Kamarimusiikkia Hämeenlinnassa pianon kanssa

Perhetrio Jean, Linda ja Christian Sibelius

Pianotrio (G-duuri?)
Kahdelle viululle ja pianolle. 1. Andante – Allegro, 2. Adagio, 3. Vivace.
Valmistui 1883.

Menuetto
Kahdelle viululle ja pianolle. Valmistui 1883.

Pianotrio a-molli
Viululle, sellolle ja pianolle. 1. Allegro con brio, 2. Andante, 3. Menuetto.
Valmistui 1884.

Pianokvartetto d-molli
Kahdelle viululle, sellolle ja pianolle. 1. Andante molto – Allegro moderato, 2.
Adagio, 3. Menuetto, 4. Grave – Rondo (Vivacissimo). Valmistui 1884.

Piano on mukana lähes kaikissa ennen Musiikkiopistoon kirjautumista (syksy 1885) tehdyissä kamarimusiikkiteoksissa vähintään kolmelle soittajalle. Sibeliuksen sisarukset olivat muodostaneet noin 1881 alkaen trion, jossa Linda soitti pianoa, Christian selloa ja Janne viulua. Äiti soitti lasten kanssa urkuharmonia. ”Soitimme yhdessä; Janne viulua, Kitti selloa, äiti pianoa tai urkuharmonia. Janne sävelsi jo aika pienenä pianolle ja viululle, ja minun piti heti säestää suoraan kirjoitetuista nuoteista, mikä ei ollut helppoa”, Linda Sibelius on muistellut.

Vuonna 1882 soittokumppanien määrä kasvoi nopeasti. Kesän alussa hän kirjoitti Pehr-sedälle soittavansa mm. Kayserin etydejä ja duettoja Anna Tigerstedtin, kunnanlääkäri Theodor Tigerstedtin tyttären kanssa. Syksyllä 1882 Sibelius liittyi jousikvartettiin, jossa ensimmäistä viulua soitti Anna Tigestedt, alttoviulua Levander ja selloa apteekkari Elfsberg. Ohjelmistossa oli esimerkiksi Haydnin kvartettoja.

Keväällä 1883 Sibelius kirjoitti alkaneensa lukea harmoniaoppia. Tämä aiheutti suoranaisen mullistuksen, sillä uusine oppeineen Sibelius käynnisti varsinaisen säveltäjäuransa. Ensimmäinen maininta omasta sävellyksestä on kirjeessä Kalalahdelta 25. elokuuta 1883. Sibelius kertoi säveltäneenä trion ja tekevänsä toista. ”Huonojahan ne ovat, mutta sadepäivinä on hyvä olla jotain tekemistä”, hän kirjoitti. Säilynyt trio on ensimmäinen varmuudella päivitettävissä oleva Jannen sävellys. Vuonna 2002 siitä valmisteltiin ensimmäistä levytystä, joten tämäkin sävellajisuhteiltaan poukkoileva harvinaisuus on pian kuulijoiden ulottuvilla entistä tehokkaammin.

20. syyskuuta 1883 Sibelius hermoili kirjeessä Pehrille, koska oli luvannut soittaa joulukuun alussa konventiossa. ”Yritän säveltää pianotrion, jotta voimme soittaa sedän ja tädin kanssa jouluna”, hän kirjoitti. Sibeliuksen varhaisimmat teokset sävellettiin käyttömusiikiksi perheelle. Esimerkiksi Erik Furuhjelm ja Erik Tawaststjerna ovat tutkineet varhaisia luonnoksia yksityiskohtaisesti. Varhaisteoksissa on nähty wieniläisklassismin vaikutusta.

Helmikuussa 1884 Janne sai käsiinsä Johann Christian Loben teoksen Lehrbuch der musikalischen Composition, jota hän kutsui kirjeessä Perh-sedälle nimellä Compositionslehre. Jos Sibelius todella kahlasi teoksen läpi, hän sai ikäisekseen poikkeukselliset tiedot musiikin teoriasta. Sibelius sävelsi Loben oppien mukaan pian pianokvartettoa ja pianotrioa. Pianokvartetto d-molli elokuulta 1884 tuo jo mieleen Mendelssohnin. Sen esityksistä ei ole tietoa, ja niinpä Järvenpään Sibelius-viikoilla syyskuussa 2002 kvarteton esitystä kutsuttiin kantaesitykseksi. Kvartetossa oli Sibeliuksen mielestä sen verran ainesta, että hän näytti sen finaalista fragmenttia Erik Furuhjelmille, joka teki ensimmäisen Sibeliuksen elämää ja työtä käsittelevän kirjan vuonna 1916.

