Ensimmäinen maailmansota ei uhannut Sibeliuksen turvallisuutta, koska suurvaltojen käymät taistelut eivät levinneet Suomeen. Sota kuitenkin masensi sekä inhimillisenä katastrofina että taloudellisilta vaikutuksiltaan. Esityskorvausten tulouttaminen maailmalta tyrehtyi, ja hän joutui kyhäämään kymmenittäin pikkuteoksia suomalaiskustantajille välttääkseen vararikon.

Toisaalta kuolemanpelko ei enää vaivannut säveltäjää. Hän uskaltautui jo polttelemaan sikareita, ensimmäistä kertaa sitten kurkkuleikkauksensa. Hän ryhtyi myös maistelemaan alkoholia, aluksi hyvin maltillisesti.

Matka Göteborgiin maaliskuussa 1915 oli harvinainen poikkeus sotavuosina. Vastaanotto oli erinomainen: konserttien tärkein uutuus, Aallottaret, avautui göteborgilaisille välittömästi, vaikka toinen sinfonia taisi miellyttää enemmän. Neljäs sinfonia sai edelleen varauksellisia kritiikkejä. Sibelius oli tyytyväinen. ”Ensimmäisessä konsertissa olin hermostunut. Toisen johdin loistavasti”, hän kirjoitti päiväkirjaansa.

Viidennen sinfonian sävellystyö edistyi. 21. huhtikuuta Sibelius näki 16 joutsenta ja kirjoitti välittömästi päiväkirjaansa upean teemanpätkän, joka päätyi viidennen sinfonian finaaliin. ”Yksi elämäni suurista kokemuksista! Herrajumala sitä kauneutta”, hän kirjoitti juhlallisesti.

23. toukokuuta Eva synnytti Marjataksi kastetun tyttären, ja Sibelius huomasi olevansa isoisä. ”Omituista”, säveltäjä kommentoi. Kotona Katarina oli 13-vuotias uhmakas murrosikäinen, Margareta oli jo melkein seitsemän ja Heidi neljävuotias. ”Muistan aina sen turvallisuuden tunteen, mikä valtasi kun istui hänen sylissään”, Margareta Jalas muisteli myöhemmin. Aino itse opetti näinä vuosina nuorimpia lapsia. Kouluun siirryttyään he menestyivät mainiosti.

Kesällä viides sinfonia tuskin edistyi paljoakaan, koska Sibelius sävelsi pikkukappaleita ja uusi Sandelsin Muntra Musikanter -kuorolle. ”Minusta tulee 50 v. Köyhä, niin köyhä, että pitää tehdä pikkukappaleita”, hän valitti päiväkirjalleen 15. elokuuta. Sinfonia valmistui lopulta säveltäjän 50-vuotisjuhliin 8. joulukuuta.

Syntymäpäivän kunniaksi lehdet olivat täynnä monisivuisia artikkeleita, joissa hänen merkitystään isänmaalle ylistettiin. Syntymäpäivän kunniaksi kymmenet Helsingin liikkeet olivat koristelleet näyteikkunansa Sibelius-aiheisella materiaalilla.

Juhlapäivänä säveltäjä vietti useita tunteja vastaanottamalla juhlalähetystöjä. Viidennen sinfonian kantaesitys oli suuri suomalainen seurapiiritapahtuma, samoin Pörssisalin iltajuhla. Iltajuhlassa Kajanus piti kuuluisan puheensa, jossa hän totesi Sibeliuksen luoneen suomalaisen sävellystyylin. ”Se vähä, mikä sitä ennen oli päivänvalon nähnyt, oli vain saksalaisen koulun hento vesa, johon oli niin sanoakseni etnograafillisesti ympätty suomalaisen kansanmusiikin aineksia”, hän sanoi itsekriittisesti.

Sibelius sai kansalaiskeräyksen tuloksena lahjaksi komean Steinway-flyygelin, mutta ulosottomies kiinnitti siihen merkkinsä pian juhlallisuuksien jälkeen Ainolassa. Helmikuussa 1916 Sibeliuksen suosikkilaulajatar Ida Ekman saattoi kuitenkin tuoda Ainolaan uuden lahjakeräyksen tuoton, jolla kuoletettiin peräti kolmannes jättiveloista. Steinway sai sittenkin jäädä Ainolaan.

