimaisema vuodelta 1914, lahja Gösta Stenmanilta 1920. Sen
alla näkyy Aino Sibeliuksen äidin, Elisabeth Järnefeltin muotokuva.
Kyseessä on Laura Järnefeltin (1904-1985) kopio isänsä Eeron tekemästä
originaalista, joka löytyy Suvirannasta. Näistä oikealle on kolme
teosta, ylimpänä Uuno Alangon (Uno Alanco, 1878-1964) maisema,
50-vuotislahja Sibeliukselle. Sen alla on Wilho Sjöströmin (1873-1944)
"Pilvinen päivä". Näiden alla on taulu, joka sai Sibeliuksen aina
hyvälle tuulelle, Kasper Järnefeltin (1859-1941) lämpimän punertava
"Pihasauna".
Seuraavat kaksi taulua ovat Sibeliuksen lähipiiriläisten tekemiä.
Ylempi niistä on Sibeliuksen veljenpojan Christian Sibeliuksen
(1910-1951) "Espanjalainen nainen" ja alemman, Pekka Halosen (1865-1933)
"Vanhan kaivon", Sibelius osti tarinan mukaan sadalla markalla
helpottaakseen ystävänsä rahapulaa. Teoksen ostovuosi on välillä
1904-1915, ja naapuriavun suuruus oli ostovuodesta riippuen 235-350
euroa.
Edellä mainittujen oikealla puolella
on Eero Järnefeltin pastellityö "Sarvikalliolla" vuodelta 1919.
Sarvikallio sijaitsee Syvärantaa, nykyistä Lotta-museota vastapäätä,
Tuusulanjärven toisella puolella. Taiteilijaperheillä oli tapana
vaeltaa sinne päiväretkille.
Muntra Musikanter-kuoron onnittelulyyran vieressä,
eteisaukon kamanassa on Oscar
Parviaisen (1880-1938) toinen Ainolassa oleva teos, "Hautajaissaatto".
Se oli Sibeliuksen mielitaulu.
Parviainen innostui maalaamaan
"Hautajaissaaton" kuultuaan Sibeliuksen soittavan säveltämänsä
surumarssi-teeman Pariisissa tammikuussa 1906. Samassa tilaisuudessa
Sibelius soitti myös Bönen till Gud -teeman, joka inspiroi Parviaiselta
samaa nimeä kantavan taulun ja päätyi Ainolan flyygelin taakse.
Hautajaissaaton teema on hyvin
todennäköisesti liittynyt luonnosasteelle jääneen Marjatta-oratorion
toiseen osaan, johon libretisti Jalmari Finne oli kirjoittanut
surumarssi-jakson. Tekstissä Jeesus-lasta kannettiin "iltamyöhällä
kevätsatehen salassa" haudattavaksi synkkään metsään, "alle kuusen
kukkalatvan".
Parviainen teki aiheesta monia versioita. Sibelius vastaanotti
tämän luonnoksen lokakuussa 1908. Parviainen oli viettänyt heidän
tapaamisensa jälkeen mm. talven Madridissa. Siellä aihe oli saanut
keskiaikaisia piirteitä ja taulusta paistoi myös Velázquesin vaikutus.
Sibeliuksen kiitoskirje Parviaiselle kertoo ihailusta ja hämmennyksestä:
"Kuinka nyt voisin kiittää suurenmoisesta
lahjastasi? Tunnistan pariisilaisideasi vaikka ne ovatkin kehittyneet
huomattavasti. Enhän voi maallikkona kertoa muusta kuin siitä
vaikutuksesta jonka teoksesi ovat minuun tehneet ja se on ollut
erityinen ja syvä."
Sibelius sivuutti Parviaisen "punaisenpunaisen ja mustanmustan"
ja kutsui teosta "D-duuri-tauluksi". Säveltäjä rinnasti D-duurin
keltaiseen väriin. Parviainen on käyttänyt keltaista soihtujen
valohämynä, joka heijastuu hevosista ja ruumisarkusta. Parikymmentä
vuotta aikaisemmin Sibelius oli maininnut ystävälleen Adolf Paulille,
että hänet tulisi haudata keltaiseen ruumisarkkuun.
Ei ole tiedossa, mihin Sibeliuksen Parviaiselle soittama Surumarssi-teema
päätyi. Yksi mahdollisuus on In memoriam, jonka Sibelius
sävelsi runsas vuosi taulun lahjoituksen jälkeen. Vielä syksyllä
1909 Sibelius kutsui tekeillä olevaa teosta Marche Funebreksi,
Surumarssiksi.
Kirjastoon johtavan oven vasemmassa pielessä on pieni afrikkalainen
kielisoitin, lahja Sibeliuksen ystävältä Erik O. W. Ehrströmiltä
(1881-1934) vuodelta 1925 ja oven kamanassa ylhäällä Eero Järnefeltin
(1863-1937) nuoruudenmaisema 1880-luvun lopulta. Oven oikealla
puolella näkyy yksi Ainolan kolmesta Axel Gallénin (1865-1931)
vuoden 1894 teoksesta, hiilipiirros koskenkuulijasta. Tämän yläpuolella
seinän täyttää valtava onnitteluseppele Suomen kansalta 85-vuotiaalle
Sibeliukselle. Seinällä seppeleen oikealla puolella näkyy puuta
kuvaava hiilipiirros. Sen on tehnyt säveltäjän veljenpoika Christian
Sibelius (1910-1951) talvisodan alla 1939.
Seinäkellon alla olevalla hyllyköllä on valokuva Ainon Elisabeth-äidistä
sekä lukuisia veistoksia ja muita taideteoksia, joista mainittakoon
mm. Ville Vallgrenin (1855-1940) ja Emil Wikströmin (1864-1942)
50-vuotislahjat Sibeliukselle.
Hyllykön oikealla puolella näkyvän
valokuvan (ilmeisesti Sibeliuksen käsi ja palava sikari) yläpuolella
on Sibeliuksen tyttärenpojan Juhana Blomstedtin (s. 1937) pieni
maisema-akvarelli ja sen yläpuolella Eero Järnefeltin (1863-1937)
punaista tuolia ikkunan vieressä kuvaava 50-vuotislahja. Kyseinen
tuoli on edelleen Suvirannassa, mutta sen väri on nykyisin harmaa.