1890-luku oli ihmeellistä aikaa. Olin melkein ’svekomaani’, kunnes Päivälehden piiri herätti minussa uuden mielen.
(Suomen Kuvalehti 8.12.1945)

Tavattoman suuri merkitys oli minulle sillä, että hän [Robert Kajanus] niin täydellisesti asetti orkesterinsa taiteeni palvelukseen, osittain siten, että itse ahkerasti esitti teoksiani, osittain siten, että antoi orkesterin käytettäväkseni, milloin vain halusin koetella sointuvaikutuksia ja yleensä todeta, kuinka uudet partituurit soivat todellisuudessa.
(Karl Ekman 1935)

Johtaminen oli ihanaa. En ollut lainkaan hermostunut. Tunsin itseni vain päätä pidemmäksi. Kun sävellykset eivät vain olisi sellaista paskaa.
(JS: Adolf Paul joulukuu 1891)

Kullervo oli sävelletty suvella ja syksyllä 1891. Kun se oli valmis, menimme [Yrjö] Hirnin kanssa Porvooseen tapaamaan Paraskea. Maassa ei ollut vielä lunta, mutta oli jo hyvin kylmä. Minulla ei ollut silloin aavistusta siitä, mikä kuuluisuus minulla oli edessäni. Hänen laulaessaan kiintyi huomioni etupäässä siihen, miten tuollainen ”runolaulaja” käyttää suomenkieltä: ”murehiaa-aa-aa”, ”musta lintuu-uu-uu”, siis erityisesti venyttämällä ja korostamalla sanan lopputavuja. Minun korvissani kuului niin oudolta tuo Parasken käyttämä korostus, eikä minulla ollut aavistusta, minkä suuren taitajan kanssa minä olin tekemisissä, sillä en tiennyt pitää häntä niin harvinaisena runolaulajana. Olin ”Kullervossa” käyttänyt luonnollista tavujen korostamista. Sitten myöhemmin Kalevala-mittaisissa runoissa, esim. ”Väinämöisen venematkassa” noudatin Parasken tapaa.
(Jussi Snellman 1943)

Kotoinen on siinä [Sadussa] maaperä. Kuinka voikaan sitä kuullessa ajatella muuta kuin Suomea! Alun tähän sävellykseen tein Wienissä ja työtä jatkoin Lieksan Monolassa, jossa vietimme loppukesää 1892. [Sibeliukset olivat Lieksassa noin 15.6.–15.7.] Sadunkaan laatuun nähden ei tosin ole merkitystä sillä, missä sitä on tehty. En ole koskaan ollut niin suomalainen kuin Wienissä, Italiassa ja Pariisissa enkä niin pariisilainen kuin Pielisjärvellä.
Satu syntyi muuten sen johdosta, että Kajanus pyysi kerran jotain lyhyttä. Siitä tulikin pitempi sävellys.
(A.O. Väisänen 1921)

Mitä Satuun tulee, on asia seuraava: Kajanus pyysi minulta syyspuolella vuotta 1892 pientä da capo -sävellystä ohjelmistoa varten orkesterille; siitä ei kuitenkaan tullut mitään. Samoihin aikoihin minulla oli tekeillä orkesterille uusi sävellys, jonka sain valmiiksi jouluiltana.
(Jussi Snellman 1943)

Säweltäkää yksinkertaisesti! Mitä yksinkertaisemmin, sitä parempaa. Katsokaa Palestrinaa, kuinka hän on kuultawan kirkas! Omasta puolestani pyrin kaikin woimin mitä suurimpaan yksinkertaisuuteen.
(Oppilaalleen Axel Törnuddille n. 1893. Törnudd 1915)

Olet niin ihana ja kaunis – et sinä kulta ymmärrä mitä piirteitä ruumiillasi on ja miten jalosti olet luotu. Se minussa herättää tuhmuutta sellaista tulista hurjaa joka voi olla niin melankolista ja salaista mutta joka tekee tunnetta teräksiseksi.
(JS: Aino Sibelius 24.7.1894)

Lähetän tässä kirjeessä niin paljon lämpöä että – Suomessa klimaatti muuttuu (…) Eihän sitä voisi Evoja saada ja ei sitä voisi Ainoa viedä jollei olisi oikein mies. Eikö niin. Ja sitä paitsi – kaikesta voi minua syyttää mutta ei voimattomuudesta siinä suhteessa
(JS: Aino Sibelius 19.8.1894)

En ole enää mikään Wagneriaani. Omat ääneni minua vievät eniten. Mitä Sinä luulet että se merkitsee. Armas pitää että se on niin kummallista
(JS: Aino Sibelius 22.8.1894)

[Symposion-]Istuntomme [Robert Kajanuksen ja Akseli Gallen-Kallelan kanssa] olivat tavattoman antoisia. (…) Pohdimme kaikkea maan ja taivaan välillä, probleemat syttyivät ja sinkoilivat, mutta aina optimistisessa ja vapauttavassa hengessä. Oli raivattava tietä uusille aatteille kaikilla aloilla. Symposion-illat antoivat minulle paljon tuona aikana, jolloin muuten olisin ollut enemmän tai vähemmän yksin. (…) Symposion-aikaa kesti syksystä 1892 vuoteen 1895. Sitten Gallen-Kallela matkusti ulkomaille, ja minä valmistauduin kulkemaan omia teitäni. 90-luvun tunnelma ei palannut.
(Karl Ekman 1935)

Istunnoissamme ei käytetty niin paljon väkijuomia kuin ihmiset ehkä luulevat.
(Karl Ekman 1935)

Yrittänyt säveltää mutta siinä ei ollut schwungia. Minkä tähden sitä schwungia tulee enää niin harvoin nykyisin! Olisivatkohan hurjastelut in Venere aiheuttaneet hervottomuutta sielussani (tai in Baccho). Minä en tahdo saada muotoa Kruunajaismarssiin. Minulta puuttuu energiaa – ajatusenergiaa.
(JS 22.8.1896)

Aurinkomme nousee, sanoit, – ja siihen myös uskon. Mattilasta tulee rauhan koti jos me molemmat tahdotaan ja tehdään sitä siksi. Meistähän, tahi oikeammin minustahan se riippuu
(JS: Aino Sibelius 31.3.1899)