Nämä Sibeliuksen varhaiset teokset on nähtävä taustaansa vasten: musiikki on hämmästyttävän hyvää ottaen huomioon, että kyseessä on teinipoika, joka ei ole saanut mitään koulutusta muutamia viulutunteja lukuun ottamatta ja joka on opiskellut musiikin teoriaa omin päin parista kirjasta.

Kamarimusiikkia opintovuosina pianon kanssa

Allegro
Viululle, sellolle ja pianolle. Valmistui 1886.

Pianotrio a-molli, ”Havträsk-trio”
Viululle, sellolle ja pianolle. 1. Allegro maestoso, 2. Andantino, 3. Scherzo
(Vivace), 4. Rondo. Valmistui 1886.

Pianotrio D-duuri, ”Korppoo-trio”
Viululle, sellolle ja pianolle. 1. Allegro moderato, 2. Fantasia, 3. Finale (Vivace). Valmistui 1887.

Scherzo
Viululle, sellolle ja pianolle nelikätisesti. Valmistui 1887. Osa kadoksissa.

Kvartetto
Viululle, sellolle, harmonille ja pianolle. Valmistui 1887.

Andantino
Viululle, sellolle ja pianolle. Valmistui 1887-88.

Pianotrio C-duuri, ”Loviisa-trio”
Viululle, sellolle ja pianolle. 1. Allegro, 2. Andante, 3. Lento – Allegro con brio. Valmistui 1888.

Andante – Allegro
Jousikvartetille ja pianolle. Valmistui 1888-89.

Pianokvintetto g-molli
Jousikvartetille ja pianolle. 1. Grave – Allegro, 2. Intermezzo (Moderato), 3.
Andante, 4. Scherzo (Vivacissimo), 5. Moderato – Vivace. Valmistui 1890.

Pianokvartetto c-molli (myös: C-duuri)
Kahdelle viululle, sellolle ja pianolle. Valmistui 1891.

Jean Sibelius sävelsi melkoisen määrän kamarimusiikkia vuosinaan Helsingin Musiikkiopistossa. Osan siitä hän piti piilossa opettajaltaan Martin Wegeliukselta, jonka tyylilliset ihanteet eivät täysin vastanneet nuoren säveltäjän ajatuksia. Nuori säveltäjä olikin vapautuneimmillaan kesäisin, jolloin sävelsi hän sävelsi pianotrioja, jotka saivat kesäpaikkojen mukaan lisänimet ”Havträsk”, ”Korppoo” ja ”Loviisa”. Näistä valoisa ja ongelmaton Loviisa-trio on esitetyin, mutta Folke Gräsbeckin levytysprojekti Bis-yhtiölle on tuomassa 2000-luvun alussa myös Havträsk- ja Korppoo-triot yhä useamman kuuluville.

Sibelius muisteli myöhemmin näiden vuosien tunnelmiaan:

”Aluksi oli pelkkiä vastoinkäymisiä aina vuoteen 1886, ja näin oli, vaikka minä jo 1881 [!] olin säveltänyt pianotrion, joka oli aika hyvä niin nuoren tekemäksi. Sitten minä tulin opistoon oppiakseni modernin tekniikan, joka ei yhtään sovi minulle. Eihän siitä tietenkään tullut mitään vaikka minulla niin sanoakseni oli menestystä kun ei ollut ketään kilpailijaa. Vuosina 1886–1888 minä olin melkein ainoa, joka Suomessa sävelsi. Martin Wegelius ei aluksi suinkaan ollut minulle suosiollinen”, Sibelius kertoi muutamia vuosia myöhemmin.

