Sibeliukset suunnittelivat kesällä 1939 elämänmuutosta, koska Aino Sibelius kaipasi tytärtensä luokse kaupunkiin. Sibeliukset vuokrasivat kaupunkiasunnon Kammiokadulta Helsingin Töölöstä ja muuttivat Ainolasta syyskuun lopulla. Jo pari viikkoa myöhemmin helsinkiläisiä kehotettiin kuitenkin lähettämään lapset pois pääkaupungista Neuvostoliiton hyökkäysvaaran vuoksi. Sibelius päätti palata Ainolaan, jossa hän isännöi sotaa paenneita tyttäriä perheineen.

Talvisota syttyi 30. marraskuuta Neuvostoliiton hyökättyä Suomeen. Sibeliukselle tarjottiin turvapaikkaa Yhdysvalloista ja Pohjoismaista, mutta isänmaallinen säveltäjä kieltäytyi. ”Eiväthän ne ulkomaalaiset ymmärrä, ettei suomalainen vaaran hetkellä maataan jätä”, Aino Sibelius kommentoi.

Talvisodan päätyttyä perhe pohti uutta muuttoa kaupunkiin. Se tapahtui syksyllä 1940. Aino Sibelius viihtyi hyvin, kävi usein teatterissa ja tapasi ahkerasti tytärtensä perheitä. Säveltäjää kerrostalon äänet vaivasivat, vaikka hän viihtyikin kävelyretkillä meren rannassa.

Kammiokadulla vietettiin myös Sibeliuksen 75-vuotisjuhlat. Säveltäjää ei saatu houkuteltua virallisiin juhlallisuuksiin.

Työskentelikö Sibelius Kammiokadulla? Säveltäjä Einar Englund kuuli opettajaltaan Martti Paavolalta tiedon, jonka mukaan tämä olisi käynyt vuonna 1940 Kammiokadulla ja päässyt vilkaisemaan Sibeliuksen kassakaappiin. Paavola muisteli, että kaapissa oli ”useita partituureja, mm. yksi requiem, yksi sinfonia, mitä todennäköisimmin kahdeksas, ja lisäksi muutamia sinfonisia runoja”.

Vuoden 1941 kesäkuussa Suomen ja Neuvostoliiton välit kiristyivät jälleen niin, että lapset kehotettiin viemään pois Helsingistä. Jälleen kerran Sibeliukset muuttivat Ainolaan lastenlapsia kaitsemaan. Muutto jäi lopulliseksi. Kammiokadun asuntoa käytettiin vielä puolitoista vuotta kaupunkiyöpymisiin. Se sanottiin irti vuonna 1942. ”Se oli minusta varsin hyvä hotelli”, kommentoi Sibelius myöhemmin. Kammiokatu tunnetaan nykyisin Sibeliuksenkatuna.

Jatkosota alkoi vain pari viikkoa muuton jälkeen. Sibeliuksen tulot ulkomailta tyrehtyivät, ja elintarvikkeiden säännöstely vaivasi myös Ainolan väkeä. Oman kasvimaan antimia tarvittiin vanhenevien puolisoiden ja tytärten perheiden ruokavaliota monipuolistamaan.

Sibeliuksen kansainvälinen asema muuttui keväällä 1942, kun natsipropagandasta vastannut Joseph Goebbels perusti Sibelius-seuran Saksaan. Tarkoituksena oli lujittaa kahden Neuvostoliittoa vastaan taistelevan maan kulttuurisuhteita, mahdollisesti Suomen ulkoministeriön aloitteesta. Sibelius kiitti kohteliaisuudesta, vaikka suhtautuikin natseihin varautuneesti ja tuomitsi kansallissosialismin ja sen rotuopit päiväkirjassaan runsas vuosi myöhemmin, syyskuussa 1943.

Sibeliuksen radiotervehdyksessä Saksaan puhutaan maiden kohtalonyhteydestä, mutta korostetaan Saksaa ”musiikin loistavana maana”. Säveltäjä lähetti tyttärensä Ruthin avajaisjuhlallisuuksiin.

Sibeliuksen radiotervehdys Saksaan

Radiotervehdys Saksan Sibelius-seuran perustamisen kunniaksi 1942 harjoituksineen. Kolme ottoa.

