Sibeliuksen taistelu kahdeksannen sinfonian parissa on legendaarinen. Se kesti vuosikausia ja päättyi mitä ilmeisimmin Ainolan ”suuriin polttajaisiin”, joissa hän tuhosi joko pitkälle luonnostellun tai mahdollisesti jopa täysin valmiin teoksen, viimeistään vuonna 1945.

Taistelu alkoi helmikuun alussa 1928, jolloin säveltäjä matkusti Berliiniin säveltämään ”uusia teoksia”, ilmeisesti kahdeksatta sinfoniaansa. ”Teoksestani tulee ihana. Sen loppuunsaattaminen tuntuu vain kestävän niin kauan. Mutta eihän tässä ole mitään kiirettä”, hän kirjoitti puolisolleen.

Aino Sibelius pohti samaan aikaan säveltäjän luonteessa tapahtunutta muutosta. ”Hänelle on tehnyt varmaan hyvää saada vähän tuulettua. Hän on nykyisin melkein aina kotona ja matkustaa hyvin harvoin kaupunkiin. Hänestä on tullut varsinainen erakko. Ajattele, Janne, joka ennen oli niin seurallinen”, Aino kirjoitti.

Kesällä Sibelius arvioi lehtihaastattelussa reippaasti, että hänen kehityksensä ei olisi vielä päättynyt. Hän pohdiskeli aikansa tenori Wäinö Solan ehdotusta Imatran kuuluisaa koskea kuvaavan sinfonian säveltämisestä, mutta luvattua sävellystilausta ei koskaan kuulunut. Sibelius jatkoikin kahdeksannen sinfonian sävellystyötä. ”Teen uutta teosta, joka lähetetään Amerikkaan. Se vaatii vielä aikaa. Mutta kyllä se siitä”, hän kirjoitti siskolleen 7. syyskuuta. Koko vuoden aikana valmistui vain pieni Siltavahti-kuoroteos.

Vuoden 1929 aikana Sibelius torjui tyynesti rahakkaita esiintymistarjouksia. Kun Sibelius ei lähtenyt maailmalle, maailman musiikkikirjoittajat tahtoivat tavata hänet Suomessa. Hän otti vastaan esimerkiksi Cecil Grayn, joka kirjoitti hänen sinfonioistaan myöhemmin vaikutusvaltaisen kirjan. ”Suomalainen vieraanvaraisuus oli pelottava kokemus”, Gray muisteli. ”Lounaat sulautuivat huomaamattomasti päivällisiksi ja päivälliset lounaiksi.”

Vuoden 1929 aikana Sibelius sävelsi vielä opuksen 115 viululle ja pianolle, opuksen 114 viisi luonnosta pianolle sekä sarjan viululle ja orkesterille. Hän suunnitteli sarjalle opusnumeroa 117 mutta päätti lopulta jättää sen julkaisematta, kun ensimmäinen kustantaja ei tarttunut tilaisuuteen. Sarja julkaistiin vasta 1980-luvulla. Tämä oli viimeinen vuosi, jonka aikana hän tarjosi kustantajille useita uusia teoksia.

Sibelius näkyi julkisuudessa yhä harvemmin. Hän oli kiinnostunut kommunismia vastustaneesta lapuanliikkeestä sen alkuvaiheissa ja seurasi talonpoikaismarssin saapumista Helsinkiin juhlatilaisuudessa. Myöhemmin Sibelius vieraantui liikkeestä, joka radikalisoitui ja ryhtyi harjoittamaan väkivaltaisia ”kyydityksiä” liian vasemmistolaisiksi katsotuille vaikuttajille. Sibeliuksen kiinnostuksen ainoa merkki hänen tuotannossaan on Karjalan osa mieskuorolle ja pianolle. Se oli vuoden 1930 ainoa valmistunut teos.

Jean Sibelius Ainolassa 1930-luvulla.

Vuoden 1931 saldoksi jäi viehättävä, julkaisematon nelikätinen sävellys Rakkaalle Ainolle puolison 60-vuotislahjaksi sekä Akseli Gallen-Kallelan hautajaisiin sävelletty urkuteos Surusoitto. Sen askeettinen tunnelma ja yllättävän modernilta vaikuttava ilmaisu enteili vielä yhtä tyylinmuutosta.

Myös kahdeksas sinfonia eteni vuonna 1931. Sibelius sävelsi sitä toukokuussa Berliinissä hyvässä työvireessä. ”Sinfonia etenee suurin askelin”, hän kirjoitti. Työvire katkesi sairauteen, jonka lääkärit diagnosoivat ”keuhkopleruutiksi”. Professori Zuelzer ruiskutti koemielessä Eutoton-lääkettä Sibeliukseen, joka joutui lähelle kuoleman portteja. Kun lääkekoe keskeytettiin, säveltäjä parani, mutta sävellysvire oli lopahtanut.

Kesäkuun puolivälissä Sibelius palasi kotiin viimeiseltä ulkomaanmatkaltaan. Kahdeksas sinfonia oli yhä kesken, mutta elokuussa säveltäjä kirjoitti Serge Koussevitzkylle uskovansa, että teos valmistuisi kevääseen 1932 mennessä. Loppuvuodesta teos tuntuikin etenevän hyvin. ”Kirjoitan kahdeksatta sinfoniaani ja olen täynnä nuoruutta. Miten selittää tämä?” Sibelius ihasteli 18 joulukuuta. Tammikuussa 1932 Sibelius lähetti kuitenkin Koussevitzkylle huonot uutiset: ”Ei sinfoniaa tällä kaudella.”

Serge Koussevitzky (1874-1951).