”Moderni tekniikka” oli varmaankin Wagnerin ja Lisztin kromatiikkaa, jota Wegelius piti arvossa. Näissä töissä Sibelius tuo kuitenkin pikemminkin mieleen pohjoismaiset Griegin ja Sindingin, venäläisen Tšaikovskin ja itävaltalaisen Mendelssohnin. Tästä ilmeisesti ristiriita.

Musiikkiopiston päätöstyöt Sibelius teki ilman pianoa (katso alla), mutta Berliinin-opintovuonna 1889-1890 hän sai valmiiksi laajan pianokvinteton g-molli. Herätteenä oli varmastikin Christian Sindingin menestyksekkään pianokvinteton kantaesitys, jonka Sibelius kuuli Leipzigissa tammikuussa 1890.

Adolf Paul on kuvannut sävellystyötä värikkäästi:

”Hän alkoi preludioida hiljaa, uneksivasti etsien. Vähitellen epämääräiset tunnelmat hahmottuivat ytimekkään musiikillisen ajatuksen vaiheille. Se otti johdon, kaikki kehittyi elimellisesti; ja arvokkaana, yksinkertaisena ja tunnelmallisena sointui hänen sormiensa alta esiin sävelruno hitain rytmein tuoden luotettavasti ilmi sen käsittämättömän tunne-elämän, joka hetkittäin lainehti läpi hänen sielunsa – jättääkseen sen taas unhoon.
Se valitti tukahduttavan tuskaisena säälimätöntä painoa, – se tiivistyi vastustamattomaksi vapaudenkaipuuksi ja kohosi tuskanhuudoksi tietoisena siitä, että vapautta ei ollut. Sitten se häipyi jälleen mykäksi valitukseksi. Ja sitten tulivat menneiden aikojen onnelliset muistot; unohdetut iloiset soinnut saapuivat ilmavissa pizzicatoissa varpaillaan hiipien (…)
Sibelius innoittui yhä enemmän. Sävelvyöryt hyökyivät ylitseni yhä valtavampina. Vanha piano kirjaimellisesti tärisi. Koskaan en ole kuullut hänen fantisoivan niin kauniisti. Näin sain kuulla hänen klaveerikvintettonsa, sen alkumuodon.”

Kun kvintetto oli valmis, Sibelius lähetti nuotit Helsinkiin. Pianokvinteton ensimmäinen ja kolmas osa esitettiin Busonin ja musiikkiopiston kvartetin konsertissa viides toukokuuta. Teos sai hyvän vastaanoton. ”Hurraa! Hurraa! Hurraa!” Christian-veli kirjoitti huumaantuneena aplodeista. Wegelius oli toista mieltä ja haukkui kvinteton pataluhaksi. Sibelius itsekin kirjoitti jo ennen esitystä Werner Söderhjelmille, että kvintetto oli ”pelkkää roskaa”. 11. lokakuuta Sibeliuksen pianokvintetto esitettiin Turussa. Kyseessä oli kvinteton ensimmäinen esitys kokonaisuudessaan. Adolf Paul soitti piano-osuuden. Tämän jälkeen pianokvintettoa on esitetty varsin harvoin.

Teoksen Sinding-vaikutteet ovat ehkä eniten piano-osuudessa. Berliinin-vuosi toi musiikkiin myös enemmän kromatiikkaa ja demoniaa. Nuori Sibelius tunsi nyt kaikki nuorten miesten paheet ja hänen maailmantuskansa oli tyypillisen pateettista laatua. Jonkun Loviisa-trion viaton lempeys on edelleen aistittavissa, ja oikeastaan entistä rikkaampana. Kontrastit ovat suuremmat, ja viattomuuden tuoreuskin korostuu entisestään.

Kvintetto alkaa pianon kvinttitremololla ja jousten kromaattisilla epätoivonpurkauksilla. On kuin Sibelius yrittäisi jo saada orkesterin tehoja kvintetosta, siinä kuitenkin onnistumatta. Tyypillisesti sibeliaanista on pääteeman kasvaminen esiin johdannosta. Viisiosainen teos kestää yli puoli tuntia, ja siitä on löydettävissä paljonkin ituja Sibeliuksen ”suomalaiseen tyyliin” ja sonaattimuodon kaavaa rikkovaan, mutta muodon periaatteen sisäistäneeseen ajatteluun.

