Albert Edelfelt maalasi muotokuvan Sibeliuksesta Ainolan valmistumisen jälkeen syksyllä 1904. Teos on edelleen Ainolassa.
Syksyllä 1904 oltiin tilanteessa, jossa suuri osa Sibeliuksen keskeisistä orkesteriteoksista oli painettu, ja kapellimestarit ympäri maailmaa kokeilivat niitä ohjelmistossa hyvällä menestyksellä. Alkuvuonna toinen sinfonia oli menestynyt loistavasti Hampurissa, Chicagossa ja Moskovassa, mutta saanut takapakkia Pietarissa. Maaliskuussa nuori Arturo Toscanini oli johtanut Italiassa Sadun ja Tuonelan joutsenen sekä hieman myöhemmin Finlandian.
Tekijänoikeusjärjestelmä oli kuitenkin kehittymätön, eikä Suomi Venäjän autonomisena osana kuulunut tekijänoikeuksia säätelevään Bernin sopimukseen. Vain osa esityksistä toi tuloja myös Sibeliukselle.
Elämä ei näyttänyt rauhoittuvan, vaikka Helsingin kiusauksista oli päästy Ainolaan. Sibelius konsertoi vuoden lopussa Porissa ja Oulussa ja erehtyi ilmeisesti matkansa varrella soittamaan kotiin humalassa. Tästä alkoi lähes epätoivoinen kirjeenvaihto puolisoiden välillä. 4. joulukuuta Aino kirjoitti pelkäävänsä, että ”jotain on rikkimenemäisillään”. ”Herää Janne, herää näkemään mitä sinä olet!” puoliso vaati. ”Minä muutun. Ja toden teolla. Surullinen omasi.” Sibelius vastasi. Tilanne rauhoittui joulun aikaan. Kun säveltäjä tammikuussa 1905 matkusti Berliiniin, puolisoiden kirjeistä huokuu luottamus ja rakkaus.
Berliinissä Sibelius vietti aikaansa Paulin, Busonin, Sindingin ja viulisti Willy Burmesterin kanssa. Hän tutustui useisiin merkittäviin teoksiin, kuten Mahlerin viidenteen sinfoniaan, Debussyn Nokturnoihin ja Straussin Heldenlebeniin. Hän itse sävelsi Pelléas ja Mélisande -näyttämömusiikkia
Busoni oli kutsunut hänet johtamaan toisen sinfoniansa, ja konsertista 12. tammikuuta tuli suuri menestys. Se sai kiihkeän vastaanoton Berliinin lehdissä: National-Zeitung kutsui toista sinfoniaa suurenmoiseksi ja Die Musik nimitti häntä yhdeksi aikakauden suurista luovista hengistä. Toisaalta Allgemeine Zeitung väitti Sibeliuksen joutuneen umpikujaan, ja Berliner Tageblattin Leopold Schmidt nirsoili väittäen, että säveltäjä hallitsee vain vaivoin suuret muodot. Silti Schmidt myönsi, että Sibelius oli voimallinen kyky ja mestari orkesterisävellyksessä.
Sibelius solmi Berliinissä uuden kustannussopimuksen Robert Lienaun kanssa. Säveltäjä oli kyllästynyt asioimaan Breitkopf & Härtelin kanssa lähinnä suomalaisten kustantajien välityksellä.
Lienaun kustannussopimuksen mukaan Sibeliuksen tuli säveltää peräti neljä suurta teosta vuodessa. Rahaakin oli luvassa 34 000 nykyeuroa vuodessa. Kun ottaa huomioon Sibeliuksen eläkkeen ja konserttipalkkiot, vuositulot vastasivat seuraavina vuosina jopa 50 000 nykyeuron summia.
Katso Sibeliuksen varallisuus ja velat
Sibelius arveli kirjeessään elämän olevan nyt ”varmata”. Hän rakennutti Ainolaan saunan ja karsi hieman vekseleitään. Tulojen olisi pitänyt riittää velkojen merkittävään lyhentämiseen, mutta Sibeliuksen elämäntapojen vuoksi taloudelliset ongelmat jatkuivat.
