Op. 105 Sinfonia nro 7 C-duuri
Yksiosainen. Valmistui 1924; ensiesitys (nimellä Fantasia sinfonica) Tukholmassa 24.3.1924 (Konsertföreningen, johtajana Jean Sibelius).

Sibelius eli 1923-1924 seitsemännen sinfonian valmistumisvuotena vaikeaa aikaa. Hän oli onnistunut erinomaisesti kapellimestarina kiertueella Tukholmassa, Roomassa ja Göteborgissa, mutta viimeisen konsertin alla tuli nautittua alkoholia. Konsertin alettua Sibelius luuli hetken olevansa harjoituksissa ja löi teoksen poikki. Konsertti sujui tämän jälkeen hyvin, mutta yleisössä istunut Aino Sibelius oli kauhuissaan. ”Minun korvissani kaikki soi yhtenä kaaoksena, olin kuin kuolemanhädässä”, hän muisteli myöhemmin.

Sibelius oli tottunut käyttämään alkoholia helpottaakseen ramppikuumettaan ja käsien vanhemmiten pahenevaa vapinaa. Kotona Ainolassakaan seitsemännen sinfonian kirjoitus ei tahtonut sujua ilman kättä vakauttavia lasillisia. Koska Suomessa oli kieltolaki, Sibelius joutui turvautumaan myös pirturesepteihin.

Mutta seitsemäs sinfonia oli muhinut hänen päässään jo lähes vuosikymmenen, siitä lähtien, kun viidennen sinfonian luonnoskirjaan ilmestyi adagio-tyyppinen aihe, joka laajeni ja lopulta itsenäistyi seitsemännen sinfonian alkujuureksi. 1918 hän oli kirjoittanut: ”VII sinfonia. Elämänriemua ja elinvoimaa, välillä appassionatoa. Kolme osaa – viimeisenä ’helleeniläinen rondo’”.

Nyt suunnitelma oli muuttunut yksiosaiseksi teokseksi, ja Sibelius oli valmis uhraamaan jopa terveytensä. Mikään ei saanut estää lähes vuosikymmenen pohdinnan tuloksena syntynyttä mestariteosta siirtymästä säveltäjän aivoista myös paperille.
Aino Sibelius oli lopulta pisteessä, jossa hän keskustelun sijasta joutui kirjoittamaan tiukan kirjelapun. ”Annatko todella arvon sille työlle jonka teet keinotekoisella inspirationilla?” puoliso moitti. ”Joskin saat ehkä jonkun sävellyksen valmiiksi, ei se ole sen arvoista kuin mitä voisit saada.” Aino kieltäytyi myös enää katselemasta Sibeliuksen johtamista, koska säveltäjä naukkaili ennen konsertteja.

”Joskin johtaessasi tuntuu kaikki menevän silloin loisteliaammin, ei asia ole niin. Tarkempi kuulija kyllä eron huomaa ja silloin tuntuu se rikokselta omia kalliita sävellyksiäsi kohtaan. En voisi tulla kanssasi Ruotsiin, sillä en voisi kärsiä enää mitään senkaltaista.”

Ja kuitenkaan seitsemännessä sinfoniassa ei ole mitään keinotekoista ”inspirationia”. Sen kompleksisuus, tiiviys ja ehdoton mestaruus kertovat, että Sibelius päinvastoin oli punninnut jokaisen yksityiskohdan tarkasti. Alkoholia oli selvästikin tarvittu vain vakauttamaan kirjoituskättä, kun sävellys oli jo valmiina säveltäjän mielikuvituksessa.

Työ oli valmis maaliskuussa 1924, ja Sibelius johti kantaesityksen Tukholmassa – ilman Ainoa, joka ei enää seurannut häntä konsertteihin. Harjoitusvaiheen kerrotaan olleen hankalan, mutta itse konsertti meni hyvin. ”Suuri menestys. Uusi teokseni on kyllä eräs parhaita. Sointi ja ’väri’ vahvat”, hän saattoi kirjoittaa vaimolleen.