Viides sinfonia oli ollut yleisölle helpotus sankarillisine loppuiskuineen: se avautui nopeammin kuin vaikeatajuisena pidetty neljäs sinfonia. Sibelius itse ei ollut tyytyväinen teokseensa ja ryhtyi muokkaamaan sitä vuoden 1916 alussa.

Kesän aikana Sibelius muokkasi sinfoniaansa, useita pikkuteoksia sekä musiikkia Jokamies-näytelmään. Teoksen tilanneen Jalmari Lahdensuon mukaan Sibeliusta kiinnostivat nyt Skrjabinin ideat valouruista. Jokamiehen musiikin tuli nyt reagoida näyttämön tapahtumiin reaaliajassa, ei erillisinä numeroina. Näin piti saavuttaa ”Skrjabinin optillisin keinoin huipennettu musiikki laajemmin ja käytännöllisemmin sovellettuna”, Lahdensuo muisteli.

Jokamiehen ensi-ilta oli 6. marraskuuta, ja Sibeliuksen musiikin sanottiin pelastaneen illan. Sibelius ei muokannut tiiviisti näytelmän tapahtumiin liittynyttä musiikkia orkesterisarjaksi, joten se unohtui, vaikka näytelmää esitettiinkin hyvällä menestyksellä vielä juhlavuosina 1935 ja 1965. 1990-luvulla musiikin laatu huomattiin jälleen, kun Osmo Vänskän ja Lahden kaupunginorkesterin levytys ilmestyi.

Syntymäpäivänään 8. joulukuuta Sibelius johti Turussa viidennen sinfonian toisen version. Nyt kaksi ensimmäistä osaa oli sulautettu nerokkaasti yhteen, mutta toinen osa oli kokenut outoja muutoksia ja finaalin es-molli-episodi oli poistettu. Kuuluisat loppuiskut olivat typistyneet kahteen loppuakordiin. Konsertti toistettiin Turussa kahdesti.

Uusi versio kuultiin 14. joulukuuta myös Helsingissä. Kriitikoista Evert Katila kiitteli teosta, mutta Bis eli Karl Fredrik Wasenius oli jälleen nyreä. Hänen mielestään kahden ensimmäisen osan liittäminen yhteen ei ollut kovin onnistunut ratkaisu, toisen osan jousien pizzicatot olivat väsyttäviä ja finaalin lopussa oli liioiteltuja riitasointuja. Sibelius päätti muokata sinfonian vielä kerran.

Vuoden 1917 alussa Sibeliuksen kohtuukäyttö oli jälleen vaihtunut ajoittaisiin ryyppäjäisiin, mikä kiristi puolisoiden välejä. 2. maaliskuuta alkoholinkäytön aiheuttamat perheriidat saivat Sibeliuksen pohtimaan avioeroa päiväkirjassaan. ”Entä elämämme eron jälkeen! Mitä se olisi?” säveltäjä muistutti itselleen.

Avioriidat väistyivät taka-alalle, kun Venäjän vallankumous sai Sibeliuksetkin innostumaan. Senaatti muutti nimensä Suomen senaatiksi ja vapautti poliittisia vankeja.

Sibelius pysytteli Ainolassa ja sävelsi tasokkaita pikkukappaleita, kuten Humoreskeja ja laulusarjan opus 88. Ainola tyhjeni vähitellen lapsista: myös Ruth oli mennyt naimisiin, ja nyt Katarina muutti arkipäiviksi Helsinkiin Yhteiskoulun seitsemännen luokan vuoksi. ”Sydämeni vuotaa verta”, Sibelius kirjoitti päiväkirjaansa. Jäljellä olivat enää ”pulmuset”, siskojaan huomattavasti nuoremmat Margareta ja Heidi.

Suomalaisia jääkäreitä Libaussa ensimmäisen maailmansodan aikaan.

Loppuvuodesta yhteiskunnallinen jännitys kiristyi Suomessa äärimmilleen, ja punakaarteja sekä suojeluskuntia aseistettiin ympäri maata. Sibelius antoi oman poliittisen kannanottonsa säveltämällä Jääkärimarssin Heikki Nurmion sanoihin ”korkean isänmaallisen tunnelman vallassa”. Vielä ei voitu tietää, että Saksassa sotilaskoulutuksessa olevat suomalaiset jääkärit suuntaisivat palattuaan aseensa suomalaisia punakaartilaisia vastaan. Alkuperäinen ajatus oli sotilaskoulutuksen hankkiminen itsenäistymistaistelua varten tsaarin venäläisiä joukkoja vastaan.