Palattuaan Suomeen Sibelius esittäytyi maaliskuussa 1905 Pelléas ja Mélisande –näytelmämusiikin johtajana. Vuoden teatteritapahtuma toi säveltäjällekin lisämenestystä, ja hän muokkasi onnistuneesta teoksesta myös orkesterisarjan. Sibelius johti keväällä myös mm. Viipurissa ja keskittyi sitten miettimään, mitä luonnoksillaan tekisi. Hän kokeili teemojaan esimerkiksi Marjatta-oratorioon, jota hän kehitteli Jalmari Finnen idean pohjalta. Sibelius suunnitteli oratoriota aina vuoden lopulle asti, mutta luopui lopulta hankkeesta. Oratorion luonnoksista päätyi kuitenkin aineistoa Pohjolan tytär –runoelmaan ja luultavimmin kolmanteen sinfoniaan ja In memoriamiin, jota hän suunnitteli Eugen Schaumanin muistoteokseksi. Schauman oli murhannut Suomen sortajana tunnetun kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin, ja uusi kenraalikuvernööri piti lievempää linjaa. Marraskuussa keisari oli antanut jopa manifestin, jossa kumottiin suuri osa Bobrikovin ja venäläishallinnon sortotoimenpiteistä.
Marraskuussa 1905 Sibeliuksella oli kutsut johtamaan teoksiaan sekä Heidelbergiin ja Liverpooliin. Hän päätti matkustaa ensimmäistä kertaa Isoon-Britanniaan. Sibelius sai merkittäviä uusia tuttavia, kuten hänet kutsuneen kapellimestarisäveltäjä Granville Bantockin, ystävällisen ja vaikutusvaltaisen Rosa Newmarchin, kriitikko Ernest Newmanin ja kapellimestari Henry Woodin.
Ernest Newman, kriitikko
Sibelius johti Liverpoolissa 2. joulukuuta ensimmäisen sinfonian ja Finlandian menestyksekkäästi. ”En ole vielä koskaan kuullut musiikkia, joka olisi temmannut minut näin täysin irti tavallisesta länsimaisesta elämästämme”, Newman kommentoi ihaillen Manchester Guardianissa. ”Suuri menestys. Oikein Porvoon mitalla”, kommentoi Sibeliuskin Ainolleen.
Sibelius jatkoi Pariisiin, mutta Ranskan musiikkielämän merkkimiehet eivät olleet hänestä erityisen kiinnostuneita. Sibelius keskittyi työntekoon ja vuodenvaihteessa myös juhlintaan.
Kuvataiteilija Oscar Parviainen löysi useita päiviä putkeen juhlineen Sibeliuksen nuhjuisessa frakissa Café de la Regencesta neljä päivää suomalaisten järjestämien Runeberg-juhlien jälkeen. Sibelius soitti hänelle ”vapaita fantasioita”, joista erään hän nimesi Rukoukseksi Jumalalle. Teema päätyi myöhemmin kolmannen sinfonian finaaliin, ja Parviainen maalasi sen pohjalta taulunsa , joka riippuu nykyisinkin Ainolan salissa flyygelin takana.
Kotiin palattuaan Sibelius aloitti hänelle niin tyypillisen kuukausien mittaisen ahkeran työputken, jonka aikana hän poistui työpöydän äärestä lähinnä vain aterioille ja päiväkävelyille. ”Lapset aavistivat vaistomaisesti, miten heidän oli oltava, mitä kunnioitus isän työtä kohtaan heiltä vaati. Ja yhtä vaistomaisesti jokainen heistä tunsi ikään kuin vapautuksen tunteen sinä hetkenä, jolloin isä oli alkanut kirjoittaa”, Aino Sibelius muisteli myöhemmin. ”Se tiesi sitä, että teos oli kypsynyt lopulliseen muotoonsa, sen syntymishetki oli tullut. Mieheni saattoi sellaisina päivinä istua kaksikin vuorokautta umpeensa, nousematta kirjoituspöytänsä äärestä.”