Teosta kutsuttiin vielä tässä vaiheessa Fantasia sinfonicaksi, mutta rohkeasti Sibelius nimesi yksiosaisen teoksen lopulta sinfoniaksi nro 7. Arviot olivat myönteiset, mutta Sibelius odotti vieläkin enemmän: ”miten vähän nämä kaikki aavistavatkaan, mitä olen antanut uudessa teoksessani”, hän kirjoitti.
Seitsemäs sinfonia on Sibeliuksen sinfoniaketjun huipentuma. Materiaalin keskittäminen on johtanut ainutlaatuiseen yksiosaiseen rakenteeseen. Muodon lisäksi Sibeliuksen väriajattelu on vahvaa: nyt kuudennen sinfonian jousivoittoisuuden lisäksi tärkeä osuus on pasuunateemalla, ja jousten valonäyt saivat spektraalimusiikin tekijät 1980-luvulla Ircamissa Pariisissa pitämään Sibeliuksen seitsemättä kulttiteoksena.

Sinfonia alkaa patarumpujen kumahduksella g-sävelessä. Jouset soittavat a:sta ylöspäin C-duurin (tai a-mollin) säveliä, kontrabassot laahaavat jännittävästi perässä. Nousu huipentuu as-mollin kolmisointuun.

Nuottiesimerkki 42

On kuin laava pyrkisi ylöspäin, kohti maan kuorta. Puupuhaltimet soittavat mietiskelevän aiheen, joka päättää sinfonian ”johdannon”. Se ei ole niin erillinen kuin aluksi luultiin: vuosikymmenien tuumiskelun jälkeen tutkijat löytävät siitä vihdoin ”sävellyksen monet keskeiset ideat”, kuten Veijo Murtomäki on todennut.

Nuottiesimerkki 43

Jousten ja puupuhaltimien aiheet kehittyvät. Adagio-vaihe täydentyy kahdella upealla aiheella: ensin jousien leveä hymni:

Nuottiesimerkki 44

Tämä hymnimäinen jakso kehittyy ja tunnelma tiivistyy, kunnes ylevä nousu valmistaa tärkeän pasuunateeman ensimmäistä kertaa.

Nuottiesimerkki 45

Ollaanko nyt antiikin Olympos-vuorella? ”Koko VII sinfonialla on hyvin paljon yhteistä antiikin, erikoisesti Kreikan kanssa. Esim. pasuunat ovat käsitellyt antiikin soittimien tapaan”, Sibelius mainitsi 1940-luvulla vävylleen, kapellimestari Jussi Jalakselle.

Kaikki liittyy kaikkeen: pasuunateeman jälkeen kuullaan kuin ohimennen teema, josta myöhemmin kehkeytyy ”jäähyväisteema”. Säveltäjä kehittelee nyt näitä aineksia: jousiteemaa, alun asteikkoaihetta, viittausta pasuunateemaan. Samalla vauhti kiihtyy. Kuulija huomaa olevansa scherzotaitteessa, jossa jousten leikilliset staccatokuviot ja syvemmät intohimon ilmaukset vuorottelevat. Ollaan jälleen siinä maailmassa, jonka Sibelius avasi meille kolmannen sinfonian finaalin alussa.

Asteikkoaihetta kehitellään kromaattisemmaksi. Syvä ja uhkaava pyörre alkaa vallata tilaa. Sen päälle kuullaan pasuunateema kuin Jumalan äänenä: onko se vapahtaja vai jyrisevä Zeus? Scherzoleikittely ei äänestä lannistu, aineksia muunnellaan ja kerrataan, kunnes ”helleeniseksi rondoksi” usein kutsuttu jakso virvoittaa raikkaudellaan. Se saapuu aluksi kuin aavistellen, johdantomaisesti.

Nuottiesimerkki 46

Scherzojakson materiaali palautuu tummemmin värein, ja sama varjostus leimaa rondoteeman paluuta. Pian jouset sahaavat kuin henkensä hädässä, olemme jälleen scherzomateriaalin syövereissä. Muotoajattelu on sinfonian historiassa uutta, mutta silti sinfoniassa on tuntuvilla ”eteenpäinmenevä pakko” ja ehdoton loogisuus, jota Sibelius piti niin tärkeänä.
Asteikkoaihe nostaa meidät jälleen kohti ylevää pasuunateemaa. Mutta pasuunateeman alla jousten nouseva kuvio jatkaakin yhä korkeammalle, ihmisyyden korkeimmalle mahdolliselle huipulleko?
Nyt ilmenee sinfonian ”jäähyväisteema”, joka oli ensimmäistä kertaa kuultu heti ensimmäisen pasuunateeman jälkeen. Näin lähelle huippua ei kuolevaisen ole hyvä jäädä. Jousiin ilmestyy haikeutta ja pyhyyden tuntua. Jousten tremoloa vasten Sibelius viittaa vielä viimeisen kerran pasuunateemaan ja puupuhallinteemaan. Onko edessä kuolema, sillä Valse triste -muistuma häivähtää kontrabassoissa?
Vielä kerran tuo jousissa tuo tärkeä kiertoimpulssi d-c-h-c. Aivan viimeisellä hetkellä johtosävel h todella nousee kauan kaipaamaansa c-säveleeseen.

