Op. 43 Sinfonia nro 2 D-duuri
1. versio 1902: 1. Allegretto moderato, 2. Tempo andante, ma rubato, 3. Vivacissimo, 4. Allegro moderato; ensiesitys Helsingissä 8.3.1902 (Helsingin filharmonisen seuran orkesteri, johtajana Jean Sibelius). Lopullinen versio 1903: 1. Allegretto, 2. Tempo andante, ma rubato, 3. Vivacissimo, 4. Allegro moderato; ensiesitys Tukholmassa 10.11.1903 (johtajana Armas Järnefelt).

Toinen sinfonia on Sibeliuksen sinfonioista suosituin ja levytetyin. Se on ensimmäiseen verrattuna taidokkaammin orkestroitu. Muotoajattelu on kypsempää, ja rajun slaavilaisen synkeyden korvaa klassisempi ote ja välimerellinen valo.
Sinfonian sankarilliset ja optimistiset ääriosat olivat juuri sitä, mitä suomalainen yleisö 1902 Venäjän sortokauden keskellä kaipasi. Kantaesitys sinetöi Sibeliuksen maineen maansa kansallissankarina. Sinfonian voittokulku maailmallakin oli varsin nopea.

Suositun sävellyksen tekovaiheista on liikkeellä monia tarinoita. Sibeliuksen tiedetään improvisoineen toisen sinfonian finaalin erästä teemaa jo Akseli Gallen-Kallelan pojan ristiäisissä Ruovedellä kesällä 1899.
Kustantaja ”Bis” eli Karl Fredrik Wasenius taas on muistellut, että Sibelius keksi toisen sinfonian aiheita hänen työhuoneessaan. Tarkoitus oli ollut tarkastella 7-vuotiaan Irene Enerin pienen Caprice Orientale –nuotin mahdollista omaperäisyyttä, mutta Sibelius hetken nuotteja tuijotettuaan alkoikin improvisoida. ”Nyt sen sain, mitä olen viikkoja odottanut! Nyt se tuli”, hän huudahti ja improvisoi Waseniuksen kuvauksen mukaan ilmeisesti toisen sinfonian ensimmäisen osan aiheita.

Varmasti tiedetään ainakin se, että Sibelius luonnosteli helmikuussa 1901 Rapallossa Italiassa hitaaseen osaan päätynyttä aihetta ja liitti sen luonnoksissaan Don Juanin eli Mozartin Don Giovanni –oopperan päähenkilön ja kuoleman kohtaamiseen. Erään toisen luonnoksen päällä lukee puolestaan Christus. Tämäkin teema päätyi sinfonian hitaaseen osaan.

Meni kuitenkin vielä yli vuosi ennen kuin teos oli valmis, ja tässä vaiheessa ohjelmalliset alkusysäykset olivat jääneet taka-alalle. 8. maaliskuuta koettiin triumfimainen kantaesitys, joka Oskar Merikannon arvion mukaan ”ylitti parhaatkin odotukset”.

Ensimmäinen osa alkaa jousten leppeällä laululla valoisassa D-duurissa. Jos ensimmäisessä sinfoniassa merkittävät temaattiset ainekset ovat idullaan jo klarinettijohdannossa, niin toisessa heti ensimmäiset tahdit paljastavat kolmen sävelen nousevan linjan, joka on koko sinfonian eräänlainen motto.

Nuottiesimerkki 7

Puupuhaltimien ja käyrätorvien vuorottelun jälkeen tapahtuu jännittäviä asioita. Yksiselitteistä sivuteemaa on sonaattimuodon tutkijoiden vaikea osoittaa. Esittelyjakso koostuu aforistisista palasista, joiden yhteydet Sibelius vähitellen paljastaa.
Tutkija Cecil Gray piti prosessia jopa vallankumouksellisena: ”hän tuo esiin teemankatkelmia, joita hän kehittelyn aikana ryhtyy yhdistelemään”. Tutkija Veijo Murtomäki on korostanut, että materiaalin ”yhteys on olemassa ja on itse asiassa luotu, selvinnyt Sibeliukselle sävellysprosessissa – kysymys on vain lopullisessa sävellyksessä sen vähittäisestä näyttämisestä, paljastamisesta kuulijalle”.