Wienin-opiskeluvuonna Sibelius keskittyi orkesterisävellyksen opintoihinsa ja lauluihin. Kamarimusiikkia edusti pianokvartetto c-molli (usein nimetty C-duuriksi). Se on tervehdys kihlatulle Aino Järnfeltille, joka oli varsin kyvykäs pianisti. Teos oli alkujaan pianokappale. Sibelius teki siitä hieman myöhemmin pianokvartettoversion ja lisäsi johdannon C-duurissa. Kvartetto sisältää teeman ja muunnelmia, mikä on varsin harvinaista Sibeliuksen tuotannossa. Tämä kehitys tulisi johtamaan esimerkiksi viidennen sinfonian hitaassa osassa ratkaisuun, jossa muunnelmat limittyvät ja metamorfoosi on jatkuvaa.

Kamarimusiikkiteokset ilman pianoa

Opintovuodet

Jousikvartetto Es-duuri
1. Allegro, 2. Andante molto, 3. Scherzo (Allegretto), 4. Vivace. Valmistui 1885.

Molto moderato – Scherzo (Allegretto)
Jousikvartetille. Valmistui 1885. Scherzosta sovitus pianolle ([E-duuri] ja [e-molli]) 1886.

Serenata
Kahdelle viululle ja sellolle. Valmistui 1887. Mahdollisesti liittyy yhteen Menueton [ja] Allegron kanssa.

Menuetto [ja] Allegro (myös: Allegro [ja] Menuetto)
Kahdelle viululle ja sellolle. Valmistui 1887. Mahdollisesti liittyy yhteen Serenatan kanssa.

Alla marcia
Jousikvartetille. Valmistui 1888.

Andantino (C-duuri)
Jousikvartetille. Valmistui 1888.

Teema ja muunnelmia cis-molli
Jousikvartetille. Valmistui 1888. Osa kadoksissa.

Teema ja muunnelmia g-molli
Jousikvartetille. Valmistui 1888.

Allegretto (D-duuri)
Jousikvartetille. Valmistui 1888.

Presto
Jousikvartetille. Valmistui 1888.

Allegro
Jousikvartetille. Valmistui 1888-89.

Andante – Allegro molto
Jousikvartetille. Valmistui 1888-89.

Allegretto (A-duuri)
Jousikvartetille. Valmistui 1888-89.

Adagio (f-molli)
Jousikvartetille. Valmistui 1888-89.

Andante molto sostenuto
Jousikvartetille. Valmistui 1888-89.

Moderato – Allegro appassionato
Jousikvartetille. Valmistui 1888-89.

Più lento
Jousikvartetille. Valmistui 1888-89.

Andantino (A-duuri)
Viululle, alttoviululle ja sellolle. Valmistui 1889.

Fuga för Martin W[egelius] (Fuuga Martin Wegeliukselle)
jousikvartetille. Valmistui 1889.

Jousikvartetto a-molli
1. Andante – Allegro, 2. Adagio ma non tanto, 3. Vivace, 4. Allegro. Valmistui 1889.
Sarja (myös: Trio) A-duuri
Viululle, alttoviululle ja sellolle. 1. Prélude (Vivace), 2. Andante con moto, 3. Menuetto, 4. Air (Andante sostenuto), 5. Gigue. Valmistui 1889. Osien 4 ja 5 viuluääni on kadoksissa.

Op. 4 Jousikvartetto B-duuri
1. Allegro, 2. Andante sostenuto, 3. Presto, 4. Allegro. Valmistui 1890. (Ks.
myös orkesteriteos Presto [Scherzo].)

Adagio (d-molli)
Jousikvartetille. Valmistui 1890.

Jean Sibelius teki hyvin vähän kamarimusiikkia ilman pianoa Hämeenlinnan-vuosinaan. Jousikvartetto Es-duuri on sävelletty Hämeenlinnassa kesällä 1885, ja se summaa Sibeliuksen osaamisen ennen Musiikkiopiston ja Martin Wegeliuksen antamaa koulutusta. Kvartetto tuntuu kuvaavan nuoren Sibeliuksen elämäniloa ylioppilastodistuksen saamisen johdosta. Nyt hänen ei tarvitsisi enää lukea kokeisiin, hän voisi vain soittaa ja keskittyä musiikkiin.