Nuottiesimerkki 47

Kuinka kapellimestari Sir Simon Rattle sanoikaan: ”Sibelius is so concentrated and exact (…) With Sibelius You feel that if one drop touches Your skin it would burn right through the bone.”(Sibelius on niin keskittynyttä ja täsmällistä. Sibeliuksen suhteen tuntuu siltä, että jos yksi tippa koskettaa ihoasi, se polttaa tiensä luuhun asti).

Tässä sinfoniassa jokainen nuotti elää – mitään ei voisi lisätä, mitään ei voisi poistaa. Sibeliuksen viimeisten vuosikymmenten tragiikka oli siinä, että yksiosaisen seitsemännen sinfonian jälkeen hän ei voinut lisätä enää mitään myöskään sinfonioidensa sarjaan.

Ilmeisesti kaikki oleellinen oli jo sanottu. Vuosikymmeniä hän luonnosteli ja sai ehkä valmiiksikin kahdeksannen sinfonian, joka päätyi säveltäjän itsekritiikin vuoksi Ainolan takkaan 1940-luvulla.
Edessä oli Ainolan hiljaisuus, mutta vain sinfonioiden sävellyksen suhteen. Orkesterirunoelmiensa (Tapiola) ja näyttämömusiikkinsa huipentumat (Myrsky) hän oli vielä valmis säveltämään.

Seitsemännestä sinfoniasta sanottua

”Kuudennen sinfonian jälkeen Sibelius sai valmiiksi sankarillisen epäonnistumisensa.”
Ralph Wood 1947

”Lyhyydestään huolimatta se on hänen luomistyönsä kohokohta ja keskittää musiikkinsa muiden sinfonioiden parhaitten ominaisuuksien ydinolemuksen.”
Simon Parmet

”Seitsemäs sinfonia on kaikesta epäoleellisesta puhdistettua kauneutta.”
Olin Downes

”VII sinfonia (…) on jotain uutta, vallankumouksellista sinfonian historiassa (…) VII sinfonian ja Tapiolan myötä duurimollitonaalinen aikakausi päättyi vääjäämättä, mutta miten suurenmoisella tavalla!”
Veijo Murtomäki 1990

”Seiska on kutosen pari. Mutta se ei ole elämänkerrallinen. Oma itse jää taakse, ja yleisinhimilliset asiat nousevat esiin. Säveltäjä kääntää katseen itsestään kohti jumaluutta. Seiska on sakraalimusiikkia. Tämäkin kappale on hyvin vaikea soittaa.”
Osmo Vänskä 1998

”Seitsemäs sinfonia ei ole vain yksi 1900-luvun, vaan todellakin yksi koko sinfonisen sävellyksen suurista hetkistä.”
Edward Laufer 2001

”Nelosessa tuli jo tämä avaruuden päälaelleen kääntäminen. Seiskassa se on jo määräävä taito: melodia ilman painovoimaa, mutta kuitenkin eri massaisten planeettojen voimakentässä. Juuri erilaisten sointimassojen vellominen painottomassa tilassa on minusta siinä hienointa. (Säveltäjä Eero) Hämeenniemen kanssa joskus pohdittiin, missä vaiheessa kuulija alkaa seurata sitä seiskan loppupuolella olevaa nousevaa jousilinjaa vaskien soittaman teeman alla: yhtäkkiä vain huomaa, että se on noussut taustalta aivan hysteeriseksi! Pian fagotti soi korkealla ja huilu matalalla – siinäkin on tämä painovoiman kumoaminen.”
Jukka-Pekka Saraste 2002