Sibeliuksen tyyneys karisi nopeasti, sillä uusi vuosisata alkoi aviopuolisoiden elämän hirvittävimmällä tapahtumalla. Sibeliusten silloisen kolmilapsisen perheen nuorin tytär Kirsti kuoli lavantautiin 13. helmikuuta. Aino Sibelius masentui syvästi, ja Jean Sibeliuksen alkoholinkäyttö muuttui nuoruuden railakkaasta juhlimisesta vaarallisemmaksi harrasteeksi. Työntekoa se ei kuitenkaan vielä haitannut.

Melankolisesta tunnelmasta kertoo nopeasti sävelletty Fantasia sellolle ja pianolle, joka myöhemmin sai nimen Malinconia. Välityöksi jäi myös Muntra Musikanter -kuoron sävellyskilvassa palkittu Sandels. Oskar Merikanto kirjoitti kantaesityksen jälkeen suoraan, että ”emme tätä teosta kuitenkaan lue Sibeliuksen läheskään parhaisiin teoksiin”.

Kevään päätyö oli ensimmäisen sinfonian uusiminen ennen Robert Kajanuksen orkesterin kiertuetta ja esityksiä Pariisin maailmannäyttelyssä. Sekä Sibelius että Kajanus saivat kirjeitse pitkin kevättä hyviä ohjeita salaperäiseltä ”musikvän”-nimimerkiltä. Kyse oli vaatimattomasta paronista Axel Carpelanista, josta tuli pian Sibeliuksen merkittävimpiä ystäviä ja tukijoita.

Sibelius lähti mukaan kiertueelle sen keskeisenä säveltäjänimenä, vaikka Kajanus ei antanut hänen johtaa konsertteja. Ohjelmiston pääpaino oli Sibeliuksen orkesteriteoksissa: kuultiin ensimmäinen sinfonia ja Finlandia sekä toisessa ohjelmassa Lemminkäisen kotiinpaluu, Tuonelan joutsen ja osia Kuningas Kristian II -sarjasta. Lisäksi soitettiin mm. Kajanuksen ja Armas Järnefeltin tuotantoa sekä kansanlaulusovituksia.

Robert Kajanus harjoitteli orkestereineen Palokunnantalolla ennen lähtöään Euroopan kiertueelle 1900.

Orkesteri soitti peräti kolmessatoista kaupungissa yhteensä 19 konserttia, ja laaja kiertue merkitsi Sibeliukselle kansainvälisen läpimurron alkua.

Esimerkiksi ruotsalaiskriitikot kiittelivät ensimmäistä sinfoniaa ”sangen merkittäväksi”, ja Kööpenhaminassa Politiken-lehden Charles Kjeruf ylisti ”häikäilemättömän rohkeaa ja kauttaaltaan itsenäistä musiikkia”. Hampurissa Hamburger Nachrichtenin Ferdinand Pfol kirjoitti ”kunnioitusta herättävästä taiteilijasta, jonka mielikuvituksella on kotkan siivet.

Berliini oli kiertueen tärkein näyttämö, ja kritiikki oli Sibeliuksen vanhassa opiskelukaupungissa kiinnostunutta. Otto Taubman Berliner Börsen-Courierissa nautti säveltäjän ”uudesta ja epätavallisesta” sävelkielestä ja ihasteli runsaslukuisen yleisön ”myrskyisää” innostusta. Berliner Fremdenblattin mukaan hän oli vahva lahjakkuus, joka ilmaisi elegiset ja pateettiset tuntonsa kouraisevasti, mutta joka meni intohimon purkauksissaan ylettömyyksiin. Berliner Lokal Anzeigerin kriitikko kutsui Sibeliusta ”erinomaisen mahtavaksi kyvyksi”.

Berliinin konsertit merkitsivät Sibeliukselle läpilyöntiä Saksan kriitikkopiireissä. Tämän jälkeen Pariisin hieman vaatimattomampi menestys oli helppo kestää. Tärkeimmät ranskalaiskriitikot olivat konserttikauden päätyttyä jo kesälomalla.

Sibelius palasi kotiin tyytyväisenä, mutta kotona Keravalla Kirsti-tyttären kohtalo palasi nopeasti mieleen. Sibelius hyväksyi kiitollisena Axel Carpelanin järjestämän matkarahoituksen. Carpelanin mielestä Sibelius kaipasi Välimeren klassista keveyttä ilmaisuunsa. Hän järjesti 5 000 markkaa eli nykyrahassa peräti noin 17 000 euroa säveltäjän Italian-matkaa varten.

Perhe lähti Berliiniin lokakuun lopussa ja vietti kaupungissa kuukausia, aina tammikuun 1901 lopulle asti. Carpelan hätääntyi: Italiaanhan Sibeliuksen piti matkustaa! Huolta lisäsi suuren matkakassan hupeneminen. Sibelius vei perheensä kalleimpiin hotelleihin ja ravintoloihin, ja 17 000 nykyeuroa oli tuhlattu tammikuuhun mennessä. Aino Sibelius oli järkyttynyt tuhlailusta, kuten hän muistikirjaansa kirjoitti.

