[Op. 25/26] Sanomalehdistön päivien musiikki. Kuvaelmamusiikki Sanomalehdistön päivien juhlanäytäntöön (kuvaelmat Kaarlo Bergbom, tekstit Eino Leino ja Jalmari Finne); alkusoitto ja kuusi kuvaelmaa (uudelleenmuokkaukset: ks. orkesteriteokset op. 25 ja 26). Valmistui 1899; ensiesitys Helsingissä Ruotsalaisessa teatterissa 4.11.1899 (Helsingin filharmonisen seuran orkesteri, johtajana Jean Sibelius).

Op. 26 Finlandia, sävelruno.
Uudistettu versio Sanomalehdistön päivien (Pressens dagar) juhlanäytäntömusiikista (7. osasta Suomi herää, 1899) 1900; ensiesitys viimeistään Palokunnantalolla Helsingissä 2.7.1900 (Helsingin filharmonisen seuran orkesteri, johtajana Robert Kajanus). Sovitus pianolle 1900, mieskuorolle Finlandia-hymni, sanat a) Wäinö Sola 1937; ensiesitys 21.4.1938 Helsingissä Pyhän Johanneksen Loosissa (Wäinö Sola, Martti Similä, Sulo Räikkönen, O. A. Turunen laulu ja Arvi Karvonen harmooni), b) Veikko Antero Koskenniemi 1940; ensiesitys 7.12.1940 Messuhallissa Helsingissä (Laulu-Miehet, johtajana Martti Turunen) ja sekakuorolle 1948 Finlandia-hymni, sanat V. A. Koskenniemi.

Helmikuussa 1899 Venäjän keisari Nikolai II allekirjoitti helmikuun manifestin, jonka tarkoituksena oli kaventaa Suomen suuriruhtinaskunnan autonomiaa. Tämä nosti suurimman osan Suomen kulttuuripiireistä vastarintaan, ja protestihenkisestä kuvataiteesta tuli hyvin suosittua.

Myös Sibelius halusi osallistua protestiin taiteen keinoin. Vuonna 1899 hän teki Ateenalaisten laulun ja Jäänlähdön Oulunjoesta. Vuoden kruunasi Sanomalehdistön päivien pääjuhlan kuvaelmamusiikki Ruotsalaiselle teatterille. Esitykset pidettiin marraskuun alussa Ruotsalaisessa teatterissa.
Sibelius teki lyhyen alkusoiton sekä musiikin kuuteen kuvaelmaan:
I Väinämöisen laulu,
II Suomalaiset kastetaan,
III Juhana herttua Turun linnassa,
IV Suomalaiset 30-vuotisessa sodassa,
V Isoviha
VI Suomi herää.

Lisäksi hän sävelsi ”hiljaista musiikkia” kuvaelmien tekstien alle.

Kuvaelmat käsittelivät siis Suomen historiaa. Erityisen rohkeana voidaan pitää Isoviha-kuvaelmaa, jossa näytettiin venäläisten valloittajien tuhotyön tuloksia. Nyt valloittajat sensuroivat Suomen sanomalehdistöä. Vapaamielinen Päivälehti, Helsingin Sanomien edeltäjä, oli lakkautettu kolmeksi kuukaudeksi. Varovaisempi Uusi Suometar sai ilmestyä.

Kuvaelmien lipputulot piti käyttää sanomalehtimiesten eläkerahaston kartuttamiseksi. Jokainen tiesi todellisen syyn: kulttuuriväki halusi tukea sananvapautta kenraalikuvernööri Bobrikovia uhaten.

Isoviha-kuvaelmassa esitykseen tuli särmää. Suomi-äiti istui hangella viluissaan värjöttävine lapsineen. Sota, Halla, Nälkä ja Kuolema uhkasivat heitä. Sibelius sävelsi synkeintä ja askeettisinta musiikkia, mitä kuvitella saattoi.

Tästä asetelmasta käynnistyi viimeinen kuvaelma nimeltä Suomi herää, johon Eino Leino oli tehnyt sopivan pateettisen taustatekstin. Sibelius nosti tahtipuikkonsa puheensorinan jatkuessa. Uhmakkaat vaskiakordit kouraisivat syvältä yleisön joukossa ollutta nuorta Heikki Klemettiä. ”Nuo synkät mahtavat sävelet heti nyk. Finlandian alussa, vyöryivät Jean Sibeliuksen omalla johdolla ’Ison vihan’ kaameutta esittävän kuvaelman ylle”, Klemetti kirjoitti myöhemmin.