Kehittelyn aikana laskevaan kvinttiin päättyvä teema palaa eri valaistuksissa. Alun teema-aines saa dramaattisen ilmeen, ja lopulta osassa esiintyvät musiikilliset aiheet kootaan suureksi synteesiksi mestarillisella tavalla. Uhkakuvista huolimatta alun pastoraalinen idylli päättää osan.

Toinen osa (Tempo andante, ma rubato) alkaa aikalaisia ällistyttäneellä pitkällä sellojen ja kontrabassojen pizzicatokululla. Se jatkuu sinnikkäästi, kun osan ensimmäinen keskeinen teema astuu esiin pahaenteisenä kuin kuolema Don Juanin linnanhuoneeseen:

Nuottiesimerkki 8

Ahdistus kasvaa. Vaikka sinfonia on muokkautunut absoluuttiseksi musiikkiksi, voi kuvitella Don Juanin epätoivoiset argumentit ja kuoleman väistämättömät vastaukset. Fagotin esittelemä teema saa kuitenkin vastaansa aineettoman ja rauhallisen ”Christus-teeman”, jota on jo etukäteen valmisteltu äskettäisessä dramaattisessa kamppailussa.

Nuottiesimerkki 9

Nyt alkaa kahden keskeisen teeman taistelu ja jatkuva metamorfoosi. Se on tavallaan myös kuoleman ja vapahduksen kamppailu, joka ei ihmisen elinkaaren kestäessä voi lopullisesti ratketa. Peli lyödään poikki kahdella pizzicatoiskulla, aivan kuten ensimmäisen sinfonian ensimmäisessä ja viimeisessä osassa.

Toisen sinfonian scherzon (vivacissimo) aloitus on vähintään yhtä hurja kuin ensimmäisenkin sinfonian vastaavassa osassa.

Nuottiesimerkki 10

Huilu esittelee yllättävän rauhallisen teeman ja jousten kuviot ovatkin nyt säestäviä. Vauhti rauhoittuu hellässä triossa. Oboe toistaa saman sävelen peräti yhdeksän kertaa, ja vaikutus on saanut kuulijat eri aikakausina itkemään liikutuksesta:

Nuottiesimerkki 11

Sibelius kertaa scherzon taitteet. Kolmen sävelen nousevasta aiheesta (nyt ges-as-b) rakentuu upea silta, joka yhdistää scherzon finaaliin.

Finaalin (Allegro moderato) pääteema on sankarillisinta Sibeliusta. Kolmen sävelen nouseva aihe palaa ensimmäisen osan tapaan jousissa ja D-duurissa, mutta uusi vastaus kuullaan nyt puupuhaltimien sijasta trumpeteilla.

Nuottiesimerkki 12

Sivuteemassa toisen osan uhkakuvat nousevat uudelleen pintaan, ja oboe esittää aiheen, joka Aino Sibeliuksen mukaan oli sävelletty hänen siskonsa, itsemurhan tehneen Elli Järnefeltin muistoksi. Sibelius tuo musiikkiin pyhyyskokemuksen, kunnes sinfoninen kymi alkaa jälleen virrata vuolaammin. Sibelius tuntuu rakastavan käsittelemiään aiheita tässä vaiheessa jo hyvinkin ylenpalttisesti, ja vain innoittunut kapellimestari voi estää vaikutelman tiivistämisen tarpeesta. Mutta säveltäjä tietää mitä tekee. Sibelius-tutkija Erkki Salmenhaara on osuvasti sanonut efektiä järisyttäväksi, kun ”nouseva kolmisävelaihe” vihdoin etenee ensi kerran neljänteen säveleen.

Toinen sinfonia tulee aina olemaan se paras niille kuulijoille, jotka ovat ihastuneet sen mieleenjääviin melodioihin ja sankarilliseen luonteeseen. Teos on erittäin toimiva synteesi klassista valoa ja romanttista tunnetta. Mutta Sibelius petti kuulijat, jotka odottivat jotain samanlaista kolmannestakin sinfoniasta. Hän oli liikkumassa kohti suurempaa keskittyneisyyttä ja tiiviyttä niin muodossa kuin orkestraatiossakin.

