Näyttämömusiikkia

Näyttämömusiikkia

Jean Sibelius sävelsi näyttämölle koko aktiivisen säveltäjäuransa ajan. Kehitys alkoi Näkki-teoksesta, jonka hän teki yhdessä opettajansa Martin Wegeliuksen kanssa ja päättyi Myrsky -näyttämömusiikkiin vuonna 1925 ja niistä tehtyihin orkesterisarjoihin 1927. Hän kutsui teatterille tekemäänsä musiikkia ”vanhaksi synnikseen”, mutta ei halunnut luopua rakkaasta paheesta.

Näyttämömusiikkiin kuuluu vain yksi ooppera, runsaat puoli tuntia kestävä Neito tornissa, johon säveltäjä itse ei ollut tyytyväinen. 1890-luvulle sijoittuvat historiallisiin kuvaelmiin tehdyt kaksi patrioottista näyttämömusiikkia, Karelia-musiikki ja Sanomalehdistön päivien musiikki, josta Sibelius muokkasi Finlandian ja Historiallisia kuvia I -orkesterisarjan.

Varsinaisiin näytelmiin Sibelius sävelsi musiikkia vuodesta 1898, jolloin hän sai valmiiksi ystävänsä Adolf Paulin Kuningas Kristian II -tekstiin näyttämömusiikin. Jo tällöin Sibelius sävelsi parhaista näyttämömusiikin osista myös orkesterisarjan, jota hän esitti mielellään konserteissaan.

1900-luvun alussa Sibelius sävelsi ystävänsä Arvid Järnefeltin Kuolema-näytelmän musiikin, jonka osia olivat tuleva Valse triste ja Kurkikohtaus. Viimeistään tämä herätti Helsingin teatterit pyytämään Sibeliukselta näytelmämusiikkia myös ulkomaisiin teksteihin tai ulkomaisten tekstien jäljitelmiin: Sibelius sävelsi seuraavina vuosina musiikkia Pelléakseen ja Mélisanden, Belsazarin pitoihin ja Joutsikkiin. Scaramouche oli avaus pantomiimin suuntaan ja Jokamiehen musiikin Sibelius sävelsi kuin tulevat elokuvasäveltäjät: tarkoitus oli naittaa tapahtumat ja musiikki sekunnilleen yhteen. Myrsky päätti ja huipensi Sibeliuksen näyttämömusiikin.

Tutkija Eija Kurki on väitöskirjassaan huomioinut, että Sibelius sävelsi varsin paljon symbolismista vaikutteita saaneita näytelmiä, ja hänen useissa näyttämömusiikeissaankin tuntuu olevan symbolistisia piirteitä.

Monet 1890-luvun taiteilijat halusivat symbolien avulla kuvata totuutta ”syvemmin” kuin realismin avulla oli mahdollista. Ranskalainen Jean Moréas oli kirjoittanut Symbolistisen manifestin Le Figaro-lehteen jo 1886. Siinä hän puhui ”unenomaisen ilmaisun” puolesta. Symbolistit halusivat aluksi luoda ”kauniimman ja yksinkertaisemman todellisuuden”. Myöhemmin symbolismiin liittyi myös dekadentti sävy. ”Symbolistiseksi” katsottu musiikki on usein ollut Wagner- tai Debussy-vaikutteista, ja mieluisia aihepiirejä ovat olleet unet, mystiikka, kuolema, eksotiikka ja sadut tai sadunomaisuus. Symbolistit etsivät myös taiteiden välisiä vastaavuuksia. Esimerkiksi Arnold Böcklinin taulut inspiroivatkin Sibeliusta.

Sibeliusta ei voi kutsua (vain) symbolistiksi, mutta on varmaa, että taidesuunta vaikutti häneenkin. On myös kiinnostavaa, että omalla tavallaan symboleita hyödyntävät vapaamuurarit saivat Sibeliuksen jäsenekseen 1920-luvulla. ”Mitä vanhemmaksi tulen, sitä selvemmin näen, että kaikki on symbolia”, Sibelius kertoi sihteerilleen. ”Ken osaa tulkita symboleja, hän ymmärtää maailmankaikkeuden salaisuuksia.” Sibelius totesi myös, että symbolien avulla pääsee pidemmälle kuin järjellään ja että vapaamuurarius juuri sen vuoksi oli antanut hänelle paljon.

Musiikillisesti näyttämöteokset monipuolistavat huomattavasti käsitystämme Sibeliuksesta säveltäjänä. Hän ei koskaan muulloin hyödyntänyt orientalismia niin selvästi kuin Belsazarin pidoissa. Moni vetävä pikkukappale tai suosittu valssi Valse tristestä lähtien olisi jäänyt säveltämättä ilman näyttämötilauksia. Näyttämön vaatimusten vuoksi meillä on teoksia, jotka hän on orkestroinut aivan toisin kuin yleensä: esimerkiksi Jokamies on kirjoitettu puupuhaltimille, kahdelle käyrätorvelle ja kahdelle trumpetille, patarummuille, pianolle, uruille, jousille ja sekakuorolle. Tämä tuotti luonnollisesti uudenlaisia orkesterivärejä.

Ja lopuksi näyttämömusiikkitilauksista täytyy olla kiitollinen, koska niiden avulla Sibelius venyi yhteen uransa huipentumista, alkuperäiseen Myrsky-musiikkiin aivan Ainolan hiljaisuuden kynnyksellä. Ilman tilausta itsekritiikki olisi ehkä tukahduttanut sävellyssuonta traagisella tavalla jo vuotta, kahta aikaisemmin.