Laulu Gunnar Wennerbergin Runa om Necken -runon pohjalta tehtyyn näyttämötoteutukseen viulun, sellon ja pianon säestyksellä. Valmistui 1888; ensiesitys Helsingin musiikkiopistossa 9.4.1888.

Keväällä 1888 Wegelius ja Sibelius sävelsivät yhdessä musiikin Gunnar Wennerbergin Näkkiin. Se esitettiin 9. huhtikuuta Pärschin koulun juhlasalissa. Esityskoneistona oli kaksi kuoroa, laulusolisti ja viiden hengen ”orkesteri”. Richard Faltin vanhempi kirjoitti kritiikissään, että Sibelius kiinnosti säveltäjänä vielä enemmän kuin viulutaitelijana. Myös kriitikko Karl Flodinin mielestä teos toi Sibeliukselle hyvää julkisuutta:

”Kappaleella oli myrskyisä menestys. Musiikkipuolen harjoittamisesta oli huolehtinut Wegelius ja näyttämölleasetuksesta Adolf Lindfors, opiston lausunnanopettaja, joka itse esitti vanhan papin osan. Pääosan lauloi oppilas neiti Sigrid Sederström. Ensiviulua soitti Sibelius. Näyttämötila ei ollut suuri, mutta kuitenkin riittävä molemmille päähenkilöille ja näkyvälle kuorolle. (…)
Oli itsestäänselvää, että suurin osa suosiosta kuitenkin kohdistui teoksen säveltäjiin Wegeliukseen ja Sibeliukseen. Koko ajatushan oli Wegeliuksesta lähtöisin. (…) Myös Sibeliukselle illasta tuli muistamisen arvoinen. Se oli, sikäli kuin tiedämme, ensimmäinen tilaisuus, jossa hänen nimensä säveltäjänä tuli tunnetuksi opiston opettajien ja hänen omaistensa piirin ulkopuolella.”

Sibeliuksen osuus oli yksinkertainen laulu sopraanolle, obligatoviululle, sellolle ja pianolle. Erik Tawaststjernan analyysi on lyhyt ja ytimekäs:

”Hän [Sibelius] on saanut mahdutetuksi mutkattomaan lauluunsa jotain, mitä Wegeliuksen viidessä numerossa ei ole: idean. (…) Opettajan ja oppilaan vertaileminen antaa epäilemättä edelliselle epäsuotuisan tuloksen. Kohtauksessa, jossa virkaintoinen pappi kiroaa näkin, Wegeliuksen musiikki saa tahattomasti parodisen sävyn.”