Suurkuluttajasta kohtuukäyttäjäksi

Sibeliuksen sedän ja suvun päämiehen, kauppalaivan kapteeni Johan (Jean, ”Janne”) Matias Fredrikin perukirjassa maaliskuulta 1865 on luettelo hänen omaisuudestaan. Sen mukaan suvun varastossa Loviisan Läntisellä Tullikadulla oli muun muassa:

140 kannua Scherry Win
45 kannua Rödt Win
42 kannua Portvin
11 kannua Pajonette
7 kannua Muscat
7 kannua Win Sprit
3 kannua Cognac
1 kannua Win
½ kannua Punsch
3/8 kannua Catalana
11 pulloa Likör
6 ” Olorosa Win

1 kannu = 2,617 litraa

Loviisan Sibeliukset eivät olleet ahdasmielisiä. Heidän positiiviseen kristillisyyteensä sopi myös ongelmaton alkoholin käyttö. Mainitusta varastosta olivat varmaan peräisin ne viinilaatikot, jotka tulivat vuosittain joululahjana säveltäjän syntymäkotiin Hämeenlinnaan.

Hämeenlinnan asunnossa isoäiti Katarina Borgin kodissa alkoholinkäyttö tuomittiin herkemmin. Jannen alkoholinkäyttö taisi murrosiässäkin jäädä kotiväen silmien alla ”olueeseen tai portteriin”, jota lääkäri kerran määräsi toipilaan vahvistamiseksi. Erityistä oluen ystävää Sibeliuksesta ei tullut; ainakin hän valitteli 1900-luvun vaihteessa kirjeessään saksalaisen ”bierin” pahaa makua.

Kokemukset alkoholinkäytöstä lisääntyivät Helsingin opintovuosina 1885-1889. Sibeliuksen tiedetään juoneen ”veljenmaljoja” noin 1886 kriitikko Karl Flodinin kanssa, ja aikaa kului myös kahviloissa ja ravintoloissa ”Leskoviittien” eli pianonsoiton opettajana toimineen Feruccio Busonin ystäväpiirin kanssa syksystä 1888 alkaen. Kontrolli kuitenkin piti, koska Sibelius asui äidin ja tädin kanssa samassa vuokra-asunnossa.
Vasta opintovuosina Berliinissä ja Wienissä Sibelius sai täysin siemauksin tutustua alkoholin riemuihin, ja kirjeistä löytyy mainintoja ”champagnesta” ja muista mieluisista tuttavuuksista. Robert Kajanukselle hän halusi korostaa jo tuolloin kirjeissään, ettei hän sentään aina ole humalassa.

Avioliittonsa alkuvuosina Sibelius vieraili ahkerasti ravintoloissa. Tuon ajan taiteilijoiden juomakulttuurista saa kuvan katsomalla Gallénin Symposion-taulua. Sen mukaan vuonna 1894 Kämpissä oli suosikkijuomana benediktiiniläis- eli munkkilikööri. Jos resepti oli nykyisenkaltainen, voi hyvinkin uskoa Sibeliuksen väittämään, että yksi pullo saattoi riittää koko yöksi. ”Istunnoissamme ei käytetty niin paljon väkijuomia kuin ihmiset ehkä luulevat”, Sibelius korosti myöhemmin.

Näinä vuosina alkoi myös Sibeliuksen viiniharrastus. 1890-luvulla mielijuoma näyttää olleen burgundinviini, jota Sibelius mielellään siemaili pari lasillista ennen ystäviä ilahduttaneita pianoimprovisaatioitaan. Varsin monen muunkin viininharrastajan tavoin Sibelius siirtyi vähitellen bordeaux-viineihin suosien ensin St. Emilionin alueen pehmeitä ja täyteläisiä viinejä. Näistä siirryttiin sitten yhä hienompiin merkkeihin.
Sibeliuksen suosikkimerkkejä vanhoilla päivillä olivat esimerkiksi pienen viinitilan laatumerkki Chateau Paveil de Luze sekä Chateau Pontet-Canet ja edelleenkin hintavana huippumerkkinä tunnettu Chateau Palmer. Vuonna 2002 Chateau Palmer-pullo maksoi Suomen Alkossa 96 euroa, eivätkä hinnat olleet sen halvempia Pariisissakaan.