Ahkeran työnteon tuloksena Sibelius sai ensiksi valmiiksi pikkuteoksen Pan ja kaiku ja sitten Vapautettu kuningatar –kantaatin J. V. Snellmanin satavuotisjuhliin 12. toukokuuta. Pääasia oli kuitenkin uusi sinfoninen runoelma, jota hän oli kirjeissä kutsunut ”Luonnottareksi”. Sävellystyön loppuvaiheissa Sibelius teki muutoksia ja sopeutti teoksen ohjelman toiseen Kalevalan tarinaan. Pääosissa olivat nyt Väinämöinen ja Pohjolan tytär. Pitkän pohdinnan jälkeen teoksen nimeksi tuli Pohjolan tytär.
Kesä 1906 oli vastakohtien aikaa. Perhe vietti hellepäiviä Virolahdella kalastellen ja soudellen, mutta Sibelius joutui myös käymään sairaalassa katsomassa Linda-siskoaan, jonka mielen herkkyys oli kääntynyt sairaudeksi. Linda vietti loppuikänsä laitoshoidossa, mutta hän pystyi kuitenkin käymään ajoittain konserteissa, vierailemaan Ainolassa ja käymään kirjeenvaihtoa.
Kesän sävellystyö tuotti kuusi laulua opukseen 50. Lokakuussa Sibelius viimeisteli musiikin Belsazarin pitojen ensi-iltaan. Svenska teatern oli loppuunmyyty. Sibelius teki näyttämömusiikista myös orkesterisarjan.
Loppuvuodesta Sibelius johti teoksiaan Oulussa, Viipurissa, Vaasassa ja Pietarissa, jossa Pohjolan tyttären kantaesitys sai hyvän vastaanoton Mariinski-teatterin orkesterin konsertissa. Kriitikotkin olivat innoissaan. ”Erittäin lahjakas ja mielikuvituksekas säveltäjä”, kehaisi esimerkiksi Rusj-lehti.
Vuosi 1907 toi takaiskuja. Sibelius viihtyi jälleen Helsingin ravintoloissa ja kulutti esimerkiksi 27. tammikuuta peräti 500 nykyeuroa yhtenä iltana samppanjaan, paloviinaan ja hummereihin. Aino Sibelius huolestui jälleen ja joutui ylirasittuneena parantolaan. Keväällä 1907 Sibelius olikin katuvainen. ”Tämä ryyppääminen – itsessään erinomaisen iloista puuhaa – on mennyt aivan liian pitkälle”, hän kirjoitti.
Ainon toipuessa Sibelius sävelsi kolmatta sinfoniaansa ja luki maailmalta saapuneita kritiikkejä. Armas Järnefelt oli johtanut Pohjolan tyttären helmikuussa Tukholmassa hyvällä menestyksellä. Maud Powell oli soittanut viulukonserton vuoden vaihteessa New Yorkissa ja Chicagossa, ja Berliinissä kuultiin vuoden alussa mm. Pelléas ja Mélisande, viulukonsertto sekä Ida Ekmanin esittämiä lauluja. Lehdissä julkaistut arviot olivat pääosin erinomaisia: Sibelius oli noussut yhdeksi aikansa tunnustetuimmista nykysäveltäjistä.
Kesä meni työnteon ja Berliinin-matkan merkeissä. Kolmas sinfonia valmistui lopulta sävellyskonserttiin 25. syyskuuta. Entistä klassisempi ote hämmensi hieman yleisöä. Kriitikoista Flodin ihastui ja kirjoitti sinfonian täyttävän ”kaikki vaatimukset, mitä sinfoniselle taideteokselle nykyaikaisessa mielessä voi asettaa, mutta samalla se on sisäisesti uusi ja vallankumouksellinen – läpikotaisin sibeliaaninen”. Helsingin Sanomien mukaan sinfonia ei tehnyt yhtä välitöntä vaikutusta kuin ensimmäinen ja toinen sinfonia.
