Jean Sibeliuksen ensimmäinen ”taiteilijayhteisö” oli Helsingin Musiikkiopiston oppilaista ja opettajista koostunut pieni ryhmä, joka kokoontui pianonsoiton opettajan Ferruccio Busonin ympärille syksystä 1888 alkaen. Oli pieni ihme, että yksi aikakautensa kuuluisimmista pianisteista ja myöhemmin myös merkittävistä kapellimestareista ja säveltäjistä eksyi nuorena miehenä Helsinkiin. Ihastus ja arvonanto Busonin ja Sibeliuksen välillä olivat molemminpuolisia.

Ferruccio Busoni

”Me, ’oppilas’ Sibelius, Järnefeltin veljekset, Adolf Paul ja minä muodostimme kerrassaan innoittavan pöytäkunnan. Newfoundlandilaiseni Leskon mukaan sanoimme itseämme Leskoviiteiksi”, Busoni muisteli myöhemmin. Hän oli Paulin opettaja, mutta koska Sibelius ei opiskellut pianonsoittoa, tuleva säveltäjä ei koskaan ollut Busonin oppilas.

Leskoviitit kokoontuivat useimmiten Ericsonin kahvilassa. Iltaisin saatettiin myös mennä lokakuussa 1887 ovensa avanneeseen Hotelli Kämpiin, jonka pianon ääressä nuoret opiskelijat saattoivat huvitella improvisoimalla esimerkiksi toinen käsi valkoisilla ja toinen mustilla koskettimilla. Vuosikymmeniä myöhemmin Busonia nauratti, kun seuraavan sukupolven säveltäjät tekivät tosissaan tällaisia kokeiluja. ”Sibelius ja Järnefeltin veljekset olivat minulle stimuloivaa seuraa. Opin myös joitakin asioida johtajaltani Wegeliukselta, joka oli äärimmäisen hieno ja kulturelli mies” Busoni kehui.

Sibeliukselle Leskoviittien tärkein anti oli tutustuminen toiseen maailmanluokan neroon ja rohkaisun saaminen häneltä. Sibelius esiintyi musiikkiopiston konsertissa soittaen Schumannin pianokvintettoa Busonin kanssa ja nautti tämän anteliaisuudesta sekä rohkaisusta.

”Kun Busoni oli ’irti maasta’ mikä tapahtui varsin usein, hän kutsui meidät kaikki kolme illalliselle Kämppiin. Antelias luonne, sydämellinen ja hetkellisiä mielijohteita noudattava. Hän soitti meille paljon yhdessä ollessamme, joko lempisäveltäjiensä kappaleita tai vapaita improvisaatioita. Hän rohkaisi meitäkin improvisoimaan pianon ääressä, ja minä käytin hyväkseni hänen anteeksiantavaisuuttaan pianonsoittoni puutteita kohtaan. Milloin ei soitettu, piti Busoni tunnelmaa vireillä kertomalla eri maissa kokemistaan elämyksistä; hän puhui tarttuvan vilkkaasti ja höysti esitystään mainioilla luonnehtimisilla ja sukkeluuksilla. Hän oli voittamaton sanaleikkien käyttäjä.”

Leskoviitit-nimitystä ei juuri käytetty 1880-luvun jälkeen, mutta Armas ja Eero Järnefelt, Paul, sekä Busoni olivat Sibeliuksen tärkeimpiä ystäviä vielä vuosikymmeniä. Busonin ansiota oli esimerkiksi se, että Sibelius sai johtaa Berliinin filharmonikkoja 1900-luvun alussa, mikä kiihdytti hänen läpimurtoaan Saksassa.