Suomi herää oli todellakin Finlandian varhaisversio. Koska silminnäkijä Klemetti sanoo musiikin alkaneen isoviha-kuvaelman aikana, Finlandian alkutahdit eivät voi kuvata höyryveturin puksutusta, kuten joskus on humoristisesti väitetty. Veturikin tosin esiintyi kuvaelmassa, mutta sitä ennen kuvattiin käsikirjoituksen mukaan mm. Aleksanteri II:n aikaa sekä Runebergin, Snellmanin ja Lönnrotin urotöitä.

Finlandiaa ei varmaankaan sävelletty kuvaamaan näitä kirjavia vaiheita. Sibelius halusi kuvata yleisemmin Suomen heräämistä ja taistelutahtoa. Myöhemmin Sibelius kertoi Jalmari Finnelle, että hänellä ei säveltäessään ollut käsitystä Finlandian erikoislaadusta. Vasta viedessään partituurin puhtaaksikirjoittaja Ernst Rölligille hänelle tuli mieleen, että sävellys taisi olla jotain tavallista huomattavampaa.

Klemetin ohella vain harva jaksoi kuunnella musiikkia seurapiiritapaamisessa. ”Paljon katosi illan juhlahumuun eikä yleisökään äkistellen tuntunut joutawan sywempää taidetta täysin tajuamaan”, Uuden Suomettaren reportteri kirjoitti. Kapellimestari Robert Kajanus ymmärsi kuitenkin musiikin arvon. Hän johti neljä osaa musiikista jo 14. joulukuuta konsertissaan. Päätösnumerona oli jälleen Suomi herää. Nyt Päivälehtikin sai taas ilmestyä, ja kriitikko Oskar Merikanto hehkui intoa.

”Konserttimusiikkina se [kuvaelmamusiikki] vasta näyttikin voimansa. Tämä teos sisältää nimittäin kohtia, jotka ajatusten ja tunnelmain suuruudessa, fantasian rikkaudessa, instrumentatsioonissa ja sydäntälämmittävässä melodiassa voittavat Sibeliuksen edelliset tuotteet.”

Kajanus ja Sibelius johtivat kuvaelmamusiikin parhaita paloja seuraavina kuukausina Helsingissä ja Turussa. Sarjan päätösjakso päätettiin ottaa mukaan myös Kajanuksen orkesterin Euroopan-kiertueelle, joka päättyisi Pariisin maailmannäyttelyyn. Axel Carpelan hermostui: ”Miksi vain viimeinen osa tästä ”sinfoniseen tyyliin” kirjoitetusta sarjasta (varmaankin paras) tullaan soittamaan Pariisissa? Jos voin luottaa muiden kertomuksiin tästä kuvaelmamusiikista, niin pitäisi se soittaa kokonaisuudessaan tai ainakin 4 osaa siitä. Onkohan teoksen nimi ’La Patrie’ paikallaan?”

Nimeä Sibeliuksen teokselle ei oikein löytynyt: se oli ollut konserteissa mm. Suomi, Suomen herääminen tai Finale. Kiertueella teoksen nimenä oli ainakin Vaterland ja La Patrie. Marraskuussa 1900 kuvaelman pianosovitus sai kuitenkin Axel Carpelanin ehdottaman nimen Finlandia, ja helmikuussa 1901 Kajanus vihdoin johti orkesteriteoksenkin Finlandia-nimellä.

Pian teos painettiin paranneltuna versiona, ja maailmanvalloitus alkoi. Jo vuonna 1909 katkelma siitä talletettiin äänilevylle Ronald Landonin johtamana.

”Miksi tämä sävelruno miellyttää? Kaiketi ’plein air’ -tyylinsä takia. Se on tosiaan pelkästään ’ylhäältä annetuista’ teemoista rakennettu. Silkkaa inspiraatiota”, säveltäjä kirjoitti päiväkirjaansa 1911.

Samana vuonna Sibelius uusi muista kuvaelmien parhaina pitämistään paloista Scènes historiques I – eli Historiallisia kuvia I -orkesterisarjan. Alkuperäiset kuvaelmat uusittiin niinkin myöhään kuin Kalevalanpäivänä 1921. 1990-luvun lopussa alkuperäinen kuvaelmamusiikki päätyi ensimmäistä kertaa levylle Tuomas Ollilan ja Tampereen kaupunginorkesterin esittäminä. Sen jälkeen myös Lahden kaupunginorkesteri on levyttänyt alkuperäisen kuvaelmamusiikin.

