Op. 104 Sinfonia nro 6 d-molli
1. Allegro molto moderato, 2. Allegretto moderato, 3. Poco vivace, 4. Allegro molto. Valmistui 1923; ensiesitys Helsingissä 19.2.1923 (Helsingin kaupunginorkesteri, johtajana Jean Sibelius).

Kuudes sinfonia on kolmannen ohella Sibeliuksen vähiten soitettuja. Sen lyyrinen luonne ja dramaattisuuden näennäinen puute hämmensivät jälleen yleisöä viidennen sinfonian sankarillisuuden jälkeen. Samalla teos oli kuitenkin helppotajuisempi kuin neljäs sinfonia 11 vuotta aikaisemmin.

1920-luvun vaihteessa Sibelius oli saanut yhteydet kuntoon ulkomaille sodan raunioista nousevassa Euroopassa ja konsertoi esimerkiksi Tanskassa, Norjassa ja Britanniassa. Seitsemän vuoden raittius oli loppunut, ja Sibeliuksen nähtiin jälleen juhlivan ystäviensä parissa kuin nuoruutensa päivinä. Jokaisen juhlan jälkeen hän kuitenkin sulkeutui päiväkausiksi säveltäjäkammioonsa intensiivisen työnteon merkeissä.

Näin kuudes sinfonia sai puhdistautumisriitin luonnetta: doorinen kirkkosävellaji on teoksessa vallitseva; Sibelius tarjoilee kuulijoille juhlajuomien sijasta lähdevettä. Orkestraatiossa tämä näkyy kuulautena, huilujen ja jousten valoisana sointina. Viidennessä sinfoniassa suuren osan ottaneet vasket pidättelevät voimaansa lyyrisen pintatason alla.

Sibelius keksi kuudennen teemoja jo viidettä säveltäessään, ja osa materiaalista oli aluksi luonnosteltu lyyristä viulukonserttoa varten. Myöhemmässä vaiheessa Sibelius suunnitteli hetken Kuutar-sävellystä, ja tämänkin temaattista ainesta päätyi kuudenteen sinfoniaan.

Sinfonia kantaesitettiin 19. helmikuuta 1923 säveltäjän johdolla. Kriitikot kiittelivät sinfonian ”puhdasta idylliä”, mutta dramaattisempia vastakkainasetteluja jäätiin selvästi kaipaamaan.

Nykyisin kuudes sinfonia tunnustetaan mestariteokseksi. Sen merkitys avautuu usein vasta sitten, kun toisen ja viidennen sinfonian uljaus tai neljännen ja seitsemännen sinfonian syvämietteisyys ovat jo käyneet tutuiksi.

Sinfonian ensimmäinen osa (Allegro molto moderato) alkaa jousten herkällä johdannolla. Pääteemaksi kutsutaan yksinkertaista aihetta, jonka oboe ja huilut esittelevät vuoropuheluna.

Sävelet ovat aluksi d-e-f-g-a. Kun sävelet h ja c vielä kuuluvat mukaan dooriseen asteikkoon, muistuma Sibeliuksen yliopistolliseen koeluentoon 1896 on selvä: ”Vanhimmat suomalaiset kansansävelmät pohjautuvat säveljärjestelmään, josta meidän käsityksemme mukaiset toonika ja dominantti puuttuvat samoin kuin vanhojen kreikkalaisten sävellajien finalis. Siinä on yksinkertaisesti viisi säveltä – d, e, f, g, a – joihin vielä liittyy kaksi säveltä h ja c melodian ilmeikkyyden kasvaessa”, Sibelius oli luennoinut.
Yhtä lailla musiikki viittaa keskiaikaan tai renessanssiajan mestarin Palestrinan tyyliin:

Nuottiesimerkki 34

Ensimmäisen osan ja finaalin sinfonisen jännitteen on joskus nähty tulevan doorisen d-mollin ja C-duurin vuorovaikutuksesta. Tällainen asetelma oli jo tuttua Sibeliukselle, mutta kirkkosävellaji ei ole koskaan aikaisemmin ollut näin hallitsevassa asemassa.
Pulssi tihenee kaksinkertaiseksi, kun puupuhaltimet kulkevat rinnakkaistersseissä – hieman viidennen sinfonian ensimmäisen osan ”liverrysaiheen” tapaan. Osa noudattelee säveltäjän mukaan ”täysin vapaasti” sonaattimuodon periaatteita. ”Päämielenkiinto on itse temaattisessa prosessissa, jossa milloin mikin aihe nousee esille ja kiinteytyy temaattiseen merkitsevyyteen”, tutkija Erkki Salmenhaara on kirjoittanut.