Ilmeisin esikuva kvartetolle on Haydn, ja Sibeliuksella on samanlaista pilkettä ja pojanmieltä kuin vanhalla mestarilla. Kvartetossa on ituja myöhäisemmästä omaperäisestä sävelnerosta ja romanttisemman tyylin vaikutuksesta.

Ensimmäisten opintovuosien teoksista osa on säilynyt vain puutteellisina versioina. Kiinnostavimpia ja omaperäisimpiä teoksista ovat varmastikin viisiosaisen sarja viululle, alttoviululle ja sellolle sekä jousikvartetto a-molli. Näillä töillä Sibelius sinetöi asemansa suomalaisen musiikin suurimpana toivona Musiikkiopistovuosiensa päätökseksi keväällä 1889.

Sarja sai kantaesityksensä 13. huhtikuuta, ja Ferruccio Busoni Musiikkiopiston opettajakunnassa innostui: ”Heristimme korviamme, kun tajusimme, että ilmoille oli tulossa jotain mikä huimasti ylitti oppilastöiden tason.”

Sarja A-duurissa oli ajankohtaan nähden rohkea ja paikoin kirpeän dissonoivasti soiva teos. Sarjasta on valitettavasti säilynyt kokonaan vain kolme ensimmäistä osaa ja viidennen osan konsepti.
Kantaesitys oli kohtalainen arvostelumenestys. Hufvudstadsbladetin Bis antoi varaukselliset kehut ja kirjoitti, että ”vielä aivan nuoren säveltäjän työksi on Suite erittäin huomattava”. Suomenkielinen ykköslehti Uusi Suometar totesi, että teos oikeuttaa ”mitä rohkeimpiin toiveisiin”. Karl Flodin Nya Pressenissä kehui itsenäistä ja nerokasta kontrapunktista käsittelyä, mutta moitti Sibeliusta melodisen keksimiskyvyn ”täydellisestä puutteesta”. Csillag kimpaantui asiasta ja kirjoitti kitkerän vastineen oppilaansa puolesta. Flodin vastasi vastineen vastineella.

Sarjan Prelude on osista kiinnostavin. Väriajattelu on nyt murtautumassa esiin Sibeliuksen tuotannossa, ja tyyli on rohkeasti uudenlainen. Sello tikkaa kvartti- ja kvinttikulkuja, alttoviulu tuo keskialueelle impressionistista väreilyä ja viulu soittaa rohkeaa melodiaa. Aikalaiset pitivät kuitenkin enemmän sarjan sovinnaisemmista osista.

Musiikkiopiston päätteeksi soitettiin jousikvarteton a-molli kantaesitys. Sitä oli edeltänyt Fuuga Martin Wegeliukselle, joka on nyttemmin osoittautunut kvarteton viimeisen osan esityöksi.

Ferruccio Busonin tuki oli säveltäjälle tärkeää. ”Hän [Busoni] antoi ylistävän arvostelun A-duuri-jousisarjastani ja odotti jännittyneenä a-molli-kvartettiani, viimeistä musiikkiopistossa tekemääni sävellystä. Kun olin saanut sen valmiiksi ja näytin hänelle partituurin, istuutui hän heti flyygelin ääreen ja soitti koko kvartetin, alusta loppuun, ilman että hänellä sitä ennen oli ollut tilaisuutta katsahtaakaan nuotteihin. Ja miten hän sen soitti!” Sibelius muisteli.

A-molli-kvartetto sai kantaesityksensä 29. toukokuuta. Esitys oli nyt täydellinen arvostelumenestys. ”Illan kohokohta”, ihasteli Uusi Suometar. ”Hän on yhdellä iskulla liittynyt niiden ensi riviin, joille on uskottu suomalaisen luovan säveltaiteen tulevaisuus”, kirjoitti puolestaan Flodin Nya Pressenissä. Robert Kajanus oli yleisön joukossa ja luopui saman tien omista säveltäjähaaveistaan:

”Ihastuin kuulemaani silloin niin, että oitis päätin: En kirjoita ainuttakaan säveltä tämän jälkeen! Mutta Wegelius katkaisi äänekkään päätökseni: Älä hulluttele! Eihän hänkään oikein ollut selvillä siitä, mitä Sibelius merkitsi, tai oikeammin, mitä hän tulisi merkitsemään. — Annoin säveltämisen olla kymmenkunnan vuotta, mutta sitten en kuitenkaan malttanut enää.”