Finlandiasta tuli hitti, josta tehtiin monenlaisia sovituksia: sotilasorkesterisovitus 1909, englanninkielinen kuoro- ja orkesteriversio jo 1925 ja marimbaorkesterisovitus 1940-luvulla. Sibelius kuuli ravintolatrion version Bergenissä 1921 ja kielsi kohteliaasti muusikkoja soittamasta sitä. Pahempaa oli kuitenkin tulossa.

”Minultakin kysyttiin kerran lupaa ’Finlandian jazzaamiseen. Vastasin syvästi loukkaantuneeni tällaisesta kysymyksestä. Kuitenkin on useita sävellyksiäni mm. juuri ’Finlandiaa’ jazzattu”, säveltäjä nurisi 1931.

Oman ongelmansa toi keskiosan hymnitaite, joka oli kuin luotu laulettavaksi. Pian maailmalla laulettiin Finlandiaa mm. sanoilla Be Still My Soul (Ole tyyni sieluni), At the table (Pöydän ääressä), Dear Friend of Mine (Rakas ystäväni), Land of the Pine (Mäntyjen maa), Christian Life (Kristillinen elämä) ja Our Farewell Song (Jäähyväislaulumme).

”Sitä ei ole tarkoitettu laulettavaksi”, Sibelius harmitteli. ”Sehän on tehty orkesteria varten. Mutta jos maailma tahtoo laulaa, niin ei sille mitään mahda.”

Suomessakin rohkaistuttiin. Varhaisia tekstiluonnoksia tekivät ainakin Jalmari Finne ja Yrjö Sjöblom. Tenori Wäinö Sola lähetti oman tuotoksensa Sibeliukselle 1937. Muokkausten jälkeen yli 70-vuotias Sibelius teki Solan tekstistä version mieskuorolle vapaamuurareita varten.

Suositumpi tuli V. A. Koskenniemen sanoituksesta. Sen tilaajana oli Laulu-Miehet. Martti Turusen kirje säveltäjälle syyskuulta 1940 kertoo tilauksen taustasta:

”Laulu-Miesten puolesta käännyttiin joku aika sitten prof. Koskenniemen puoleen sekä pyydettiin häneltä tekstiä Finlandiaan. Prof. Koskenniemi suostuikin pyyntöön ja lähetti runoehdotuksensa, joka lopullisesti muovailtuna sai seuraavan asun. Laulu-Miehillä olisi aikomus esittää Finlandiaa näillä sanoilla, jos saamme siihen herra professorin suostumuksen.”

Sibelius suostui pyyntöön. Koskenniemen kehitelmä valloitti suomalaisten sydämet sekä Latuja lumessa -kokoelmassa 1940 että Finlandian hymnikohdan sanoituksena.

Finlandia alkaa vaskien uhkaavalla aiheella, joka nousee fortesta heti fortissimoon.

Finlandian ensimmäinen sivu. Breitkopf & Härtel

Puupuhaltimien vastaus on ylevä, se henkii jopa pyhyyttä. Jouset tuovat mukaan inhimillisyyden äänen. Tempo vaihtuu hitaan johdannon jälkeen Allegro moderatoksi. Vaskien fanfaari kertoo taistelumielialasta. Allegro-tempossa ollaan jo luottavaisia.

Finlandia, ote sivulta 11. Breitkopf & Härtel

Maailmankuulu hymniaihe kuullaan ensin puupuhaltimilla.

Finlandia, ote sivulta 17. Breitkopf & Härtel

Jouset jatkavat hymniteemaa, jota Leopold Stokowski ehdotti koko maailman kansallislauluksi. Hymnin jälkeen tempo kiihtyy, vaskifanfaarit palaavat, ja lyhyehkö sävelruno ryntää voitonriemuiseen maaliinsa hymniteeman soidessa vielä harvennettuna vaskissa.

Finlandia, 12 viimeistä tahtia

”Kaikki muut [paitsi kriitikot] huutavat eläköötä tälle muihin teoksiini verraten vähäpätöiselle sävellykselle”, Sibelius ihmetteli 1911. Ja kun Ainolassa avattiin 30 vuotta myöhemmin ihailijapostia, ei myötätuntoa yleensä herunut pelkästään Valse tristen ja Finlandian mainitsijoille.

”Jos vain ne mainittiin eikä mitään suurempia teoksia, arveltiin, ettei [nimikirjoituksen] pyytäjä ollut mikään vakava musiikin ystävä”, Sibeliuksen yksityissihteeri Santeri Levas kirjoitti.

Vanha säveltäjä myöntyi kuitenkin tunnustamaan suosikkiteostensa arvon. ”Jaa eipäs sanota niin. Kyllä ne ovat hyviä sävellyksiä molemmat”, hän virkkoi.