Kahdeksannen sinfonian aktiivisen sävellystyön hiipuessa Sibeliuksen elämänrytmi muuttui. Muutokset olivat vähittäisiä, ja läheiset huomasivat ne vuosikymmenien vieriessä.

”Isä ulkoili enemmän ja lueskeli”, Katarina-tytär muisteli. ”Kävi ehkä enemmän vieraita, jälkeläisiäkin [lastenlapsia, pian myös lastenlastenlapsia] alkoi olla aika paljon. Hän oli paljon kävelyllä Eero Järnefeltin kanssa. He viihtyivät hyvin keskenään. Musiikkia kuunneltiin, käytiin taidenäyttelyissä.”

Margareta ja Heidikin olivat jo naimisissa. Lastenhuone muutettiin nyt kirjastoksi, ja Sibelius ryhtyi istumaan kulmatuolissa iltaisin radiota kuunnellen. Hän etsi eri maiden radiokanavilta omien sävellystensä esityksiä ja seurasi niitä tarkkaavaisesti.

Sävellystyö jatkui. Vuonna 1935 Sibelius antoi 70-vuotispäiviensä alla suuren määrän haastatteluja, joista yhdessä oli varsin karmaiseva paljastus. ”Hän on epäröimättä hylännyt kokonaisen vuoden työn, orkesteriteoksen”, Elsa von Born kirjoitti. Säveltäjä oli mahdollisesti päättänyt muokata kahdeksannen sinfoniansa jälleen kerran perusteellisesti uudelleen.

Jean Sibelius saapumassa syntymäpäivilleen messuhalliin 1935.

Sibeliuksen 70-vuotispäivä oli kansainvälinen mediatapahtuma. Hän oli noussut ainakin Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa ja Pohjoismaissa maailman suosituimmaksi eläväksi säveltäjäksi. Suomen ulkoasiainministeriö ryhtyi syntymäpäivien vuoksi mittavaan ponnistukseen. Sulho Rannan ylistävä artikkeli 70-vuotiaasta säveltäjästä käännätettiin kymmenille kielille, ja lähetystöjen tehtävänä oli jakaa sitä eri maiden tiedotusvälineille. Käännöksiä julkaistiin useissa Euroopan laatulehdissä sekä niinkin eksoottisissa julkaisuissa kuin The Cathay-lehdessä Shanghaissa ja La Prensassa Argentiinassa.

Sibelius menestyi toki ilman ulkoministeriön apuakin. Marraskuun lopulla New Yorkin filharmonikkojen tutkimus radioitavien sunnuntaikonserttien yleisön musiikkimieltymyksistä julkaistiin New York Timesissa. 12 000 kuulijalta ympäri Yhdysvaltoja kysyttiin suosikkia säveltäjistä, joita oli kuultu radioiduissa konserteissa. Ykköseksi nousi Sibelius, joka jätti taakseen Beethovenin ja Ravelin.

Times kyseli juhlakirjoituksessaan kahdeksannen sinfonian perään, ja säveltäjä harmistui. ”Hyvin ratkaisevaa oli se, että 8. sinfoniasta nousi aivan ennenaikainen häly”, Katarina-tytär arveli. ”Isä oli onneton. Sitä ei voi kuvata. Ei hän osannut omia voimiaan arvioida ja ajatella, koska se olisi valmista. Hän oli kyllä nuoruudessaan tottunut siihen, että sävellyksen piti olla valmis määräaikana ja silloin hän teki työtä aamusta iltaan ja illasta aamuun. Mutta tällainen spurttaaminen ei tullut vanhemmalla iällä ollenkaan kysymykseen. Kyllä se oli hirveätä, kun sillä lailla odotettiin ja kyseltiin. Itsekin piti kasvaa vanhetessaan. Hän halusi siitä parempaa kuin muut sinfoniat. Lopuksi se muuttui painolastiksi, vaikka siitä niin paljon oli jo kirjoitettu. Loppujen lopuksi en tiedä, olisiko hän sen hyväksynyt.”

Mannerheim, Aino ja Jean Sibelius
säveltäjän 70-vuotisjuhlissa.

70-vuotias Sibelius hukutettiin kunnianosoituksiin. Esimerkiksi Saksa antoi korkeimman taiteellisen kunniamerkkinsä, Goethe-mitalin. Natsit olivat ehtineet nousta valtaan, ja valtakunnankansleri A. Hitlerin allekirjoitus seurasi mitalia.