Wegelius ei ymmärtänyt täysin Sibeliuksen musiikkityyliä, mutta ei hän sitä vastustanutkaan. Kevään päästötodistukseen hän kirjoitti vain kymppejä ja kymppi plussia. ”Kamarimusiikille siinä mielessä kun minä sitä violistina jousille viljelin hän pianistina ja kuorosäveltäjänä oli jotakuinkin vieras. Hänen oli tapana sanoa, että hän oppi opettaessaan minua”, Sibelius kommentoi myöhemmin.

Kvartetto on Sibeliuksen opiskeluvuosien kypsimpiä teoksia, joskin Beethovenin, Griegin ja Mendelssohnin vaikutus on selvästi havaittavissa. Sibeliaanista ainesta ja viittauksia tuleviin mestariteoksiin löytyy kuitenkin siinä määrin, että kvartetto on Sibelius-faneille pakollista kuultavaa.

Jousikvartetto B-duuri on kihlautumisen kesän 1890 satoa. Voi hyvinkin olla, että klassishenkinen valoisuus liittyy nuorten lemmentunnelmiin. Sibelius sävelsi sen loppuun Loviisassa ja se sai kantaesityksen 13. lokakuuta Helsingissä. Valoisuuden keskellä ensimmäisessä osassa on myös tummempia sävyjä ja hurjaa kromatiikkaa. Toisessa osassa ”suomalainen sävy” ja kansanlaulun vaikutus on jo murtautumassa esiin puolitoista vuotta ennen Kullervoa. Osassa on yhteyksiä myös Rakastava-sarjaan vuodelta 1894. Scherzossa oli Ilmari Krohnin mielestä myöskin ”tosisuomalaista musiikkia”, mutta finaalia on pidetty tavanomaisempana, kenties kiiressä kyhättynä. Kvartetto on kuitenkin ehjä kokonaisuus ja ainoa nuoruuden trioista, kvartetoista ja kvintetoista, jolle Sibelius antoi myöhemmin myös opusnumeron.

Adagio d-mollissa on ilmeisesti musiikkia, jota Sibelius alun perin kaavaili B-duuri-kvartettoonsa.

Voces intimae ja Andante festivo

Op. 56 Jousikvartetto d-molli (Voces intimae)
1. Andante – Allegro molto moderato, 2. Vivace, 3. Adagio di molto, 4.
Allegretto (ma pesante), 5. Allegro. Valmistui 1909.

Andante festivo jousikvartetille
Valmistui 1922. Ks. myös orkesteriteos Andante festivo.

On käsittämätöntä, että nuoruudessaan tusinoittain kamarimusiikkiteoksia tehnyt Sibelius unohti triot, kvartetot ja kvintetot vuoden 1891 jälkeen lähes täysin koko loppuiäkseen. Poikkeuksen hän teki vuonna 1909 säveltäessään jousikvarteton d-molli (Voces intimae). Se on Sibeliuksen kypsän kauden ainoa laaja teos jousikvartetille. Kyseessä on myös yksi hänen mestariteoksistaan.

Sibelius ryhtyi tekemään kvartettoa toden teolla joulukuussa 1908, saatuaan valmiiksi Öisen ratsastuksen ja auringonnousun. Sävellystyö jatkui alkuvuodesta Lontoossa. 15. huhtikuuta Voces intimae -kvartettonsa Lienaulle. ”Siitä tuli ihana. Ihan semmoinen joka saa hymyn huulille vieläpä kuolinhetkenä. En sano muuta”, Sibelius kirjoitti itsevarmasti Ainolle.

