Aino Sibelius opettamassa tytärtään Katarinaa 1910-luvulla Ainolassa.
Aino Sibelius asui Ainolassa syksystä 1904 aina 1960-luvun lopulle asti, jolloin sairaus lopulta pakotti hänet viimeisiksi elinkuukausiksi Mehiläisen sairaalaan.
Ainolle alkuvuodet Järvenpäässä olivat raskaita. Hän muokkasi omin käsin kivisestä lepikosta puutarhan ja upotti työhön samalla avioliiton murheet, joita puolison satunnaiset viftailut aiheuttivat. ”Minä kuokin ja lapioin kuokkimasta päästyänikin. Välillä itkin ja sitten rupesin taas kuokkimaan.” 1907 Aino tarvitsikin toipumislomaa Hyvinkään sanatoriossa. ”Alkuaikoina äiti oli luultavasti taloudellisesta tilasta johtuen niin raskautettu, että veto joskus vähän loppui”, Katarina Ilves muisteli myöhemmin.
Myös kasvattajan vastuu painoi. Aino opetti kodissaan tyttäriään aluksi itse, ja he menestyivätkin koulussa mainiosti sinne siirryttyään. Koulutunneilla ”äiti ei ollut äiti. Hän oli opettaja, ja hänellä oli respektiä. Meillä oli ääretön respekti muutenkin häntä kohtaan”, Katarina Ilves on muistellut.
1908 alkoivat Ainon ”onnellisimmat vuodet”, kun Jean Sibelius luopui alkoholista kurkkuleikkauksen jälkeen lähes seitsemäksi vuodeksi. Lapsikatras karttui Margaretalla 1908 ja Heidillä vielä 1911, Ainon ollessa jo 40-vuotias.
Ainola ei kuitenkaan ollut vielä asuinpaikkana itsestäänselvyys. 1912 perhe suunnitteli muuttoa pois, koska Ainon ja naapuritalon Saimi Järnefeltin välit olivat hetkellisesti kiristyneet. Ainola pysyi kuitenkin perheen turvapaikkana, josta jouduttiin lähtemään vain kevään 1918 tapahtumien vuoksi muutamiksi kuukausiksi Helsinkiin. Aino Sibeliuksen kasvimaa osoittautui tärkeäksi avuksi, kun perhettä ruokittiin pula-aikaan ensimmäisen maailmansodan ja kansalaissodan tuhojen jälkeen.
Kun viimeinenkin lapsista oli muuttanut 1930-luvulla pois kotoa, Aino Sibelius alkoi haikailla Helsinkiin tytärten luo ja konserttien sekä teatteriesitysten äärelle. Kammiokadulta eli nykyiseltä Sibeliuksenkadulta vuokrattiin kesällä 1939 kaupunkiasunto, mutta Ainolaan palattiin sotaa pakoon jo lokakuussa. Syksystä 1940 kesään 1941 perhe asui Kammiokadulla, mutta kesällä 1941 Suomen ja Neuvostoliiton välit olivat jälleen niin kiristyneet, että lapset kehotettiin viemään pois Helsingistä pommitusvaaran vuoksi, ja Sibeliukset useine lastenlapsineen siirtyivät Ainolaan. 22. kesäkuuta 1941 alkoi jatkosota. Tämän jälkeen muuttoa Ainolasta Helsinkiin ei enää harkittu.
Ainolassa talon valtiatar omistautui viimeiset vuosikymmenet tuttuun tapaan puolisolleen, perheelleen ja kasvimaalleen. ”Velvollisuudentunto on hallinnut vaimoni koko elämää”, totesi Jean Sibelius sihteerilleen 1940-luvulla.
Romantiikkaa ei elämästä puuttunut: Katarina Ilves muisteli myöhemmin, että hänen vanhempansa saattoivat heittäytyä Ainolassa tanssin pyörteisiin vaikka ilman musiikkia. Ja 10 elokuuta 1956 jo 90-vuotias Jean Sibelius kävi ”kosimassa” puolisoaan toisen kerran tämän 85-vuotispäivien aamuna Ainolan yläkerrassa suuren ruusukimpun kanssa, vaikka jyrkkien portaiden nousu oli hänelle jo vaivalloista.
Jean Sibeliuksen kuoleman jälkeen Aino Sibelius jatkoi asumistaan Ainolassa. Hän järjesti suvun papereita ja auttoi esimerkiksi Santeri Levasta ja Erik Tawaststjernaa heidän Sibelius-elämäkertojensa teossa. Aino Sibelius kuoli miltei 98 vuoden ikäisenä 8. kesäkuuta 1969.