Eikö meidän Isä koskaan tule vaikka minä kuinka monta kertaa huutaisin: ”Isä kiltti, Isä kiltti!
(3-vuotias Sibelius Evelina-tädin kirjeessä 1868)

Äitini oli kodin hyvä enkeli. Hänelle oli kaikki kaikessa huolenpito lapsista, hän eli meitä varten, meidän kanssamme. Tavattoman lämmin ihminen.
(Karl Ekman 1935)

Loviisa oli minulle aurinko ja ilo. Hämeenlinna oli koulukaupunki, Loviisa vapaus.
(Karl Ekman 1935)

En ollut mikään ihmelapsi. Olin aivan tavallinen, hyvän kasvatuksen saanut poika, kirjoittelin sieviä kirjeitä isoäidilleni ja suutelin häntä kädelle aamuisin. Kenties minussa oli hiven mammanpoikaakin, mikä kai johtui siitä, ettei minulla ollut isää. Lähtöni elämään olisi varmaan ollut aivan toisenlainen, jos isäni ei olisi kuollut nuorena.
(Santeri Levas 1960)

Me kävimme joka sunnuntai kirkossa, ja jos emme käyneet, niin meillä oli kotihartaus. Äitini piti huolta siitä, että kaikki tarkoin noudatimme sitä. Mitään kerettiläistä hän ei sallinut lähettyvillämme. Muistan erään vapaa-ajattelijan kirjoittaman teoksen, jossa Kristusta käsiteltiin ihmisenä. En saanut lupaa lukea sitä, mutta luin sen salassa ullakolla.
(Santeri Levas 1960b)

Viiteentoista ikävuoteeni asti olin suuri Nimrod. Saatoin päiväkausia samoilla metsissä ja mailla.
(Karl Ekman 1935)

Sävelkorkeus Transponoituina lauluni muuttuvat aivan toisiksi. Lapsena kotonani oli taffelipiano, jonka sävelkorkeus oli n. 3/4 askelta liian matala. Koko maailmani oli siinä, ja kun hankittiin uusi piano (Heidillä nykyisin) jonka viritys oli normaali, särkyi kaikki, vieraannuin ja aloin siirtyä viulun kannalle.
Uudesta, eri vireessä olevasta lapsuuskotipianosta, joka minulle oli outo, voi johtua, etten jotain Kyllikkiä tai Malinconian säestystä lukuun ottamatta pianolle ole tehnyt juuri muuta kuin salonkisävellyksiin verrattavaa.
(Jussi Jalakselle 19.5.1940)

Kun olin lähes viidentoistavuotias, valtasi musiikki minut voimalla, joka pian tunki syrjään kaikki muut harrastukseni. Aloin silloin vakavasti opiskella viulunsoittoa.
(Karl Ekman 1935)

Sisarustriomme soitti miltei yksinomaan klassillisia kappaleita, Haydnin, Mozartin, Beethovenin teoksia (…) Myöhemmin soitimme kuitenkin myöskin romanttisen koulun, Schubertin, Schumannin ja Mendelssohnin, teoksia.
(Karl Ekman 1935)

Jo koulupoikana soitin tavattomasti kvartetteja, ja siten tulin niin aikaisin sonaattimuodon kanssa tekemisiin.
(Jussi Jalakselle syksyllä 1945)

Tuntuu niin ihanalta ajatella, ettei minun enää tarvitse lukea, tästä lähtien aion vain soittaa.
(Eva Savoniukselle 1885 ylioppilaskirjoitusten jälkeen)