Ainolan valmistuttua Sibelius huomasi hallitsevansa ensimmäistä kertaa elämänsä aikana kiinteää omaisuutta. Näin hän pystyi myös hankkimaan ensimmäisen lainansa, joka ei tarvinnut tuekseen takaajia. Ainolan tontti kelpasi vakuudeksi. Sibeliuksella oli myös muutamia pankki- ja vakuutuslaitosten osakkeita 1900-luvun alussa. Niitä oli tullut perintönä sukulaisilta. Arvopapereille löytyi käyttöä 1910-luvun rahapulassa. Niiden myynneillä kuoletettiin pari vekseliä.

1920-luvun lopun nopea vaurastuminen teki Sibeliuksesta sijoittajan. Tässä hankkeessa hänellä oli pätevänä asiantuntijanaan Katarina-tyttären aviomies, pankinjohtaja Eero Ilves. Toiminnan tulos näkyy esimerkiksi Sibeliuksen vuoden 1950 veroilmoituksessa:

Perukirjansa mukaan Sibelius jätti jälkeensä huomattavan omaisuuden 1957. Hänen tyttärensä myivät Ainolan Suomen valtiolle erittäin kohtuullisesta hinnasta 1972. Heidän ansiostaan säveltäjän koti on tänä päivänä kaikkien suomalaisten yhteistä omaisuutta.