Viulujen ylläpitämän perussykkeen päällä puupuhaltimet leikittelevät teema-aineksilla. ”Kaikki harmonia on samalla kontrapunktia ja kontrapunkti harmoniaa. Kudos punoutuu niin luonnollisesti, että sitä tuskin huomaa”, Tawaststjerna kirjoitti.

Kun pääteema palaa bassoklarinetilla ja sellolla, ilme onkin jo tummempi ja dramaattisempi. Pastoraalinen tunnelma pysyy vallitsevana, kunnes käyrätorviaihe pelästyttää idylliin tottuneen kuulijan. Matalat jousitremolot kasvattavat jännitystä. Varjot pitenevät – onko päivän idylli on vaihtumassa yön pimeyteen?

Toinen osa on hidas osa, mutta sen tempomerkintä on allegretto moderato. Jos kapellimestari ottaa merkinnän sananmukaisesti, hidas osa jää puuttumaan ja samalla teosta rikastuttava kontrasti jää pois.

Myöhemmin säveltäjä muisteli kapellimestari Simon Parmetille, että tempomerkintä on andantino ja tuskitteli, kun radiossa teosta soitettiin liian nopeasti. Kun Parmet muistutti tempomerkinnästä, Sibelius tahtoi muuttaa sen andantinoksi. Korjausta ei ole tehty.

Vuonna 1951, Sibelius selitti samaa asiaa sihteerilleen. ”Niihin aikoihin, jolloin kirjoitin Kuudennen sinfoniani, oli kapellimestareilla tapana johtaa hyvin hitaasti, joskus ihan laahaten. Sen vuoksi merkitsin toisen osan aikamitaksi Allegretto quasi andantino. Nyt jolloin orkesterinjohtajat enimmäkseen käyttävät nopeita tempoja, sen pitäisi oikeastaan olla Andante.”
Sibelius erehtyi jälleen: tempomerkintähän on allegretto moderato eikä allegretto quasi andantino.

Osa alkaa huilujen ja fagottien neliäänisellä johdannolla. Se soi aineettomasti tyhjyydessä:

Nuottiesimerkki 35

Jouset täydentävät aihetta. Osa tutkijoista mieltää tämän pääteemaksi.

Nuottiesimerkki 36

Nyt alkaa jatkuva metamorfoosi, jossa alkuteemaan ei palata, vaikka siitä kuullaan muistumia. Jousten nousevat aiheet muistuttavat ensimmäisestä osasta ja johdattavat meidät sointien lumottuun metsään tavalla, joka melkein ennakoi psykedeliaa. Poco con moto –taitteessa jousten kuvio tuntuu myös ennakoivan 1960-luvun minimalismia.

Salaperäiset puupuhallinkuviot muistuttavat jälleen kerran lintujen laulusta – kenties iltahämyssä. Yhtä lailla tätä musiikkia voi analysoida polyfonian mestarinäytteenä, jossa sama aihe esiintyy lopulta samaan aikaan useilla eri tiheyksillä – esimerkiksi harvennettuna bassoklarinetissa, harpussa ja kontrabassossa.

Kolmannella osalla (poco vivace) on scherzon funktio. Alkaako osa ratsastuksella? Vai onko kyseessä Sibeliuksen omaperäinen versio 1920-luvun ”vinksahtaneista koneista”, joita voi kuulla vaikkapa Prokofjevin ja nuoren Šostakovitšin rytmileikeissä?

Nuottiesimerkki 37

Tuota pikaa esitellään pääsikermä puupuhaltimilla ja jousten virtuoosisella vastauksella. Jos kuudetta sinfoniaa suunniteltiin aluksi viulukonsertoksi, niin nyt kaikki viulistit joutuvat osoittamaan solistista osaamista.

Nuottiesimerkki 38

Huilut esittelevät nopeasti toisen aiheen, sitten alun jännittävä rytmi palaa rikkaampana, joidenkin tutkijoiden mielestä scherzon trion funktiossa. Rytmin päälle kudotaan temaattista ainesta, kunnes pääsikermän vauhti pakottaa viulistit taas mestarinäytteisiin. Vuorottelu jatkuu, metamorfoosi etenee. Vasket johdattavat osan päättäväisesti loppuunsa.

Neljäs osa alkaa kysymys-vastaus –vuorottelulla. Se soitetaan usein herkän lyyrisesti, kirkkotunnelmissa. Esitysmerkintä on silti forte, ja tempokin nopea allegro molto. Ehkäpä hienovaraiset tulkitsijat ovat kuitenkin oikeassa. Täysin ristiriitaisesti Sibelius sanoi myöhemmin vävylleen, kapellimestari Jussi Jalakselle, että tässä allegro molto tarkoittaa ”ei nopeasti, vaan rauhallisen runollisesti”.