Säveltäjän ja kapellimestarin kirjeenvaihto jatkui kiintoisana. Kesällä 1932 sinfonian täytyi olla todella lähellä valmistumista, sillä Sibelius kirjoitti kesäkuun alussa Koussevitzkylle toivovansa, että tämä voisi johtaa teoksen lokakuun lopulla! Heinäkuussa hän ilmoitti kapellimestarille, että teoksen valmistuminen lokakuuksi ei ole varmaa, ”sillä töihini on tullut kaikenlaisia keskeytyksiä”.

Samana kesänä Helsingin kaupunginorkesterissa tapahtui vahdinvaihdos. Robert Kajanus oli jättänyt tehtävänsä 28. toukokuuta johdettuaan orkesterin 50-vuotisjuhlakonsertin. Seuraajaksi valittiin Kajanuksen verivihollinen, 60-vuotias Georg Schnéevoigt.

Katkera Kajanus jätti orkesterinsa viime hetkellä: muutamaa kuukautta myöhemmin jalkavaiva aiheutti jo hirmuisia tuskia ja käytännössä esti häntä liikkumasta. Lähes viimeisillä voimillaan hän kävi kesäkuussa Lontoossa levyttämässä London Symphony Orchestran kanssa Tapiolan, viidennen sinfonian, Pohjolan tyttären, Belsazarin pidot-orkesterisarjan ja kolmannen sinfonian. Kajanus oli tehnyt maailmanhistorian ensimmäiset levytykset Sibeliuksen sinfonioista vain pari vuotta aikaisemmin, toukokuussa 1930. Silloin oli purkitettu ensimmäinen ja toinen sinfonia sekä Karelia-sarja.

Levytykset saivat luonnollisesti osakseen suurta huomiota, ja Sibeliuskin oli niihin kohtalaisen tyytyväinen. ”Puhuessani näistä levyistä täytyy minun mainita että K. (kuten myöskin Toscanini) johtaessaan niitä on eniten noudattanut minun määräämiäni tempoja”, Sibelius ilmoitti myöhemmin.

Hänellä ei ollut mitään Schnéevoigtiakaan vastaan. Schnéevoigt soitti hänelle hieman ennen lehdistötilaisuutta syyskauden 1932 alussa, ja Sibelius lupasi kapellimestarille kahdeksannen sinfonian ensiesityksen Suomessa jo kevätkaudelle 1933. Hän muistutti samalla, että kantaesitys oli luvattu Koussevitzkylle Bostoniin ja Euroopan ensiesitys Basil Cameronille ja The Royal Philharmonic Societylle Lontooseen.

Teos lienee ollut lähes valmis myös lokakuussa, jolloin Sibelius kirjoitti Koussevitzkylle, että hän yrittäisi lähettää ainakin käsinkirjoitetun partituurin joulukuuhun mennessä tai painetun materiaalin muutamaa kuukautta myöhemmin.

Koussevitzky johti Tapiolan loistavalla menestyksellä marraskuussa 1932 Bostonissa ja aloitti kaikki Sibeliuksen sinfoniat käsittävän konserttisarjansa. Hän toivoi voivansa kruunata sarjan keväällä 1933 kahdeksannen sinfonian kantaesityksellä. Joulukuussa 67 vuotta täyttävä säveltäjä siemaili konjakkia Schnéevoigtin kanssa ja kertoili sinfoniastaan. ”Du vet inte hur genial det är” (et tiedä miten nerokas se on), Sibelius kehaisi.

17. tammikuuta 1933 Sibelius kuitenkin yllätti Koussevitzkyn ikävästi: ”Valitan mahdotonta tällä kaudella.”

Takaraja toisensa jälkeen oli pettänyt. Sinfonia, jonka oli pitänyt valmistua syksyllä olikin nyt niin kesken, että säveltäjä ei uskonut sen valmistuvan edes toukokuuksi! Oliko sävellyssuunnitelma täysin muuttunut? Oliko Sibelius hylännyt laajoja osia sinfoniasta?

Sibelius ei lannistunut. Päiväkirjamerkintä 4. toukokuuta kertoo sävellystyön sujuneen. ”On kuin olisin tullut kotiin. Taiteessani. Työskentelen I osan parissa, ts. taon sitä. Otan kaiken toisella tavoin, syvemmin. Mustalainen luonani. Romanttista.” Ainakin sinfonian ensimmäinen osa oli siis kokemassa muodonmuutosta.

Kesällä 1933 Sibelius oli edelleen luottavainen. Hän kertoi lehtimies Bob Davisille, että kahdeksas sinfonia läheni valmistumistaan. ”Se tulee olemaan tunnustus koko olemassaolostani – kuudestakymmenestäkahdeksasta vuodesta. Se jää varmaankin viimeisekseni. Kahdeksan sinfoniaa ja sata laulua. Se saa riittää”, Sibelius arveli.

Eräs kuitti vahvistaa, että kahdeksas sinfonia oli kesällä jo puhtaaksikirjoitusvaiheessa. Syyskuun alussa Sibeliuksen puhtaaksikirjoittaja Paul Voigt nimittäin lähetti 23 partituurisivua kahdeksannesta sinfoniasta Sibeliukselle, joka ilmaisi tyytyväisyytensä ja kirjoitti: ”Loppuun fermaatti. Largo jatkuu suoraan. Koko teoksesta tulee noin kahdeksan kertaa tämä.”

Sibelius jatkoi taistelua kahdeksannen sinfonian viimeistelemisessä, mutta tähän vuoteen loppuivat julkisuuteen annetut rohkaisevat lausunnot sinfonian pikaisesta valmistumisesta.