Voces intimae kantaesitettiin musiikkiopiston konsertissa 25. huhtikuuta melkein vuosi valmistumisensa jälkeen. ”Säwellys herätti wilkasta huomiota, ja se kuuluukin epäilemättä nerokkaimpiin tuotteisiin alallansa. Se ei ole mikään säwellys suurelle yleisölle, siksi omituinen ja tawallisuudesta poikkeawa se on”, Helsingin Sanomat kirjoitti

Kvartetto alkaa d-mollissa viulun ja sellon vuoropuhelulla. Pian d-molli saa doorisia sävyjä ja kirjoitustapaan tulee orkestraalista painoa. On kuin Sibelius haluaisi sittenkin säveltäjää jousiorkesterille pelkän kvartetin sijasta. Vivace A-duurissa on myöskin väreiltään paikoin orkestraalinen ja tunnelmaltaan aforistinen. Se oli Sibeliuksen vitsin mukaan osa 1 1/2, koska säveltäjä on linkittänyt sen saumattomasti ensimmäisen osan sivuteemaan. Tavallaan rakenteellinen yhteys viittaa jo viidennen sinfonian ensiosan ratkaisuun.
Hidas adagio on kvarteton kaunis ja koskettava keskus, ja juuri tämän osan yhteyteen Sibelius kirjoitti myöhemmin ”Voces intimae!” -huudahduksen. Menuettimainen Allegretto (ma pesante) kulkee mollissa, eikä siinä ole normaaliin tapaan triotaitetta duurissa. Teemat ovat yhteydessä sekä ensimmäiseen osaan että adagioon.
Viimeistä osaa Tawaststjerna on pitänyt kaavamaisena ja kiireessä sävellettynä. Tunnelma on kuitenkin niin kuumeinen, että se tempaa helposti mukaansa. Sisäiset äänet muuttuvat kiihkeäksi haluksi kommunikoida. Osassa on kiinnostavia muistumia a-molli-alkusoitosta 1902 ja ehkä jopa Fuugasta Martin Wegeliukselle. Onko osa kuin syöksy tyhjyyteen, jonka aikana elämä kulkee filminä silmien editse? ”Oi! Oi! Oi! Raunioitunut ihminen. Mitä olen tehnyt, vain säveltänyt hyvin,” säveltäjä runoili päiväkirjaan päivänä, jolloin hän jätti kvarteton Lienaulle.

Sibelius tuumi kvartettonsa luonnetta myöhemminkin. ”Melodinen aines on hyvä mutta soinnillinen voisi olla ’kevyempi’ ja miksi ei, ’enemmän kvartettia'”, hän totesi. Samalla säveltäjä katsoi yltäneensä uudelle tasolle. ”Luulen suorittaneeni kvartetolla kisällinäytteen.”

Sibelius jatkoi tyylillään eteenpäin, mutta samoihin aikoihin tehdyt kvartettosuunnitelmat eivät toteutuneet. ”Sisäisiä ääniä” kuultiin kuitenkin myös neljännessä sinfoniassa, jonka kamarimusiikillista materiaalia säveltäjä on hyvinkin voinut luonnostella ensin jousikvartetille.

Andante festivo

Aivan joulun alla 1922 Walter Parviainen pyysi Sibeliukselta juhlakantaattia Säynätsalon tehdaslaitosten 25-vuotisjuhliin. Sibelius irrotti nopeasti luonnoksistaan muutaman sivun mittaisen pikkuteoksen jousikvartetille. Teos voi pohjautua hyvinkin varhaisiin luonnoksiin, jopa 1900-luvun alun suunnitelmaan Marjatta-oratorioksi.

Temaattinen materiaali kiinnosti Sibeliusta niin paljon, että hän muokkasi siitä vuonna 1924 myös erinomaisen pianokappaleen, Kyläkirkon.

Alkuperäinen kvartettiversio ei tyydyttänyt Sibeliusta. Voces intimaen tapaan hän halusi jousistoon ehkä enemmän täyteläisyyttä kuin mitä neljä soittajaa voisi tarjota. Vuonna 1929 säveltäjän veljentytär Riitta Sibelius meni naimisiin, ja häissä soitettiin Andante festivo kahden yhdistetyn jousikvartetin voimin. On mahdollista, että säveltäjä tällöin myös muokkasi teosta.

Vuonna 1939 Sibelius johti uuden versionsa teoksesta jousiorkesterille ja timpanille. Tämä on ainoa soiva dokumentti Sibeliuksesta kapellimestarina.

Katso myös orkesteriteokset: Andante festivo.