Nuottiesimerkki 39

Kysymys-vastaus –vuorottelun kehittely johtaa oboeiden rinnakkaistersseihin pyhissä tunnelmissa. Tähän aiheeseen jouset vastaavat ärhäkästi, ja osa tempautuu täyteen vauhtiin. Sibelius johdattelee nyt toiseen teemaan, joka onkin osan varsinainen pääteema. Tutkijoista Erik Tawaststjerna ja Veijo Murtomäki näkevät tässä koko sinfonian perusajatuksen, joka siis paljastetaan täydellisesti vasta nyt:

Nuottiesimerkki 40

Murtomäen mielestä teeman asteikkomaisuus viittaa siihen, että koko sinfonia on ”teema ja variaatioita”, jolloin teemana toimii doorinen asteikko ja siitä eriytetty pääteema. Näin sinfonian neliosaisuuden ei pitäisi hämätä: kyseessä on ”monotemaattinen kokonaisuus”, jonka osat ovat toisiinsa kiinteästi liittyviä variaatioita. Näin sinfonia ennakoisi yksiosaista seitsemättä sinfoniaa, toisaalta myös Tapiolaa. James Hepokoski puolestaan on puhunut sinfonian ”rotaatiomuodosta”, jonka voi löytää Sibeliuksen monista muistakin teoksista.
Sibelius ei juutu teemaan, jonka hän on juuri paljastanut. Se hukutetaan tummenevaan orkesterikuohuun. Alun kysymys-vastaus –vuorottelu palaa, mutta keskivaiheen dramaattisuuden hedelmöittämänä. Tämä on universaalia musiikkia, mutta lopussa suomalainen sävy on hetken selvempi kuin koskaan aikaisemmin tässä sinfoniassa.

Nuottiesimerkki 41

Tämäkin paljastuu osaksi kysymys-vastaus –vuorottelua, ja kysymys nousee vielä kerran kiihkeäksi. Vastaus on tyyni ja rauhoittava. On kuin musiikki yrittäisi rauhoittaa hermostunutta ihmistä yön pimetessä. Viimeisissä tahdeissa jousten diminuendo kertoo tehtävän hetkeksi onnistuneen.

Sibeliuksen kuudes sinfonia on mestariteos, jonka kaikkia ulottuvuuksia ei vuosikymmeniin pystytty havaitsemaan. Mutta ensimmäisen maailmansodan aikana syntyneestä luonnosmateriaalista oli irtoamassa aineksia vielä kolmanteenkin teokseen, jonka aika koittaisi hyvin pian kuudennen valmistumisen jälkeen.
Vuorossa oli numero seitsemän, Sibeliuksen sinfonisen musiikin huipentuma.

Kuudennesta sinfoniasta sanottua

”Tuhkimo seitsemän sinfonian joukossa.”
Gerald Abraham

”Kalpea, mutta ei niin kuin perhetyttö, vaan niin kuin Silja Sillanpään romaanissa (Nuorena nukkunut).”
Elmer Diktonius

”VI sinfoniasta tulee aina mieleeni ensilumen tuoksu.”
Jean Sibelius 1943

”Hurjuus ja kiihko (…) ovat siinä täysin oleellista, mutta sitä kannattavat pohjavirrat syvällä musiikin pinnan alla.”
Jean Sibelius Simon Parmetille, julkaistu 1955

”Kuudes sinfonia jäänee valoisimmaksi huipuksi, minkä absoluuttisen musiikin ja puhtaan kauneuden apostoli Sibelius on saavuttanut. Se on läpikuultavin, kirkkain ja iloisin kaikista sinfonioista.”
Olin Downes

”Suomalaisin Sibeliuksen sinfonioista.”
Simon Parmet

”Puhtainta ja raikkainta vettä, mikä tähän mennessä on pulpunnut Sibeliuksen lähteestä.”
Cecil Gray 1935

”Monet ovat pitäneet sitä Sibeliuksen sinfonisen taiteen mestarillisimpana saavutuksena. Neljäs sinfonia on tietyllä tavalla sidoksissa aikakautensa ekspressionistisiin pyrkimyksiin. Kuudes sinfonia on ajaton.”
Erkki Salmenhaara 1984

”Nykyään pidän eniten hänen kuudennesta sinfoniastaan. Se on kai luonnollista, kun ikävuodet karttuvat. Kuten Sibelius niin kauniisti sanoi kuudennesta: ’kun varjot pitenevät’…”
Joonas Kokkonen 1995

”Kutonen on elämäkerrallinen. Vanheneva mies tuntee oman raadollisuutensa. Ihanteet ovat olemassa, mutta hän ei voi niitä saavuttaa.”
Osmo Vänskä 1998

”Kuudes sinfonia (1923) on minulle enemmän italialaista kirkkolaulua kuin kylmän veden solinaa. Se on kerta kaikkiaan hyvä sinfonia soittajille, balanssi on melkein automaattisesti kunnossa.”
Jukka-Pekka Saraste 2002