Sibelius lainasi Suomesta lisärahoitusta, ja perhe matkasi lopulta Rapalloon Italiaan Välimeren rannalle. Rapallossa säveltäjä sai ideoita toisen sinfoniansa hitaaseen osaan ja kirjoitti luonnostensa oheen Don Juanin eli Mozartin Don Giovanni -oopperan päähenkilön ja kuoleman kohtaamisesta. Ruth-tytär sairastui kuitenkin Rapallossa vaikeasti, ja perhe pelkäsi jo toisen tyttären kuolemaa. Vatsakalvontulehduksesta ja yli 40 asteen kuumeesta selvittiin lopulta. Säveltäjä jätti toipuvan perheen yksin ja matkusti Roomaan. Luonnoskirja pursuili aiheita jo vuosiksi eteenpäin: Roomassa syntyi alkuituja esimerkiksi Pohjolan tytär– sekä Öinen ratsastus ja auringonnousu -teoksiin.

Sibelius palasi Roomasta ja vei perheensä Firenzeen Galleria Ufficin taidetta ihailemaan. Kotiin he palasivat toukokuussa, mutta Sibeliusta odotti heti uusi matka. Hän oli saanut kutsun johtamaan musiikkiaan Allgemeiner Deutscher Musikvereinin musiikkijuhlille Heidelbergiin kesäkuun alussa. Ohjelmassa olivat juuri painetut Tuonelan joutsen ja Lemminkäisen kotiinpaluu.

Saksalaiset musiikkivaikuttajat saivat konsertista vahvistusta Sibelius-sympatioilleen. Berliner Tageblatt kutsui Tuonelan joutsenta ”herkästi tajutuksi väriluonnokseksi”. Lemminkäisen kotiinpaluu sai maininnan ”sointitehoiltaan yllättävä, suorastaan nerokas ja myös muotonsa puolesta mainiosti onnistunut teos”.

Menestys toi kysyntää myös partituureille. Seuraavalla konserttikaudella Weingartner esitti samat teokset Berliinissä ja Henry Wood johti Kuningas Kristian II -musiikkia Lontoossa. Muutkin kapellimestarit lisäsivät Sibeliusta ohjelmistoonsa.

Syksy meni toisen sinfonian sävellystyössä, samoin alkuvuosi 1902. Kantaesitys 8. maaliskuuta Helsingissä oli Sibeliuksen uran täydellisimpiä triumfeja. Sankarillinen toinen sinfonia innosti sortovuosien masentamaa kansaa, joka tulkitsi teoksen patrioottiseksi.

Päivälehden Oskar Merikannon mielestä sävellys ylitti mestariteoksena ”parhaatkin odotukset”. Uuden Suomettaren Evert Katila vertasi sinfoniaa valtavaan kymeen, joka majesteetillisena laskeutuu meren syliin. Karl Flodinin mielestä kyseessä oli ”ehdoton mestariteos, yksi aikamme harvoista sinfonisista luomuksista, jotka viittaavat samaan suuntaan kuin Beethovenin sinfoniat”.

Sibelius sävelsi heti huhtikuuksi Tulen synnyn Kansallisteatterin vihkiäisiin. Vajaan kymmenen minuutin teos baritonille, kuorolle ja orkesterille oli osoitus Sibeliuksen Kalevala-kiinnostuksen jatkumisesta. Tekstin saattoi jälleen tulkita myös allegorisesti: suomalaiset olivat sytyttämässä tulen Venäjän sorron aiheuttaman pimeyden keskelle.

Kantaesitys 9. huhtikuuta 1902 jäi pitkän ohjelman jalkoihin. Esimerkiksi Päivälehti julkaisi teoksen sanat seuraavana päivänä, mutta arvion sijasta todettiin vain, että ”sävellys on suurenmoinen ja mahtavasti vaikutti se yleisöönkin”. Sibelius ymmärsi teoksen arvon ja muokkasi sen uudelleen kahdeksan vuotta myöhemmin. Kesällä Sibelius vietti aikaa Berliinissä veljensä luona sekä Tvärminnessä Hangon lähellä.

Hän sävelsi Tvärminnessä esimerkiksi Var det en dröm –laulua ja Sadun uutta versiota. Syksyllä säveltäjän elämäntyyli muuttui, koska perhe uskaltautui jättämään Keravan ja muuttamaan takaisin Helsinkiin. Pääkaupungin houkutukset alkoivat taas kiinnostaa säveltäjää.

Sibelius johti Sadun uuden version marraskuussa 1902 Berliinissä Ferruccio Busonin kutsusta Berliinin filharmonikkojen konsertissa. Konsertti meni loistavasti, ja useimmat kriitikot kiittivät teosta. Konsertti sinetöi Sibeliuksen läpimurron Saksassa. Juhliessaan 37-vuotispäiviään Sibelius oli varmaankin tyytyväinen vuoden saldoon: toinen sinfonia, Sadun uusi versio, Tulen synty ja monet pienemmät teokset olivat todisteena säveltäjän ahkeruudesta. Ensimmäinen sinfoniakin ilmestyi painosta, ja Emil Krause kehui teosta Hamburger Fremdenblattissa.

Sibelius oli kuitenkin ajautumassa kriisiin. Muutto Keravalta Helsingin keskustaan sysäsi hänet alkoholinhuuruisiin illanviettoihin.