7. marraskuuta Venäjän väliaikainen hallitus kukistui, ja valtaan nousi kommunistiksi tunnustautuvan V. I. Leninin hallitus. Suomi ilmaisi itsenäistymistahtonsa Venäjästä 15. marraskuuta, kun Suomen eduskunta julistautui maassa korkeimman vallan haltijaksi. Monikaan ei asiaa huomannut, koska Suomessa oli yleislakko. Eduskunta hyväksyi senaatin itsenäisyysjulistuksen 6. joulukuuta.

Sibelius istui samaan aikaan Ainolassa, eikä kommentoinut unelmoimaansa itsenäisyyttä vielä päiväkirjassaan. Hän suunnitteli peräti kolmea sinfoniaa. ”Minulla on sinfoniat VI ja VII päässäni. Sekä sinf. V:n uudelleenmuokkaus. Sen varalta, että tulen sairaaksi enkä voi enää tehdä työtä, olkoon tämä sanottu”, hän kirjoitti 18. joulukuuta.

Jean Sibeliuksen päiväkirjan ote
joulukuulta 1917.

Sibeliuksen vuosi päättyi raastavaan valitusvirteen. Päiväkirjassaan hän pohti itsemurhaa, mutta päätti Ainon ja lasten vuoksi kestää vielä muutaman vuoden. ”En ole nyt kohta vuoteen kuullut orkesteria. Enkä tavannut oikeastaan yhtään ihmistä. Mutta – kuinkas muuten. Ja Aino on sulkeutuneempi kuin koskaan. Eikö ole kummallista, että hän, jota rakastan, ei virka sanaakaan niistä asioista, jotka piinaavat häntä. Viikkokausiin ei hymyä, ei naurahdusta. Kaikki harmaan harmaata. – Koko elämäni mennyt hukkaan.”

Valitusvirret kuuluvat Sibeliuksen vuosirytmiin vuoden pimeimpänä aikana, mutta nyt valitus täytti melkein puolitoista sivua. Vaistosiko Sibelius jo kevään 1918 kauhut?

Jääkärimarssi soitettiin 19. tammikuuta 1918 akateemisessa itsenäisyysjuhlassa. Helsingin oikeistolainen eliitti oli sävellyksestä riemuissaan. Tilanne muuttui kuitenkin nopeasti: 28. tammikuuta punakaarti kaappasi vallan Helsingissä ja lakkautti samana päivänä porvarillisten lehtien, kuten Helsingin Sanomien ilmestymisen. Mannerheim joukkoineen puolestaan tunkeutui Etelä-Pohjanmaalla venäläisiin varuskuntiin ja riisui ne aseista. Sisällissota oli puhjennut.

Järvenpään tienoo joutui tiukasti punakaartin kontrolliin. Sibelius asetettiin kotiarestiin, ja Ainolassa tehtiin parikin kotietsintää. Sibeliuksen ystävät pyysivät häntä muuttamaan Helsinkiin, koska maaseudulla punakaarti ei välttämättä olisi pystynyt takaamaan säveltäjän turvallisuutta kiertelevien rosvojoukkojen vuoksi. Säveltäjä muutti perheineen veljensä, Lapinlahden mielisairaalan ylilääkärin Christian Sibeliuksen kotiin.

Punakaarti etsi aseita myös Lapinlahdelta. Kun kaartilainen näki työhönsä syventyneen Sibeliuksen sikarinsavun keskellä, hän tokaisi tovereilleen löytäneensä ”päähullun”. Sibelius sävelsi isänmaallista Oma maa –kantaattia.

Helsingissä ruoka-annoksia säännösteltiin elintarvikepulan vuoksi, ja Sibelius laihtui keväällä peräti kaksikymmentä kiloa omalaatuisella ”sikaridieetillä”. Havanna Magasinet & Holländska Cigar Importaffären myi hänelle läpi kevään brasilialaisia ja kuubalaisia sikareita.

Jean Sibelius nälkäkuurin jälkeen keväällä 1918.

Mannerheimin joukot löivät punakaartin parin kuukauden veristen taistelujen jälkeen, ja Helsingin valtausparaati pidettiin 14. huhtikuuta. Kuusi päivää myöhemmin Sibelius johti Jääkärimarssin kunnianosoituskonsertissa saksalaisten sotavoimien päällystölle, ja 9. toukokuuta hän johti kokonaisen sävellyskonsertin.