II sinfoniasta sanottua

”Jos siis tahtoisi parilla sanalla kuvailla, mitä sinfonia sisältää, kuuluisi se: rauhattoman ja surunvoittoisen temmellyksen kautta päästään päivänpaisteisille, toivoa ja uskallusta uhkuville kummuille!”
Oskar Merikanto, Päivälehden kriitikko 1902

”Andante vaikuttaa kuin mitä murskaavin protesti kaikkea sitä vääryyttä vastaan, mikä meidän aikanamme uhkaa riistää auringolta valon (…) [scherzo] antaa kuvan kiireisestä valmistautumisesta (…) [finaali] huipentuu voitonriemuiseen päätäntöön, joka on omiaan herättämään kuulijassa mielikuvan valoisista ja lohdullisista tulevaisuuden näköaloista.”
Robert Kajanus, kapellimestari 1902

”Ehdoton mestariteos, yksi harvoista aikamme sinfonisista luomuksista, jotka viittaavat samaan suuntaan kuin Beethovenin sinfoniat.”
Karl Flodin, kriitikko 1903

”Sen näyttämö on nykyaika; sen sankari on Sibelius itse… toinen sinfonia merkitsee persoonallisuuden lopullista vapautumista objektiivisuuden kahleista.
Erik Furuhjelm, tutkija 1916

”Ensimmäinen osa kuvaa suomalaisten rauhallista maalaiselämää, jota mitkään sorronajatukset eivät häiritse. Toisen osan täyttää isänmaallinen tunne, mutta ajatus kansan eripuraisuudesta arastuttaa mielen. Kolmas ilmentää scherzon keinovaroin kansallistunteen heräämistä, halua järjestää oikeuksien puolustaminen, kun taas finaalissa toivo syttyy rintaan ja odotetun pelastajan tulo tuo lohdun.”
Georg Schnéevoigt, kapellimestari 1920-luku

”Tämä on tosi sinfonia, tosi miehen säveltämä, miehen, jolla on takanaan koko Pohjola. Sanonta on siinä korutonta, avaraa, laadultaan sellaista, että joku Stravinsky tai Schönberg olisi kavahtanut lähestymästä sitä edes kaukaa.”
Olin Downes 1945

”Toinen sinfonia on ylistyslaulu kesälle ja elämänilolle.”
Simon Parmet 1955

”I find this work vulgar, self-indulgent and provincial beyond any description.”
(”Pidän tätä teosta sanoinkuvaamattoman vulgäärinä, omahyväisenä ja provinsiaalisena.”)
Virgil Thomson, kriitikko ja säveltäjä

”Tässä ei voi välttää Sibeliuksen ja Tšaikovskin rinnastamista. Mutta suomalainen säveltäjä ei ole orjallinen matkija. Toisessa sinfoniassa hän osoittaa mielikuvituksen voimaa, jonka verroille on harvoin päästy.”
Harold Johnson, tutkija 1959

”Toinen sinfonia on suuri romanttinen sinfonia. Siinä ei ole enää ensimmäisen sinfonian arkaais-slaavilaista sävyä, vaan ideaali on keskieurooppalainen. Sinfonia on lähempänä Brahmsia kuin Tšaikovskia.”
Erkki Salmenhaara, tutkija 1984

”Sibeliuksen II sinfonia on sinfonioista eittämättä suosituin, mikä ei merkitse sitä, että se olisi niistä tasapainoisin, yhtenäisin ja ongelmattomin.”
Veijo Murtomäki, tutkija, 1990

”Toinen edustaa ensimmäiseen sinfoniaan verrattuna jo horisonttiin katsovaa arvokasta maailmanmiestä. Slaavilaisuudesta on kuljettu Keski-Eurooppaan, mutta mieleeni nousee ajoittain näkyjä myös loihtivista karjalaismuoreista.”
Jukka-Pekka Saraste, kapellimestari 2002

”Toinen sinfonia liittyy kansamme itsenäisyystaisteluun, mutta se koskee myös yksilön taistelua, kriisiä ja murrosta. Siksi se koskettaa.”
Osmo Vänskä, kapellimestari 1998

”Melodiat tässä sinfoniassa ovat minulle tuttuja, esimerkiksi finaalissa on teema, joka voisi olla Tšaikovskillakin. Mutta muotoa täytyi pohtia, ensi näkemältä partituurissa oli paljon yllätyksiä.
Valeri Gergijev, kapellimestari 2001