Sibelius-perheen arkipäivän kuitteja ja vastaavia dokumentteja on säilynyt vuodesta 1902 alkaen. Niistä käy ilmi säveltäjän muitakin suosikkijuomia (Katso Sibeliuksen valintoja).

Sibelius kävi heinäkuun 20. päivänä 1905 Helsingissä kuittaamassa kustantajansa Lienaun lähettämät 8 000 nykyeuroa ja täydentämässä juomavarastojaan. Samana päivänä Fazer myi Breitkopf & Hertelille kaikki omistamansa Sibeliuksen teokset!

Ennen raitistumistaan 1908 Sibelius osti kotikäyttöön pääosin viskiä ja konjakkia. Vermuttia hän hankki satunnaisesti ja sherryä vielä harvemmin.
Ravintolajuomat vaihtelivat käyntitarkoituksen mukaan. Kun kyseessä oli kulinaarinen herkuttelu alku- ja jälkiruokineen, juomalista saattoi sisältää sherryä, oluen ja ruokaryypyn (kylmät alkupalat), punaviinin (liharuoka), muutaman väliviskin, jälkiruokaviinin (makeahko jälkiruoka) ja konjakin (kahvi ja sikari). Joskus iltaa jatkoivat vielä samppanja ja osterit.

Jos taas Sibelius meni ravintolaan ongelmiaan pakoon, niin hän saattoi tyytyä pelkkään voileipään ja pullolliseen samppanjaa. Illan loppupuoli oli yleensä yksitoikkoinen, esimerkiksi: konjakki, kahvi, sikari, konjakki, kahvi, sikari…

Vuonna 1908 Sibeliukselle tehtiin kurkkuleikkaus, joka johti täydelliseen raittiuteen vajaaksi seitsemäksi vuodeksi. Vuodesta 1915 aina kieltolain voimaantuloon saakka 1919 Sibeliuksen ravintolalaskut noudattivat vuosisadan alun kaavaa.

Kieltolaki 1919-32 ei ollut esteenä Sibeliuksen alkoholinkäytölle. Se vain rajoitti laatujen määrää. Keravan apteekista hän sai reseptillä spriitä, lääkekonjakkia ja -viiniä. Apteekeissa oli myös käyvät valikoimat alkoholia, jota sai ostaa reseptillä ”lääkinnällisiin tarkoituksiin”.
Sibeliuksella ei ollut pulaa reseptinkirjoittajista. Siten hän saattoi lähettää esimerkiksi lokakuussa 1927 tilauksen Helsingin kauppatorin apteekkiin: ”10 plo viski ja 10 plo Sauternes, molemmat hyvää merkkiä”.

Kieltolain kaatumisen aikaan huhtikuussa 1932 Sibelius oli jo varoissaan. Niinpä hän hankki Ainolaan varsin laadukkaan perusvaraston touko-kesäkuussa. Hankinnan arvo, 1400 nykyeuroa ei tuntunut hänen kukkarossaan. Sibelius tahtoi pitää kiinni kotinsa vieraanvaraisuudesta.

Sibelius oli 1930-luvulle tultaessa jo alkoholin kohtuukäyttäjä. Hänen mieltymyksensä olivat samalla muuttuneet. Hän suosi makeampia laatuja.

Sibelius asui Helsingin hotelleissa pitkiäkin jaksoja 1930-luvulla säveltäessään kahdeksatta sinfoniaansa, mutta harva näki hänet. Ikääntyvä säveltäjä ruokaili jo mieluimmin yksityiskabineteissa.

Ostolaskuja 1940-luvulta

Toinen maailmansota ei pienentänyt Ainolan alkoholivarastoa määrällisesti, eikä laadullisesti. Vieraanvarainen isäntä piti kattavasta varastostaan huolta kuolemaansa saakka. Iän karttuessa Sibeliuksen käyttömäärät pienenivät entisestään. Koettiinpa sellainenkin ihme, että Ainolan isäntä jätti grogin ottamatta. Vierailleen hän selitti: ”Olen jo ottanut”. Niin hän olikin – pitkän elämänsä aikana.