Olojen rauhoituttua perhe pääsi takaisin Ainolaan. Sisällissodan jälkeinen kurjuus vaikutti sielläkin: raha- ja heinäpulan vuoksi säveltäjä joutui myymään perheen hevosen.

Seuraava kantaesitys oli Oma maa –kantaatti, jota kriitikot kehuivat tutuin sanankääntein. Sibelius oli voittajien silmissä entistäkin suurempi kansallissankari Jääkärimarssin säveltäjänä.

Sibeliuksen elämä alkoi muistuttaa 1900-luvun ensimmäisiä vuosia: hän työskenteli ahkerasti ja juhli ajoittain perusteellisesti. Syksy 1918 ja kevät 1919 olivat painia viidennen sinfonian lopullisen muodon löytämiseksi. Axel Carpelanin kuolema masensi häntä, mutta kunnianosoituksena ystävälleen hän syventyi työhönsä entistäkin sinnikkäämmin.

22. huhtikuuta 1919 viidennen sinfonian muokkaustyö oli päiväkirjan mukaan valmis, mutta kuusi päivää myöhemmin Sibelius uhkasi tehdä sinfoniasta yksiosaisen jättämällä osat II ja III pois. Tämä ajatus haihtui mielestä runsaassa viikossa, ja Sibelius muokkasi finaalin vielä kertaalleen. Viides sinfonia oli vihdoin valmis.

Säveltäjä päätti aloittaa uuden vaiheen elämässään ainakin ulkoisesti: hän ajeli päänsä kaljuksi helmikuun ja kesäkuun välisenä aikana 1919. Viiksistään hän ei vielä hennonut luopua, ja 1920-luvulla hän antoi hiustenkin vielä kasvaa hitusen joihinkin valokuviin.

Kesäkuussa 1919 Sibelius vieraili puolisoineen Kööpenhaminassa Pohjoismaisen musiikin päivillä. Kyseessä oli Sibeliuksen ensimmäinen ulkomaanmatka sitten Göteborgin vierailun 1915.

Pohjoismaisen musiikin päivät
Kööpenhaminassa 1919. Takarivissä Johan Halvorsen, Robert Kajanus, Georg Høeberg, Jean Sibelius ja Frederik Schnedler-Petersen. Eturivissä Wilhelm Stenhammar, Karin Bronzell, Erkki Melartin ja Carl Nielsen.

Sibelius johti Kööpenhaminassa onnistuneesti toisen sinfonian, vaikka olisikin halunnut ottaa mukaansa uuden viidennen sinfonian. Osan suosiosta niitti Selim Palmgren, jonka kolmas pianokonsertto Metamorfooseja kiehtoi yleisöä tavattomasti. Palmgrenia pidettiin Sibeliuksen haastajana kansainvälisessäkin lehdistössä.

Loppukesällä Sibelius muokkasi pikkukappaleita. Jordens sång –kantaatin kantaesitys koettiin lokakuussa Åbo Akademin vihkiäisissä. Vihkiäisiin liittyi reipasta viftailua, jota kieltolaki ei lainkaan vähentänyt. Illanvietossa Sibelius soitti tuttavilleen viidennen sinfoniansa finaalin pianolla ja ”laulaen ajoittain mukana keuhkojensa koko voimalla”, kuten ruotsalainen lehtimies Kjell Strömberg on kuvaillut.

Marraskuun lopulla Sibelius esitteli vihdoin viidennen sinfonian lopullisen version Helsingissä neljässä triumfiksi muodostuneessa konsertissa. Kriitikot kiittelivät sinfonian uusinta ja lopulliseksi jäävää laitosta, ja suosionosoitukset olivat Sibeliuksenkin mielestä ”ainutlaatuiset”.

Vain muutamia päiviä konsertin jälkeen Sibelius esiintyi värikkäästi Gösta Stenmanin taidepalatsin vihkiäisissä. Illanvietossa väsähtänyt Sibelius saatiin johtamiskuntoon puolikkaalla pullolla samppanjaa. Vuoden viimeisinä viikkoina Sibelius takoi kuitenkin taas ahkerasti kuudetta sinfoniaa ja Maan virttä Eino Leinon sanoihin.