Juhlapäivälliset olivat Sibeliuksen viimeinen suuri esiintyminen julkisuudessa. Aino Sibelius sai istua ihanteensa, Carl Gustaf Emil Mannerheimin seuralaisena. Salin kovaääniset pauhasivat Sibeliuksen toista sinfoniaa radiolähetyksessä, jossa Otto Klemperer johti New Yorkin filharmonikkoja.

Juhlallisuudet onnistuivat, mutta vanheneva Sibelius piti vapisevia käsiään niin kiusallisina, että vältteli tämän jälkeen julkisia tilaisuuksia.

Sibelius tapasi Ainolassa ja Helsingissä läpi 1930-luvun muitakin mielenkiintoisia taiteilijoita ja persoonallisuuksia: laulajatar Marian Andersonin, viulisti Guila Bustabon, Olin Downesin, Cecil Grayn ja monia muita ulkomaisia journalisteja, joita hän otti vastaan Suomen ulkoministeriön pyynnöstä.

Kahvihetki Ainolan puistossa.

Sibeliuksen päivät kuluivat sanomalehtiä ja kirjoja lukien, lastenlasten leikkejä seuraten ja radiota kuunnellen. Yöt säveltäjä pyhitti suureksi osaksi työnteolle. Kahdeksannen sinfonian edistymisestä ei ole tietoa, mutta säveltäjä pystyi 1930-luvun lopulla korjailemaan useita vanhoja teoksiaan ja lähettämään ne kustantajalle. Vuonna 1939 hän uusi esimerkiksi Lemminkäisen ja saaren neidot sekä Lemminkäisen Tuonelassa julkaisukuntoon. Toisen maailmansodan vuoksi julkaisu viivästyi aina vuoteen 1954.

Vuoden 1939 tammikuussa Sibelius suostui yllättäen vielä yhteen esiintymiseen kapellimestarina. Sibelius johti Radion sinfoniaorkesteria radiolähetyksessä New Yorkin maailmannäyttelyn kunniaksi. Yleisöä ei päästetty paikalle, mutta muusikot huomasivat säveltäjän käsien vapinan. Se ei lyhyttä harjoitusta ja esitystä häirinnyt. Kyseessä on ainoa nauhoitus Sibeliuksen kapellimestaritaiteesta.

Arvi Paloheimo vei Jean Sibeliuksen radiolähetystä johtamaan tammikuussa 1939.

Sibelius johti uuden sovituksensa vuonna 1922 sävelletystä Andante festivosta hitaassa ja juhlavassa tempossa. Orkesterin jousisointi on laulava, mutta hieman romuluinen – selvästi vain yhden yhteisharjoituksen jälkeen nauhoitettu. Sibelius pitää perustempon yllä todella ammattimaisesti ja tekee samalla erittäin luontevia rubatoja. Säveltäjän oikeudella hän poikkeaa muutaman kerran huomattavasti partituurinsa esitysmerkinnöistä.

Andante festivo, harjoitus

Harjoitukset New Yorkin maailmannäyttelyn kunniaksi järjestettävää radiolähetystä varten 1.1. 1939. Harjoituksen alun puheensorina ja soittimien virittelyä, Sibeliuksen askeleet ja säveltäjän saamat suosionosoitukset. Erittäin epäselvässä nauhassa Sibelius kysyy, puhutaanko suomea ja aloittaa harjoitukset.

Andante festivo, harjoitus.mp3

Soinniltaan viimeistellympi ja vieläkin hitaampi Yleisradion nauhoitus Andante festivosta talletettiin myöhemmin vahingossa levylle ”Sibeliuksen johtamana versiona”, vaikka kapellimestarin täytyy olla joku muu, mahdollisesti Toivo Haapanen. Oikea, Sibeliuksen johtama esitys julkaistiin ensimmäistä kertaa vasta Classica -musiikkilehden numeron 2/1995 mukana jaetulla levyllä.

Arvi Paloheimo ja Jean Sibelius Andante Festivon nauhoituksen jälkeen 1.1.1939.

Radiolähetyksen aikaan Sibelius oli suosionsa huipulla, josta poliittiset kuviot ja vastareaktio hänet 1940-luvulta suistivat. 1930-luvun maailmanlaajuinen suosio ylitettiin vasta 1990-luvulla, kun levy-yhtiöt työnsivät markkinoille yhä uusia Sibelius-levytyksiä ja hänen sinfoniasyklejään esitettiin monissa maailman suurkaupungeissa.