Yhdyskunnan synty ja kasvu

Naisia on syytä kiittää Tuusulanjärven taiteilijayhteisön synnystä. Taidemaalari Venny Soldan-Brofeldt tuli toukokuussa 1897 katsomaan Järvenpään kartanon Vårbackan taloa ja ihastui ensisilmäyksellä paikkaan järven rannan läheisyydessä. Hän teki luonnoskirjaansa pohjapiirroksen silloin vielä yksikerroksisesta rakennuksesta ja lähetti sen miehelleen, kirjailija Juhani Aholle Pariisiin. Yhteinen päätös syntyi hetkessä: tämän me otamme. Ahot saivat kuitenkin odottaa kolme kuukautta. Alexander ja Hilma Ehrströmin 30.8.1897 vahvistetussa perinnönjaossa Järvenpään kartano verotiloineen ”Kyrölä 1, Seutula ja numerot 4, 5, 6, 7, 13, 16, …” siirtyi pariskunnan tyttären Alfhild Westermarckin os. Ehrströmin omistukseen. Vasta nyt metsänhoitaja Anton Walter Westermarckilla ja hänen Alfhild-vaimollaan oli valta myydä tai vuokrata kartanon maita. Ahot vuokrasivat Vårbackan. Ostokin olisi ollut mahdollista, mutta kirjailijan mielestä sellainen sitoi liikaa. Muutto tapahtui marraskuun puolessavälissä ja perhe viihtyi Aholassa – kuten taloa alettiin kutsua aina vuoteen 1911.

Haloset ja Järnefeltit seurasivat pian perässä, kuten myös runoilija Juhana Henrik Erkko. Taitelijapiireissä oli tuohon aikaan vallalla todellinen pako maalle, työskentelemään rauhalliseen ja elinkustannuksiltaan kohtuulliseen ympäristöön. Eero Järnefelt oli ottanut Sibeliuksen mukaansa Lempäälän Kasurin huvilaa katsomaan jo kesäkuussa 1897. Paikka oli ihana, mutta etäisyys Helsingistä liian pitkä.
Pekka Halonen asui perheineen vuokralla Järvenpään aseman naapurissa 1898, josta hän siirtyi Tuomaalan kylään, kunnes mieleinen asuinpaikka löytyi kallioisesta niemestä Tuusulanjärven rannalta. Tontti maksoi vajaat 3 000 nykyeuroa, mutta joutuihan kollega Eero Järnefelt samaan aikaan pulittamaan Westermarckeille omastaan Ahojen naapurissa yli 10 000 nykyeuroa! Maalaiselämä kiinnosti myös Sibeliuksia. He muuttivat 1899 Helsingistä Keravan Mattilaan (Katso Asunnot), vain muutaman kilometrin päähän taiteilijayhteisöstä.

Vuonna 1902 Tuusulanjärven maisemissa oli jo neljä taiteilijakotia: Ahola, Järnefeltien Suviranta, Halosenniemi ja Erkkola. Yhteydenpito Mattilalaisten kanssa oli vilkasta. Sibelius hiihti tarinan mukaan kerran talvella Kielomäelle, Suvirannan naapuriin tonttia katsomaan. Retki kannatti. Ainola kohosi samalle paikalle vuonna 1904 (Katso Ainolan rakennus).

Yhteisöön kuului myös Hjeltien Lepola. Arkkiatri Otto Hjeltin talo ja tontti sijaitsi Tuusulanjärven rannalla Aholan ja Suvirannan välissä. Tilan osti myöhemmin professori Emil Nestor Setälä ja muutti sen nimen Toimelaksi. Ainolan naapurissa oli myös vuorineuvos K. A. Paloheimon Kallio-Kuninkala, jossa Sibeliuksen tyttäret vierailivat miltei päivittäin. Eva Sibelius ja Arvi Paloheimo vihittiin vuonna 1913.

Tuusulanjärven taiteilijayhteisö oli elinaikanaan harvinainen ilmiö jo sinänsä, mutta vielä ainutlaatuisemman siitä tekivät paikkakunnalla pitempiä tai lyhempiä aikoja asuneet muut kulttuurihenkilöt. Perheiden merkittävien sukulaisten lisäksi maisemissa liikkuivat mm. Albert Edelfelt, Viljo Tarkiainen, Otto Manninen, Yrjö Hirn, Birger Mörner, Santeri Ivalo ja Onnelan pensionaattia useasti asuttanut Eino Leino. Nuorempaa polvea taas edustivat F. E. Sillanpää, Ateenalaisten laulun suomentaja Yrjö Veijola, Einari Vuorela, Uuno Kailas, Heikki Asunta ja monet muut.