Asuinrakennuksen kunnostus ja lisärakentaminen 1911- 1935

Asuinrakennuksen kunnostus ja lisärakentaminen 1911- 1935

Sibelius huomasi heti Ainolan alkuaikoina, että työn ja perhe-elämän yhdistäminen samassa kerroksessa oli vaikeaa. Vuonna 1911 yläkerta tehtiin asumiskelpoiseksi laajan remontin yhteydessä, ja vuosina 1914-1915 keittiötä ja palvelijanhuonetta laajennettiin 50-vuotisjuhlallisuuksia valmisteltaessa. Ainolan muutostyöt näkyvät valokuvasta ja pohjapiirroksesta.


Puolisot Margaretan, Katarinan ja Heidin kanssa Ainolan pihalla syksyllä 1915. Talon seinät on laudoitettu ja maalattu. Ikkunoiden pihtipielet ovat saaneet vihreän värin. Sisääntulokuistille johtavat nurkkaportaat. Talon laajentamisen tuloksena keittiöpäätyyn on muodostunut katon lippa, jonka vastatervatut päreet erottuvat tummempisävyisinä muusta katosta. Ullakkoikkuna on entistä avarampi. Sen takana on Ainolan vierashuone.

Pohjapiirroksen teksteissä mainitaan ne kohteet, joiden kohdalla on tapahtunut muutoksia vuoden 1904 plaaniin verrattuna:

1 Sisääntulokuisti saavutti miltei nykyiset mittasuhteensa 1914-1915, mutta sen portaat muuttivat paikkaansa ja muotoansa vielä myöhemmin.

2 Palvelijainhuoneen pinta-ala kaksinkertaistui 1914-1915 yli kymmeneksi neliömetriksi. Molemmat pitkäaikaiset palvelijat Aino Kari ja Helmi Vainikainen eivät asuttaneet taloa kokopäiväisesti.

5 Keittiö laajennettiin nykyiseen kokoonsa 1914-1915. Vuosina 1925-26 Ainolassa suoritettiin suurremontti rakennusmestari Aarne Männikön johdolla, jolloin mm. keittiön lattia, hella ja tiskipöytä uusittiin. Viemäröinti nykyaikaistettiin paria vuotta myöhemmin.

 

6 Porstua rakennettiin keittiön laajennuksen yhteydessä. Uusi ja lopullinen keittiön ovi käännettiin avautumaan kaakkoon päin.

9 Ulko-ovi väliköstä kuistille muuttui 1911 sisäoveksi, joka avautui ullakkoportaikkoon. Kulku lastenhuoneeseen suljettiin 1930-luvulla kirjaston sisustamisen yhteydessä. Aino Sibelius suunnitteli suljettuun oviaukkoon kaapiston.

10 Kuistin paikalle rakennettiin varaportaikko ylös vanhempien makuuhuoneeseen paloturvallisuuden parantamiseksi 1911.

11 Tulevaa Sibeliuksen työ- ja makuuhuonetta laajennettiin ullakkoportaikon alle muodostuneeseen tilaan 1911. Siihen syntyi nykyinen pesualkovi.

13 Sibeliuksen vanhasta työhuoneesta tuli vuonna 1911 sali, jonka ruokasalin puoleiseen seinään tehtiin leveä liukuovella varustettu aukko. Keravan Puusepäntehdas toimitti tarvikkeet ja suoritti asennuksen.

14 Ruokasali säilyi ennallaan. Kulku kirjastoon avattiin sen valmistuttua 1935 puhkaisemalla väliseinä vihreän takan vierestä.

15 Sibeliuksen tuleva työ- ja makuuhuone laajeni pesualkovilla 1911. (Vertaa 11)

16 Lastenkamari säilyi ennallaan vielä 1911-15, mutta vuonna 1935 siitä tehtiin kirjasto. Sibeliuksen vävy, arkkitehti Aulis Blomstedt (1906-1979) laati muutospiirustukset ja suunnitteli sisutuksen. Työn suoritti Keravan Puusepäntehdas loppukesällä 1935. Kirjahyllyt, ovet, uusi lattia eristeineen, petsaukset, kristallilasilla varustettu tupakkapöytä, työt ja tarvikkeet maksoivat yhteensä vajaa 20 000 silloista markkaa (5 800 nykyeuroa). Lisäksi N. Boman teki Helsingissä 4 kpl nojatuoleja Aulis Blomstedtin piirustusten mukaan hintaan 8 400 markkaa (2 500 euroa). Kotiahkeruus Oy:stä hankittiin matto 8 232 markalla (2 350 euroa) ja salin empirekalustoon lisättiin lehtikultausta 6 400 markalla (1 850 euroa).

18 Keittiön yläpuoliseen ullakkotilaan rakennettiin vierashuone 1911.

19 Ruokasalin portaiden kautta päästiin yläkerran eteiseen 1911.

22 Tämän ullakkotilan ikkunoita suurennettiin 1911. Tuusulanjärven puoleisen ikkunan eteen rakennettiin matala kaide ja talon päädyn puolelle parveke. Vanhemmat saivat näin tilavan makuuhuoneen, josta Sibelius siirtyi alakertaan 1940-luvun alussa. Aino Sibelius asui huoneessa lähes 60 vuotta, kuolemaansa saakka.

24 Sibeliuksen uuden työhuoneen viihtyvyyttä lisäsi avarrettu ikkuna 1911. Sen takana sijaitsevan piiloparvekkeen kaiteen yli aukeni esteetön näköala Tuusulanjärvelle. Pääosa Sibeliuksen tuotannosta on valmistunut tässä huoneessa teoksesta Historiallisia kuvia II alkaen.

Sibelius yläkerran työhuoneessaan kirjoittamassa viidennen sinfoniansa ensimmäistä versiota syksyllä 1915. Maljakossa on kimppu hänelle niin rakkaita ruusuja.

25 Loppuosa vinttiä jäi vapaaksi ullakkotilaksi.