Minulla ei milloinkaan ole ollut parempaa ystävää kuin Robert Kajanus. Vaimoni jälkeen ainoakaan ihminen ei ole ollut minulle läheisempi kuin hän.
(Santeri Levas 1960)

Hän [Kajanus] piti villistä ominaisuudesta musiikissani, eikä sentähden olisi tahtonut, että minä muutin perästäpäin sävellyksiäni.
(Jussi Snellman 1943)

Kuinka hän [Kajanus] voi puhua neuvoista! Milloinkaan en ole kysynyt neuvoa häneltä enempää kuin keltään muultakaan. Minä sävelsin ja hän johti. Siinä koko yhteistyö.
(Santeri Levas 1960)

Kajanus oli taiteeni esitaistelija, paras ja uskollisin, mitä minulla milloinkaan on ollut. Olen hänelle syvästi kiitollinen niin kauan kuin elän. Ystävänä hän on minulle unohtumaton.
(Santeri Levas 1960)

Suhteeni Kajanukseen oli hyvin erikoislaatuinen, ’pateettinen’. Hän oli itse hyvä säveltäjä ja hän sanoi minulle: ’Dig skulle jag kunna hata som ingen annan.’ [Sinua voisin vihata niin kuin en ketään muuta.]
Hän ei ymmärtänyt kuitenkaan kaikkia sävellyksiäni, ei esim. minun IV sinfoniaani lainkaan, sillä olimme niin erilaiset. Mutta olimme lukemattomat kerrat, voi sanoa ’tusen och en natt’ [tuhat ja yksi yötä] yhdessä ja silloin me puhuimme kaikesta. Hän johti sävellyksiäni aina suurella innostuksella ja arvonannolla; mutta hänen ’säveltäjäminänsä’ kadehti minua [Lauseen loppu on viivattu yli mutta-sanasta lähtien]. (…)
Hän oli suuri luonne; hänellä oli paljon ihailijoita, ja hän voi puolustaa minua heitä vastaan, kun he yrittivät arvostelussaan sortaa minua.
(Jussi Snellman 1943)

Hän on huijari, mutta pidän hänestä
(Sigurd Wettenhovi-Aspasta. PK 8.10.1916)