Sibeliuksen radiotervehdys Saksaan.mp3
Sibeliuksen radiotervehdys Saksaan_56k.rm
Sibeliuksen radiotervehdys Saksaan_isdn.rm

Seuran perustaminen herätti kiusallista huomiota länsimaissa ja vaikeutti Sibeliuksen musiikin asemaa sodanjälkeisessä Saksassa. ”Mitähän säveltäjä itse sanoisi mokomasta seurasta, jos eläisi”, päiviteltiin puolestaan Moskovan radiossa.

Sibelius oli edelleen työkykyinen. Hän viimeisteli vuoden 1942 aikana uudet sovitukset Joululaulusta ja On hanget korkeat nietokset -sävellyksestään. Hän ei ollut myöskään luopunut unelmasta saada kahdeksas sinfonia kuntoon. ”Minulla on suuri teos tekeillä ja haluaisin saada sen valmiiksi ennen kuolemaani”, hän kertoi sihteerilleen helmikuussa 1943. ”Mutta sodan epäinhimillisyys vaikeuttaa työtäni. En voi nukkua öisin, kun ajattelen sitä.”

Kesäkuussa 1943 Sibelius puhui jälleen Jussi Blomstedtille (myöhemmin Jalas) uudesta teoksestaan. ”Joka sinfoniaani varten olen kehittänyt erikoisen tekniikan. Se ei saa olla ulkokohtaista vaan sen pitää olla elettyä. Uuden teokseni suhteen kamppailen juuri näiden asiain kanssa.” Samassa keskustelussa Sibelius puhui pahaenteisesti luonnoksistaan. ”Kuoltuani muistakaa, että kaikki skizzini on poltettava. En halua, että kukaan kirjoittaa ’Sibelius letzten Gedanke’ [Sibeliuksen viimeiset ajatukset] tai muuta sellaista.” Jussi Jalas kirjoitti tärkeinä pitämänsä kohdat keskusteluistaan aina samana päivänä muistilapuille.

Vuoden 1943 aikana valmistui vain sovitus Koskenlaskijan morsiamet -sävellyksestä.

Syyskuussa 1944 Suomi solmi Neuvostoliiton kanssa välirauhan, joka osoittautui pysyväksi. Samassa kuussa Aino Sibelius kirjoitti ystävälleen Lina Boldemannille puolisonsa elämästä.
”Hän käy kävelyllä useita kertoja päivässä, ja silloin kun hän, kiitos luonteenlaatunsa, onnistuu hetkeksi unohtamaan kaiken vaikean ja ahdistavan, hän on aivan viehättävä, juuri sellainen kuin hyvin tiedät että hän joskus on”, Aino kirjoitti.

Vielä helmikuussa 1945 Sibelius puhui vävylleen Jussi Jalakselle ”tekeillä olevasta suuresta teoksesta”, ilmeisesti siis kahdeksannesta sinfoniasta. Mutta vuonna 1945 taistelu sinfonian kohtalosta ilmeisesti päättyi. Elokuussa 1945 hän mainitsi saaneensa sinfonian ”valmiiksi” moneen kertaan, ja myös polttaneensa teoksen kertaalleen. Muutamia päiviä myöhemmin hän kirjoitutti suunnilleen samat sanat Basil Cameronille Lontooseen, mutta jätti lauseen polttamisesta pois.

Aino Sibelius vahvisti, että ”1940-luvulla” Ainolassa pidettiin suuret polttajaiset, ja sytykkeinä oli joukko Sibeliuksen nuotteja. Ruthin poika Erkki Virkkunen vieraili talossa pian polttajaisten jälkeen, ja huomasi isoäitinsä järkytyksen. Sibelius itse puhui asiasta tyttärenpojalleen tyynesti, lähes humoristiseen sävyyn. Polttajaiset kevensivät hänen mieltään. ”Tämän jälkeen mieheni olemus oli tyyntyneempi ja hänen mielensä valoisampi. Se oli onnellista aikaa”, Aino Sibelius muisteli myöhemmin.

Sävellystyö jatkui vielä polttamisen jälkeenkin, joskus vapisevin käsin ja kaihin vaivaamin silmin normaalia suuremmalle nuottipaperille, mutta useimmiten enää vain vanhenevan säveltäjän toiveissa ja ajatuksissa. Oli alkanut Ainolan hiljaisuus.

Katarina Ilves, Ruth Snellman, Aino ja Jean Sibelius Ainolassa toisen maailmansodan lopulla.