Kuukautta myöhemmin Sibelius tapasi Helsingissä vierailleen säveltäjän Gustav Mahlerin, ja kollegat huomasivat kokeneensa samanlaisen ilmiön: molemmat menettivät uuden sinfonian myötä aina edelliseen sinfoniaansa ihastuneita kuulijoita.
Sinfonian olemuksesta he olivat erimielisiä. ”Sanoin ihailevani sen ankaruutta ja tyyliä ja syvää logiikkaa, joka vaatii kaikkien motiivien toisiinsa liittymistä”, Sibelius muisteli myöhemmin. ”Nein, die Symphonie muss sein wie die Welt. Sie muss alles umfassen”, vastasi Mahler. (”Sinfonian tulee olla kuin maailma. Sen täytyy sisältää kaikki.”)
Gustav Mahler 1860-1911
Kolmas sinfonia ei menestynyt marraskuussa Pietarissa. ”Hän oleskelee nähtävästi usein Berliinissä, Lontoossa ja Pariisissa. Siellä tarttuu helposti Debussyn, Straussin ja Elgarin dekadenssi. On jätettävä jäähyväiset aikaisemmalle Sibeliukselle, kotimaansa satujen kiehtovalle tulkitsijalle”, Birzhevyja Vjedomost-lehti kirjoitti. ”Hänen sinfoniansa pääpaino on – sen lyhyys”, ivasi Rusj-lehti. Säveltäjätkin kummeksuivat teosta. Nikolai Rimski-Korsakov pudisteli päätään ja sanoi Sibeliukselle: ”Miksi ette tee niinkuin on tapana; tulette näkemään, ettei yleisö voi tätä seurata eikä ymmärtää.” Moskovan konsertit menivät paremmin, ja Russkija Vjedomostin kriitikko jopa kehui uutuutta.
Vuonna 1908 Sibeliuksen elämäntavat veivät veronsa: hän joutui heti alkuvuodesta Diakonissalaitokseen hoitoon pariksi viikoksi. Axel Carpelan arveli säveltäjän pian kuolevan, jos tämä ei lopeta ”tupakointia ja väkevien aineiden juomista”. Sibelius joutui sairauden takia luopumaan suunnitelluista matkoista Roomaan, Varsovaan ja Berliiniin.
Hän pystyi kuitenkin lähtemään sovitulle Lontoon-matkalle helmikuun lopussa. Rosa Newmarch järkyttyi säveltäjän itsetuhoisista elämäntavoista, eikä säveltäjä onnistunut vakuuttamaan konsertissaan brittikriitikoita kolmannen sinfonian ansioista. Timesin mukaan sinfonia oli niin oikeaoppinen, että siltä puuttui luonnetta, ja ensimmäinen osa tuntui ”teennäiseltä ja ikävältä”. Daily Newsin mukaan Sibelius oli kuitenkin johtajana ”ihmeteltävän levollinen”, ja ”monimutkainen ja tavattoman vaikea finaali soitettiin erikoisen hyvin”. Säveltäjä itse katsoi onnistuneensa erinomaisesti.
Sibelius palasi Berliinin ja Tukholman kautta kotiin. Työkyky oli tallella, ja näytelmämusiikki August Strindbergin Joutsikkiin valmistui huhtikuuksi. Näytelmä menestyi Helsingissä hyvin, ja Sibelius muokkasi myös tästä näytelmämusiikista konserttisarjan.
Toukokuussa Sibelius haki lääkärin apua toistuviin kurkkukipuihinsa. Hänen kurkustaan löydettiin kasvain. Säveltäjä matkusti puolisoineen Berliiniin, ja tutkimusten jälkeen kasvain poistettiin leikkauksessa. Sibelius päätti luopua alkoholin käytöstä ja tupakoinnista. Raittiuden aika kesti lähes seitsemän vuotta.