Op. 25 Scénes historiques I (Historiallisia kuvia I), sarja. 1. All’overtura, 2. Scèna, 3. Festivo. Uudistetut versiot Sanomalehdistön päivien (Pressens dagar) juhlanäytäntömusiikista (osista All’overtura, Scèna ja Quasi bolero, 1899) 1911; ensiesitys Helsingissä 11.10.1911 (Helsingin filharmonisen seuran orkesteri, johtajana Jean Sibelius).

Op. 66 Scènes historiques II (Historiallisia kuvia II), sarja. 1. Metsästys, 2. Minnelaulu, 3. Nostosillalla. Valmistui 1912; ensiesitys Helsingissä 29.3.1912 (Helsingin filharmonisen seuran orkesteri, johtajana Jean Sibelius).

Jean Sibelius sävelsi sanomalehdistön päivien musiikkiin vuonna 1899 materiaalia, joista painoon ja maailmanmaineeseen pääsi vuosisadan vaihteessa vain Finlandia eli alkuperäisessä muodossaan kuvaelmamusiikin päätösnumero Suomi herää. Jo 14. joulukuuta 1899 hän oli hahmotellut parhaista paloista orkesterisarjan, johon kuuluivat myös alkusoitto, Scena, Quasi Bolero ja Finaali eli tuleva Finlandia.

Vasta vuonna 1911 säveltäjä päätti päästää julkisuuteen uuden osan kuvaelmamusiikista. Hän muokkasi Väinämöisen laulusta osan All’ overtura, neljännestä, Suomalaiset kolmekymmenvuotisessa sodassa -osasta Scenan ja Juhana herttuan hovia kuvaavasta kolmannesta kuvaelmanumerosta eli Bolerosta osan Festivo. Lopulta painamatta jäi siis vain pieni Preludio, toinen kuvaelma Suomalaisia kastetaan sekä viides kuvaelma, väkevä, joskin lyhyt Isoviha.

Sibelius kutsui päiväkirjassaan sarjaa ensin nimellä Suite caractéristique ja valitteli alkusoiton tyylin vanhanaikaisuutta syyskuussa päiväkirjassaan. Hieman myöhemmin hän keksi sille nimen Scènes historiques eli Historiallisia kuvia. Sarjan osat All’overtura, Scena ja Festivo valmistuivat 24. syyskuuta.

Kuulijat saattoivat pian nauttia nuoren Sibeliuksen tuoreesta melodisesta kekseliäisyydestä nyt jo kokeneen orkesterisäveltäjän tekemien pienten parannusten kera. Esimerkiksi Scenan hyvinkin huomattava dramaattisuus ja kiehtovat sointivärit kohenivat entisestään käsittelyssä. Sibelius antoi sarjalle varsin varhaisen opusnumeron 25.

Keväällä 1912 Sibelius muokkasi kolmea uudempaa orkesterisävellystä. Hän keksi yhdistää ne sarjaksi ja antoi kokonaisuudelle nimen Scènes historiques II eli Historiallisia kuvia II. Sävellykset valmistuivat aivan viime hetkellä ennen kantaesitystä 29. maaliskuuta.

Ensimmäinen osa on nimeltään Metsästys ja tuo mieleen Sibeliuksen sävellyssuunnitelman vuodelta 1909. Käyrätorville hän kirjoitti erityisen vaativaa soitettavaa. Robert Laytonin mielestä osa on ehdottomasti ensiluokkaista työtä. Toinen osa, Minnelaulu, sisältää kauniin teeman, jonka Sibelius poisti Pohjolan tyttärestä viimeistelyvaiheessa. Aikanaan hän oli kirjoittanut teeman päälle luonnosvihkoonsa sanan ”Aino”. Kolmas osa, Nostosillalla, päättää teoksen kepeästi, viulujen etsiessä kitaramaisia tehoja.

Kantaesitys oli täydellinen menestys. Historiallisia kuvia II sai esimerkiksi Helsingin Sanomien musiikkiarvostelijan Otto Kotilaisen innostumaan. Hän väitti teosta neljännen sinfonian sukulaiseksi ja kehui viimeisen osan ”werratonta wärikkäisyyttä ja temaattisen työn kekseliäisyyttä”. Konserttimestari Carl Lindelöf ylisti vuosikymmeniä myöhemmin hänen ihmeellisen luontevia rubatojaan juuri Historiallisissa kuvissa, viitaten mahdollisesti näihin konsertteihin.

Konsertin jälkeen Sibelius muokkasi Historiallisia kuvia II -sävellyksen julkaisukuntoon. Se sai opusnumeron 66. Näin hän korosti sitä, että teoksella ei ollut opuksen 25 Historiallisiin kuviin I ilmeisestikään mitään muuta yhteyttä kuin historiallinen aihepiiri, joka oli inspiroinut sävellyksiä. Voitaneen myös ajatella, että ensimmäinen sarja sijoittuu Suomen historiaan, kun toisen sarjan historiallisuus on yleiseurooppalaisempaa.

Erik Tawaststjernalle uusi sarja oli ”romanttinen huviretki”, jonka avulla Sibelius virkistäytyi neljännen sinfonian jälkeen. Yleensäkin Tawaststjernaa kriittisemmin Sibeliuksen pieniin orkesteriteoksiin suhtautunut Erkki Salmenhaara piti sarjaa rutiininomaisena ja hajanaisena.